Veljeni susi

Satoi kaatamalla vettä. Makasin hiljaa teltassani, suolla, ja kuuntelin sadetta. Olin kuin suuren rumpuorkesterin keskellä. Jokainen teltan kattoon putoava pisara kumahti pingottuneeseen telttakankaaseen kuin lyömäsoittimen kapula. Silti se ei häirinnyt. Olin keskellä luontoa, sateen suojassa. Kello oli ehkä kymmenen illalla, en tiedä. Nukahdin.

Havahduin voimakkaaseen tuulenpuuskaan. Sade oli edelleen kovaa. Teltan päädystä tuuli sisälle ja se toi kasvoihini vesipisaroita. Olin jättänyt oven yläosasta tahallaan raolleen. Oli mahdotonta kuulla muuta kuin sadetta ja tuulen kohinaa.

Heräsin aamuauringon noustessa. Sade oli loppunut. ilma oli tyyni. Makailin hetken hiljaa ja tuijottelin teltan kattoon. Jostain kaukaa kuului kurkien ääniä. Yhtäkkiä, varmasti alle puolen kilometrin päässä, alkoi yksinäinen susi ulvoa. Se kuului kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. kuuntelin sitä hengitystäni pidättäen ja mietin oliko se vaistonut tai nähnyt minut – varmasti oli.

Nousin ja menin ulos. Aurinko teki vieläkin nousuaan. Suo peittyi parimetriä paksun usvan alle. Siellä täällä käkkärämännyt nousivat ylös usvan keskeltä. Ilma oli kostea, viileä, täynnä happea, sitä oli hyvä hengittää. Näky oli uskomattoman kaunis. Luonnollinen ja koskematon.

Tämän maiseman, oli ulvova susi nähnyt varmasti satoja kertoja aikaisemmin. Olin kateellinen sille :) Toisaalta olin myös onnellinen. Olin Lounais-suomen viimeisillä erämaa-alueilla. Nämä maat kuuluvat Hirville, peuroillle, karhuille ja – Susille :)

Joskus ajattelen sitä, onko minulla oikeutta häiritä eläimiä niiden elin alueilla. Ehkä ei olisi. Silti menen sinne aina yhä uudestaan ja uudestaan? jokin kumma minua sinne vetää. Yksi asia on kuitenkin varma. Väistyn jos eläin tulee vastaan. Minua ei tarvitse pelätä, ei yhdenkään eläimen, sillä minä en ole metsästäjä. Silti toivon, että eläimet pysyvät villeinä ja karttavat ihmisiä. Niin kuuluu olla, sillä ainoastaan siten ne ovat turvassa, eikä ihminen pääse niitä hävittämään.

Pysähdyin hetkeksi ja muistelin tekstiä jonka juuri luin:

”Olemme tunteneet toisemme niistä ajoista lähtien, kun vain aurinko ja kuu valaisivat. Me tarkkailimme teitä tuolloin niin suurista, läpitunkemattomista metsistä. Olimme näkemässä kun te keksitte tulen ja outoja työkaluja. Harjujen päältä me tarkkailimme, kun te metsästitte ja kadehdimme taitojanne. Me olemme syöneet teidän jätteitänne. Te olette syöneet meidän.

Me olemme kuullet teidän laulujanne ja katselleet tanssivia varjojanne kirkkaiden tulien äärellä. Kauan sitten, niin kauan että tuskin muistamme ne ajat, jotkut meistä liittyivät teihin istuakseen noiden tulien lähellä. Meistä tuli osa teidän laumaanne, me osallistuimme jahteihinne, suojelimme teidän pentujanne, autoimme teitä, pelkäsimme teitä, rakastimme teitä.

Olemme eläneet yhdessä kauan. Olimme paljossa samankaltaisia. Siksi kesyt sudet hyväksyivät teidät. Tiedän, että jotkut teistä kunnioittivat meitä, villejä. Me olemme hyviä metsästäjiä. Myös me kunnioitamme teitä. Te olitte hyviä metsästäjiä. Meillä oli tapana katsella, kuinka te metsästitte yhtenä joukkona kesyjen susien kanssa ja hankitte lihaa.

Silloin kaikkea oli paljon. Teitä oli vähän. Metsät olivat suuria. Me ulvoimme kesyille susille öisin. Jotkut palasivat metsästääkseen kanssamme. Jotkut me söimme, koska heistä oli tullut hyvin outoja. Näin olivat asiat hyvin hyvin kauan. Se oli hyvä järjestys. Joskus me varastimme teiltä, kuten tekin varastitte meiltä. Muistatteko, kun te näitte nälkää, lumi oli syvää ja te söitte meidän tappamaa lihaa? Se oli yhteispeliä. Se oli laina. Jotkut kutsuivat sitä lupaukseksi.

Kuten monet kesyt sudet, useimmat teistä ovat muuttuneet hyvin omituisiksi. Nykyään emme enää tunnista joitakuita teistä. Kerran olimme niin samanlaisia. Te kesytitte myös saalislihan. Kun me ryhdyimme jahtaamaan teidän kesyä lihaanne (typeriä olentoja, jotka eivät kunnioita kuolemaa, mutta mistäs teet kun villiä lihaa ei ole), te vainositte meitä. Me emme ymmärrä. Kun teidän laumanne kasvoivat suuremmiksi ja tappelivat keskenään, me panimme sen merkille. Katselimme suuria taisteluitanne. Me mässäilimme jälkiinne jättämillä ruumilla. Silloin te vainositte meitä vielä enemmän. Me emme ymmärrä. Te heidät tapoitte.

Meitä villejä on nyt hyvin vähän. Te pienensitte metsät. Te olette tappaneet monia meistä. Mutta yhä me metsästämme ja ruokimme kätketyt pentumme. Me tulemme aina tekemään niin. Aprikoin, tekivätkö ne kesyt sudet, jotka elävät teidän kanssanne, hyvän valinnan. Ne ovat menettäneet villin luontonsa. Niitä on paljon, mutta ne ovat outoja. Meitä on vähän. Tarkkailen teitä edelleen, nyt siksi että voisin vältellä teitä.

En usko enää tuntevani teitä.”

Kirjasta: Veljeni susi, unohdettu lupaus. Jim Brandenburg

Punaviini-pekonirisotto

Tarvitset:
Trangian
Veitsen

Sekä:
140 g pekonia
1 punasipuli
2,5 dl risottoriisiä
1 rkl tuoreita rosmariinin lehtiä
3 dl hyvää punaviiniä
Kourallinen pinaatin lehtiä
1 kanaliemikuutio
oliiviöljyä
kourallinen tuoretta rucolaa

Suikaloi pekoni pitkittäissuuntaan ja paista ruskeaksi. Jätä odottamaan.
Pilko punasipuli ja kuullota se oliiviöljyssä. Lisää riisi sekaan ja kuullota vielä minuutti. Kaada nyt punaviiniä risoton päälle kunnes risotto peittyy ja lisää aina tarvittaessa. Kun punaviini loppuu lisää vettä. Laita sekaan kanaliemikuutio sekä rosmariinin lehdet, pilkotut pinaatin lehdet, sekä pekoni. Anna hautua kunnes riisi on lähes kypsää. Ennen tarjoilua sekoita joukkoon kourallinen rucolaa.

Spaghetti con pomodoro e tonno

Tarvitset:
Trangian
Veitsen

Sekä
Spaghettia
Valkosipulia
2 salottisipulia
Tölkkitomaatteja
Tomaattipyreetä
1 Purkki tölkkitonnikalaa
Kuivattua oreganoa
1 tuore chili
oliiviöljyä

Pilko sipulit ja freesaa ne öljyssä. Lisää joukkoon tomaattipyreetä (pieni purkki) sekä tölkkitomaatit. Anna hautua hetki. Lisää tonnikala, oregano ja pilkottu chili (poista siemenet) Anna hautua 15 minuuttia. Lisää vettä jos seos paksuuntuu liikaa.
Siirrä syrjään ja keitä spaghetti. Sekoita lopuksi spaghetti ja kastike keskenään ja nauti.

Tähtisadetta

Tarina julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

Konjakkikaakao

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Gorgonzolarisotto

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Malonikastiketta ja vanilijamascarponea

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Ikuinen kaunis yö

Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

Hiililohta ja peruna-sipulisalaattia

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Iso ja vahva

Rakastan luontoa, ja toivoisinkin saada välittää eteenpäin kokemuksia sen ainutlaatuisuudesta, sillä luulen että ihmiset ovat vieraantuneet siitä. Luontoa ei enää mielletä virkistyspaikaksi, vaan tilalle ovat tulleet vesipuistot, kylpylät, monenlaiset hoitolat, joogat ja pilatekset. Nuoremmat katsovat blue-ray elokuvia, surffailevat netissä ja pelaavat pleikkareita.

Olen itse kokenut että retki luontoon voi antaa kaikkea mahdollista, virkistäytymisestä, kunnon kohentamiseen, nautinnoista puhumattakaan.

Poliitikot pelottelevat jokamiehenoikeuksien leikkaamisella ja nuoret eivät enää edes tiedä mikä se oikeus edes on. Nuoret ovatkin juuri se ryhmä, joille pitäisi opettaa luonnon monipuolisuutta, sen koko ekosysteemiä ja ainutkertaisuutta. Luonto on ja sen tulee saada olla virkistyspaikka, meille kaikille, nyt ja aina.

Hyvä ystäväni ”Hessu” oli palkannut minut oppaaksi yöretkelle metsään. Ideana oli että mukaan metsälle tulisi muutama nuori, 13-16 vuotias ”asfaltintallaaja” ☺

Hessu on nuorisotyöntekijä ja hänelle nuoret ovat kuin omia lapsia. Ideoimme retken susi-retkeksi. Kävin etukäteen katsomassa syvältä metsästä paikan jossa oli tilaa teltoille.

Lauantai iltapäivällä, noin klo 16.00 olimme viimein paikan päällä pystyttämässä leiriä. Osa pojista olivat olleet aikaisemmin teltassa yötä, joillekin yö oli ensimmäinen kerta.

Pidimme pienen oppitunnin luonnosta, sen eläimistä ja tietenkin susista. Myöhemmin ennen pimeän tuloa kiersimme kävellen metsässä ennen iltapalaa leirissä.

Vaikka minullakin oli tehtäväni leirillä, Tunsin osani mitättömäksi. Heti alussa näin ja tunsin Hessun suuruuden. ihastelin ja tunsin ylpeyttä ystävästäni. Pojat olivat toki hieman äänekkäitä, mutta Hessu oli jokaiselle miehen alulle kuin isä – suuri, kunnioitusta herättävä, järkähtämätön kuin kallio ja silti tyyni ja rauhallinen.

Yksitellen jokainen poika kävi ”salaa” kysymässä neuvoa Hessulta. Sitä Hessun ja poikien molemminpuolista luottamusta oli enemmän kuin ilo seurata. Kaikki sujui loistavasti. Pojat kokkasivat pareittain itselleen ruokaa annospussien ohjeita tavaten ja nukkumaankin päästiin ajoissa.

Yöllä, kuin ihmeessä, sudetkin pitivät pienen konsertin jonka monet pojat väittivät aamulla kuulleenkin.

Minä olen aina susista haltioissani, tai pelkästä luonnossa olemisesta. Nyt kuitenkin koin jotain uutta. Koin suurta ja syvää kunnioitusta ystävääni kohtaan. Nuorisotyöntekijät kai aina ovat kutsumusammatissaan. Työ ei ole helpoimmasta päästä. Palkintoja ei jaeta. Onnistumiset nähdään ehkä vuosien päästä, jos silloinkaan. Mitä siitä. Nyt on nyt.

Mukana Hessulla oli kahdeksan poikaa ja näillä pojilla oli mukana jotain mitä en ole koskaan osannut kuvitella. Jotain arvokasta, jonka arvoa ei voi edes määritellä, nimittäin iso ja vahva, järkähtämätön ja luotettava – KAIKKIEN POIKIEN HESSU

En tiedä oppivatko pojat retkestä mitään, Kokemusta ja itseluottamusta toivottavasti ainakin. Mutta minä opin paljon, Enemmän kuin koskaan yhdellä retkellä voin edes kuvitella. Maailmassa on ihmisiä, jotka aidosti jaksavat kannustaa ja välittää.

Kiitos Hessu että sain olla mukana ☺

Kallenkaviaari-leipä

Joskus evästä pitää saada nopeasti, vaikka tauolla, patikoidessa, tai muuten vain kokkaamiseen ei ole aikaa. Tämän yksinkertaisemmaksi herkullisen leivän tekeminen ei voi enää tulla ☺

Tarvitset
Trangian

Sekä
hapankorppuja tai ruisleipää
Rucolaa
Pinjansiemeniä
Ruohosipulia
Kallen kaviaaria

Ruskista pinjansiemnet trangiassa. Pane ruisleivän päälle ensin rucolaa, sitten kaviaaria, pilkottua ruohosipulia ja lopuksi pinjansiemeniä. Nam ☺

Kaikki hyvin

Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

Onnekas – merellä

Retkeily on ihanaa. Retkeily on nautinnollista, niinkuin hyvä ruokakin. Olen jankannut sitä loputtomasti ja tulen kai loputtomasti jankkaamaan.

Lähdin tällä kertaa intiaanikanootillani merelle, sisäsaaristoon, sillä kauas avomerelle sillä ei kannata lähteä. Tuuli vie sitä miten sattuu, kun yksin sillä meloo. Ilma oli kuitenkin mitä parhain. Aurinko paistoi ja meri oli lähes tyyni. Meloin hiljakseen kapeata sunttia pitkin ja ihailin maisemia – jylhiä kallioita, jotka nousivat suoraan merestä korkeuksiin, metsää joka kasvoi meren rantaa saakka, je peltoja jotka näyttivät nousevan suoraan merestä.

Olin saaristossa, ”lähellä” kaupunkia, joten kesämökkejäkin riitti. Ajattelin miten onnekkaita ihmiset olivat omistaessaan mökin näin kauniilta paikalta. Sai katsella mökin terassilta kuinka ohi lipui veneitä, ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan. Aurinko laski joka ainut ilta, lämmittäen mökin seinää. Mikä siinä olisi istuskellessa ☺

Nyt veneilijöitä oli kuitenkin vähän, sillä oli syyskuun puoliväli ja maanantai ilta. Useissa mökeissä olivat isännänviirit paikoillaan, vaikka kovin hiljaiselta muuten näyttivätkin.

Suuntasin keulan, auringon laskiessa, kohti saarta, jonka muistin olevan luonnon tilassa, toisin sanoen vailla mökkejä. Lähempänä totesin kuitenkin muistaneeni väärin, mökkejä oli tämänkin saaren rannassa, mutta ei monta, sillä saari oli valtavan kallioinen ja korkea.

Meloin riittävän kauas mökeistä ja rantauduin. Nostin kanootin piiloon rantakivien taakse ja aloin uuvuttavan kiipeämisen kohti huippua. Kallio oli todella jyrkkä ja korkea. Meni aikaa ennekiun pääsin sen huipulle, mutta se oli vaivan arvoista.

Ylös päästyäni, aurinko teki jo laskuaan ja sen viimeiset säteet paistoivat vielä kallion laelle. Alhaalla merenpinnassa oli jo varjoista. Mietin miltä tuntui vuorikiipeilijöistä, jotka näkevät auringon vielä kauan sen jälkeen kun se on laskenut vuoren juurella asuvien näkymättömiin.

Ihailin näkymää laella istuskellen. Kuuntelin merilintujen laulua. Siellä täällä taivaanrannassa alkoi nousta vaaleita savupatsaita taivaalle, kun jotkut mökkiläiset panivat saunansa lämpiämään.

Oikeastaan tunsin olevani onnekas. Perheelläni ei ole kesämökkiä. Ei omaa rantaa eikä kalavesiä. Sen sijaan minulla on mielikuvitus, rakkaus luontoon ja loputon uteliaisuus sitä kohtaan. Retkeilen lähes aina metsässä kävellen, hiljaa nauttien. Miksen voisi välillä lähteä merelle, kanootilla tai kajakilla ja tulla takaisin, vailla murheita siitä, menikö mökin ovet lukkoon, onko vene kiinnitetty, ettei tuuli vie...

Tietenkin haluaisin että minullakin olisi mökki, mutta se ei nyt ole mahdollista. Sen sijaan minulla on mahdollisuus telttailla ja retkeillä, maailman kauneimmassa saaristossa, puhtaimmissa metsissä, ja se on jokaisen niin haluavan oikeus, sillä onnea tai hyvää oloa ei voi omistaa, sen voi kyllä löytää ja tuntea. Ja kun sen kokee, sitä viimeistään silloin tajuaa olevansa onnekas ☺

Mustikkavaahtoa ja konjakilla maustettua kuusenkerkkäsiirappia

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Habanero-papusalaatti

Tämä herkullinen salaatti on tulinen, sillä siihen käytetään tuoretta habanero-chiliä. Jos haluat salaatista miedomman, vähennä chilin määrää.

Tarvitset:
Veitsen
Leikkuualustan
kupin

Sekä:
1 keltainen paprika
1 tuore habanero chili ( tarvitset puoli t-lusikallista)
1 tölkki papuja (valmiiksi vedessä lionneita)
1 tl kanelia
1 limetin mehu
1 rkl raakaruokosokeria
1 punasipuli
1 sipuli
keltaisia tomaatteja
suolaa

Kaada pavuista vesi pois. Pilko sipulit ja sekoita papujen kanssa. Pilko habanero chili- pieneksi, poista siemenet ja sekoita 1/2 t-lusikallista hedelmän lihaa papujen joukkoon.
Halkaise tomaatit ja sekoita nekin varovasti papujen sekaan. Purista limetistä mehu erilliseen kuppiin. Lisää kuppiin 1 rkl sokeria ja 1 tl kanelia. Sekoita liemi hyvin ja kaada salaatin päälle. Sekoita salaattia ja tarjoa vaalean leivän kanssa.

Huom: chili on erittäin tulista. Ole varovainen. Jos chili tuntuu suussasi liian polttavalta, ota suuhusi jotain rasvaista. Vesi vain voimistaa tulisuutta!

Koukussa

Kun retkeilee tarpeeksi, viettää aikaa ulkona, nukkuu teltassa, luulisi että se kaikki alkaa kyllästyttää, tuntua samanlaiselta - mutta ei se mene niin. Luontoon lähteminen voi olla samanlaista, samantapaiset rutiinit toistavaa suoritusta. Pakataan varusteita, ihmetellään karttoja, pukeudutaan kelin mukaan tms. mutta kun matkaan pääsee, muuttuu kaikki hetkessä uudeksi, sillä mikään retki, lyhyt tai pitkäaikaisempi, ei ole samanlainen, ei edes silloin kun retkeilee samaan paikkaan toistamiseen.

Mietin usein miksi se on niin, miksei ulkona liikkuminen kyllästytä. Joskus voi olla väsynyt, tai sairas, silloin on paras pysyä sisällä ja levätä itsensä kuntoon. Mutta viimeistään silloin, kun olo kohenee, sitä alkaa taas kaipaamaan ulos luontoon.

Olen yöpynyt tänä vuonna reilusti sata yötä ulkona, teltassa tai taivasalla, ja kun mietin taaksepäin näitä öitä, tuntuu siltä kuin olisin ollut vasta muutaman yön luonnon helmassa.

Päätin uutena vuonna että tästä tulee minulle sellainen vuosi, että nukun joka ikisen täydenkuun ulkoilmassa, mutta nyt olen tehnyt sen jo moninkertaisesti.

Ensimmäiset yöt talvella olivat kirkkaita kuutamoöitä. Aina en edes retkeillyt kauas, vaan saatoin nukkua taivasalla kotipihallani. Sitten talven lopulla aloin retkeillä kauemmas metsään. Vaikka pimeys oli samanlaista, jokin muuttui, se tuntui.

Jossain vaiheessa kaukana syvällä metsässä tuli yöllä sellainen tunne. että on ajassa, jota ei ole, paikassa jossa päivämäärällä tai vuodella ei ole väliä. Vuodenajat muuttuvat, mutta kellon aika, päivät, kiireet, aikataulut ja myöhästymiset ovat jossain muualla. Se tila jäi mieleen. Sitä tunnetta alkoi kaipaamaan.

Meni hetki tajuta että sellaiseen tilaan voi päästä aina uudelleen ja uudelleen. Sitä mietti ja puntaroi omia menojaan ja rutiinejaan. Se on monesti niin, että sitä mitä pitää tärkeänä, sen ehtii aina tekemään, ja minä tein luonnossa olemisesta itselleni tärkeän. Sovitin sen niin ettei se häiritse muuta arkeani. Myönnän että asiaa helpottaa se että asun kansallispuiston reunalla ja pääsen viidessä minuutissa koskemattomaan metsään, takapihaltani kävellen. Mutta uskon että samantapaista luonnossa olemista voi harjoittaa myös kaupungissa asuessa. Aina ei tarvitse yöpyä ulkona.

Olin houkutellut opiskelukavereitani retkelle, sillä toivoin että kuulisimme yöllä susia. Matkasimme kauas metsään, ensin autolla pikkuteitä ja lopulta kompassilla suunnistaen. Ja kun lopulta päädyimme perille, sain telttani pystyyn, märälle sammaleen ja jäkälän piettämälle kalliolle, huomasin olevani totaalisen riippuvainen näistä retkistäni.

On vaikea kuvitella mitä muut ajattelivat, miten muut kokivat luonnon. Sitä kuitenkin toivoo ja tekee kaikkensa että saisi jaettua hyvät kokemuksensa. Sitä haluaa ettei mikään asia tunnu kenestäkään pahalta ja että vieraat tuntisivat edes hitusen sitä nautintoa jota itse ulkoilussa tuntee.

Me emme kuullet susia. Yö oli säkkipimeä ja kostea. Aamulla paistoi kuitenkin lämmin aurinko. Olin iloinen siitä että olin saanut seuraa.

Jos ystäväni tunsivat edes vähän sitä samaa tunnetta luontoa kohtaan kuin minä, niin kuin toivon ja uskon, tiedän että he nauttivat retkestämme, sillä ainakin minä nautin. En tunnu kyllästyvän ollenkaan, sillä olen koukussa luontoon ☺

Chilikaakao

Tarvitset:
Trangian

Sekä:
5 dl maitoa
50 g tummaa chilisuklaata (väh 70%)
2 rkl raakaruokosokeria
1 tl neilikkajauhetta
½ tl kanelijauhetta

pilko sulkaat maidon joukkoon. Lisää loput ainekset vielä joukkoon ja kiehauta. Tarjoa inkiväärikermavaahdon kanssa

Inkiväärikermavaahto

1 purkki kuohukermaa
1 rkl kuusenkerekkäsiirappia
2 tl vanilijasokeria
2 tl inkivääritahnaa

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita loput ainekset joukkoon.

Peruna-linssikeitto

Respti kirjassa Tuulenhuminaa

Viikunoita ja inkiväärillä maustettua creme fraishea

Tarvitset:
Veitsen
Trangian kannen

Sekä:
Viikunoita
Purkki creme fraishea
1 rkl kuusenkerkkäsiirappia
1 tl vanilliini sokeria
1 tl inkivääritahnaa
Sitruuna melissan lehtiä

Sekoita creme fraishe, siirappi, sokeri ja inkivääritahna trangiassa hyvin. Tarjoa halkaistujen viikunoiden päällä. Koristele vielä sitruunamelissa lehdillä.

Tyrnimehu

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Makea tyrnirisotto

Ruoan resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Turvallisuus

Retkeilyn pitää olla kaikissa olosuhteissa turvallista. Ilman turvallisuutta ei voi olla täydellistä retkinautintoa. Turvallisuus voidaan käsittää monella tapaa. Tärkein kuitenkin on se ettei aiheuta itselle eikä muille välitöntä hengenvaaraa, eikä edes selvää loukkaantumisen riskiä.

Kun kerätään luonnosta raaka-aineita ruoan laittoon, tulee ehdottomasti tuntea, mitä käyttää. Jos on pienikin epäilys raaka-aineen sopivuudesta syötäväksi, pitää se jättää käyttämättä.

Kun retkeilee metsässä kesäisin, on pitkävartiset kengät ehdottomat, tai sitten umpikengät ja lahkeelliset housut, sillä käärmeenpisto retkellä ei ole mukava asia.

Eläimiä ei pidä häiritä. Pesimäaikaan petolintujen pesiä tulee karttaa, karhut puolustavat poikasiaan... varovaisuus, silti riittävän äänekkäästi kulkien, on hyväksyttävää. Syvällä umpimetsällä ei kannata yksin hiipiä, ellei sitten halua vahingossakaan törmätä vaikka juuri karhuun.

Kompassi on syytä pitää aina mukana ja pieni ensiapulaukku sekä juomavettä.

Kun lähdet retkelle luontoon. Ilmoita aina jollekin mihin menet ja koska palaat.

Turvallisuus voi olla kiinni myös fyysisistä ominaisuuksista. Jokainen kestää eritavalla lämpöä tai rasitusta. Taukoja pitää olla riittävän usein.

Myös tunne siitä ettei pysty tai jaksa, on huomioitava. Jos hetkeäkään epäilee itseään jossain suorituksessa, se pitää ottaa vakavasti ja keskeyttää tai jopa olla lähtemättä kyseiseen toimintaan.

Näitä vakavasti otettavia turvallisuusriskejä on paljon, jokaiselle retkelle, ja kaikki pitää huomioda etukäteen....

Lähdin melomaan yksin, lähes avomerelle. Tarkoituksenani oli mennä ulkosaaristoon yöksi, poimimaan tyrnejä ja tekemään niistä ruokaa. Varustauduin retkeen huolellisesti. Pakkasin kajakkiin retkitarvikkeet, kannelle tyhjennyspumpun, melakellukkeen, kartan, kompassin ja varamelan. Päälläni oli kunnon pelastusliivi. Juuri oikeanlainen melontaan, sillä pelastusliivejäkin on erilaisia, eri käyttötarkoituksiin. Liivien etutaskussa minulla oli kaiken varalta hätäraketteja, äärimmäistä hätää varten. Lisäksi olin ilmoittanut menostani, paikasta ja aikatauluistani. Olin sopinut lähettäväni tekstiviestin aina melomaan lähtiessäni ja rantautuessani. Jos viestiäni ei kuulunut, apu lähetettäisiin paikalle.

Meno matka oli yhtä juhlaa. Tuulta 4-5 ms sekunnissa auringon paistaessa. Pääsin saareen hienosti. Poimin tyrnejä, kokkasin ja pystytin teltan. Mutta yöllä kaikki muuttui. Tuuli voimistui ja sitä luvattiin vuorokaudeksi 10-14 ms. Puuskissa jopa 17 ms. Herättyäni olin vähän jännittynyt. Oli kotimatkan aika, mutta oliko rajani tullut vastaan. Aallokko oli aamulla jo metrin korkuista ja meri valkoisena vaahtopäistä.

Tein suunnitelman paluustani puhelimitse ”huoltajieni” kanssa, jotka tiesivät missä olin. Täsmensimme tarkan, mutta riittävä pitkän ajan, takaisin melonnalleni. Ilman tätä toimenpidettä olisin pelännyt. Melonta olisi ollut vaarallista. Keli oli kova ja märkä, mutta tiesin ja tunsin että jos minulle sattuu jotain, saan apua ja auttajat löytävät paikalle. Pakkasin huolellisesti kajaakin ja lähdin matkaan.

Olo merellä oli välillä kuin ratsastaisi rodeolla. Kajaakin kansi oli enemmän veden alla kuin sen päällä. Välillä keula nousi jyrkästi aallon harjalle pystyyn ja sitten koko kajakki putosi paukahtaen aallon yli taas alas, sukeltaen syvälle pinnan alle. Piti meloa voimakkaasti eteenpäin, kunnes seuraava aalto nosti korkeuksiin. Mela oli kuin purje joka jarrutti matkaa, sillä meloin lähes vastatuuleen. Tässävaiheessa sain taas huomata, miksi kajakin pakkauslaatikot ovat ilmatiiviitä ja miksi melojalla on suojana aukkopeite, joka peittää melojan ja kajaakin välin. Kajakkini olisi ollut hetkessä täynnä vettä ilman niitä.

Pääsin mantereelle kuitenkin turvallisesti. Nautin retkestä. Olin yksin, mutta kuitenkaan en ollut yksin. Minusta pidettiin huolta mantereella, tiesin sen. Turvallisuus on retkeilyn edellytys. Ilman "huoltajiani" olisin ollut meloessani turvaton.

Suurkiitos ystävilleni ☺

Mustaviinimarjamehu

Mustasta viinimarjasta on mehu reseptejä vaikka kuinka. Tässä niistä yksi, ehkä helpoimmasta päästä. Lähes yhtä yksinkertaista kuin kahvin keittäminen nuotiolla. Maku ainakin on taivaallinen ☺

Tarvitset
Trangian
Siivilän
Haarukan

Sekä
2,5 dl mustia viinimarjoja
4,5 dl vettä
1 dl sokeria (voit käyttää vähemmänkin)

pane marjat ja 2,5 dl vettä kiehumaan. Anna kiehua kymmenen minuuttia. Siivilöi neste toiseen kattilaan haarukalla painellen. Lisää vettä 2 dl ja 1 dl sokeria. Keitä vielä 5 minuuttia ja nauti.