Lähdin retkelle vähän kauemmaksi kuin normaalisti. Ajoin autolla 50 km pohjoiseen ja kävelin metsään. Huomasin heti että olin löytänyt oikean aarnimetsän. Kartan mukaan alue ei ollut luonnonpuistoa, eikä mitään merkittävää aluetta, vain tavallista korpimetsää, ison suon laidalla. Paikkapaikoin metsä oli niin tiheä kaatuneista ja lahonneista puista että kävely raskaan rinkan kanssa oli todella työlästä.
Olin katsonut kartalta pienen kallionyppään johon suuntasin. Löysinkin kyseisen paikan ja totesin että alue oli niin keskellä tiheää metsää että päätin etsiä uuden telttapaikan. Jäin kuitenkin tekemään ruokaa tähän saapumalleni kalliolle, joka oli kuin pieni kivi synkässä metsässä.
Syötyäni, pakkasi reppuni ja lähdin eteenpäin. Saavuin valtavan suon reunaan. Ylitin sen. Paikkapaikoin jalkani upposivat polvia myöden märkään maahan. Suon toiselta puolelta löysin loistavan paikan teltalleni. Pieni kalliotasanne aivan suon reunassa.
Pystytin teltan ja lähdin kiertelemään lähialuetta. Telttapaikkani oli kuin pieni kallioinen saari keskellä suurta suota. Pohjoiseen päin suo jatkui aina horisonttiin saakka.
Ihailin auringonlaskua ja jäin kuuntelemaan tuulen hiljentymistä. Kohta oli taas niin hiljaista että hengitykseni taisi olla ainoa äänenlähde koko alueella.
Menin nukkumaan kun aurinko oli laskenut. Varmuuden vuoksi pakkasin ruokatavarani suljettuihin pusseihin ja pussit vielä rinkkaan ja rinkka telttaan. En halunnut herätä siihen että joku tonkii yöllä ruokatavaroitani, jotenkin tunsin olevani susien susien reviirillä.
Heräsin neljän maissa aamuyöllä lintujen lauluun. Jos en tuntisi taivaanvuohen ääntä, olisin vannonut että suolla kulki vuohia, niin samantapaiselta äänet kuulostivat. Lehtokurppa lenteli ylläni vartin verran ja palokärki huuteli jossain sivummalla.
Sitten, yhtäkkiä, kello 05.00. Samasta suunnasta josta tänne kävelin. Alle kilometrin päästä, minä kuulin ne taas!!! Susia. Viimeksi kuulin suden ulvontaa talvipakkasella joulukuussa. Nyt lauma susia ulvoi yössä. Olin aivan haltioissani, ponkaisin istumaan ja jäin kuuntelemaan. Luulen että siellä oli seassa aikuisia sekä poikasia jotka harjoittelivat ulvomaan. Kuuntelin hetken jännittyneenä. Avasin teltan vetoketjun ja äänet loppuivat. Kuulivatkohan ne minut? Valvoin tunnin verran odottaen, mutta ulvontaa ei enää kuulunut. Päätin jatkaa uniani ja lopulta heräsin kun aurinko paistoi kasvoihini teltan toisesta päästä.
Minä tiesin että sudet ovat täällä jossain. Ja nyt olen varma että niillä on pentuja. En nähnyt vilaustakaan näistä viisaista ja mahtavista luonnon kuninkaista. Ääni kuitenkin kertoi minulle niiden läsnäolosta. Olen varma että ne tiesivät minun olevan lähistöllä.
En tiedä miten kuvaisin tunnetta kotiinpäin ajaessani. Ainakin ensimmäinen tienvierellä vastaantuleva ihminen jossain lähempänä kotiani, heilautti minulle tervehdyksensä ja vastasi hymyyni, se näkyi varmasti kauas ulos autosta ☺
