Huomenna on elokuu. Kesä tekee pikkuhiljaa loppuaan. Edessä on toki vielä sadonkorjuu. Mustikat ovat juuri nyt parhaimmillaan. Puolukat kypsyvät vielä. Kanttarelleja on metsät täynnä. Herkkutattejakin jo näkyy.
Keskikesällä aurinko on usein polttavan kirkas. Valo on lähes valkoista. Syksyä kohden auringonvalo näyttää aina vain tulevan keltaisemmaksi – ainakin ilta aurinko. Se on minun mielestäni valtavan kaunis valo. Kaikki vihreä väri korostuu. Kaikki näyttää puhtaalta, valmiilta.
Muistelen kuinka lapsena tällaiset hetket jäivät mieleen. Kerrostalon pihalla keinuttiin iltamyöhään, kunnes ilta alkoi pimetä ja kylmetä. Aurinko paistoi kasvoihin ja keinun kettinkiset ”köydet” kitisivät. Kesäloma koulusta teki loppuuaan. Joskus taas istuttiin kavereiden kanssa iltamyöhään puussa, johon olimme rakentaneet majan. Ja joka ainut ilta päätettiin, että huomenna otetaan makuupussit mukaan ja yövytään majassa, koskaan ei saatu lupaa ☺
Näitä ja lukemattomia muita muistoja yhdistää sama, keltainen, laskevan auringon valo.
”Aika kultaa muistot”. Minusta se ei pidä paikkansa. Usein muistellaan kuinka kesät olivat lämpimämpiä silloin joskus, miten kaikki oli paremmin. Luulen että nykyään meillä ei ole vain tarpeeksi aikaa kokea vastaavanlaisia elämyksiä. Kaikki ovat kiireisiä. Aikaa on vain lomilla, ja silloinkin matkustetaan ulkomaille.
Ihmettelin metsässä hyttysten vähyyttä. Poimin mustikoita. Kuuntelin kanahaukkaperheen poikasten ”kiakunaa” ja ihailin aurinkoa. Tällaiset hetket on helppo muistaa. Toisaalta, miksi niitä pitää muistella. Nyt on nyt ja vain se on merkitsevää.
Heinäkuun viimeinen päivä ja huomenna on elokuun ensimmäinen ☺
