151. ja viimeinen yö

Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

Inkivääririsottoa ja karitsan kyljyksiä

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Jälkiä talviyössä

Yöt ovat metsässä jännitäviä. Kun olet paikoillasi, kaukana asutuksesta ja kuuntelet hiljaa, voit kuulla pöllöjen huhuilevan, kettujen rääkyvän, supikoirien haukkuvan tai vaikkapa susien ulvovan.

Eläimet ovat arkoja. Ne pysyttelevät kaukana ihmisestä. Monet äänet joita voi kuulla ovatkin varoitusääniä muille samanlajin eläimille.

Susi ulvoo laumalleen olinpaikkaansa tai kutsuakseen laumaansa kokoon. Susi voi myös haukahtaa varoitukseksi muille susille vaikka kun se on vaistonnut ihmisen.

Vaikka öinen metsä on täynnä elämää. Ja ääniä kuulee helpostikin, silti eläinten näkeminen on harvinaista. Lumisina talvina metsä täyttyy kuitenkin nopeasti lumeen painuneista eläinten jäljistä. Suurin osa niistä ilmestyy sinne juuri yöaikaan, jolloin eläimillä on turvallisempaa liikkua eikä ihmistä tarvitse pelätä.

Hirvet jättävät suuret sorkkien jäljet. Kauriit pienemmät, ja pienet metsäkauriit vain muutaman sentin mittaiset jäljet. Ketunjäljet on helppo tunnnistaa ja tietenkin jäniksen.


Metsässä liikkuu myös harvinaisempia eläimiä, joiden jälkiä pitää erikseen opetella.

Minä pidän susista. Niinpä aina iloitsenkin kun niiden jälkiä näen.

Vaikka sudet liikkuvat usein laumoissa, on niitä lähes mahdoton nähdä. Susi on niin arka eläin että pysyttelee kaukana ihmisestä. Metsässä jossa asutukseen on matkaa, voit hyvällä onnella kuitenkin nähdä tassunjäljet tai useammatkin.

Sudet kulkevat usein paksussa lumessa samoihin jälkiin astuen, mutta joskus tielle tultaessa ne kulkevat helposti pari rinnakkainkin. Jos ihmisjälkiä ei näy ja tassujen koko on 10-12 cm ilman kynsiä, voit epäillä jälkeä suden aiheuttamaksi.

Suden jälkeä ei ole syytä pelästyä. Enneminkin voit olla iloinen siitä että olet nähnyt niin harvinaisen eläimen jäljet.

Jäljestäminen on hauskaa puuhaa. Päiväsaikaan jälkiä on helppo löytää, mutta pitää muistaa ettei tarpeettomasti lähde jälkien perään. Ne saattavat johtaa eläimen makuupaikalle. Eläimet tarvitsevat rauhan ja koska ihminen on eläimille pelottava, niitä ei pidä suinpäin hätyytellä.

Oikaisin kotiin hiljaista metsäautotietä pitkin. Uutta lunta oli tiellä. Ilta oli muuttunut jo pimeäksi yöksi. Näin edessäni jäljet jotka ylittivät tien. Pysähdyin katsomaan. Neljä sutta oli jättänyt tassunjälkensä maahan.

Ihailin jälkiä hetken. Lunta satoi hiljalleen. Mietin että aamulla jäljet ovat taas uuden lumen peittämät.

Se on hyvä asia, sillä silloin näitä jälkiä ei seuraa kukaan.

Jouluyö, juhlayö

Ihmisen elämä on odotuksia täynnä. Toivotaan parempaa ja unohdetaan että elämä ilman mitään odotuksia on usein riittävää ja hyvää.

Liian pienistä asioista tehdään suuria murheita. Anteeksi antaminen ja hyväksyminen ovat mahdottomia. Toista ihmistä vastaan tuleminen ei tule kysymykseenkään, vaan odotetaan itse anteeksipyyntöä.

Ihminen on liian viisas. Ihminen viisaudellaan tekee usein itsetään tyhmän ja tunteettoman. Kiittämättömän.

Eläimet osaavat paremmin hyväksyä ja nauttia elämästä ilman mitään pyyntöjä. Koiran omistajat tietävät miten koira osoittaa ilonsa jo silloinkin kun käyt ulkona viemässä roskat roskikseen ja jätät koiran sisälle odottamaan.

Ihminen on niin viisas ettei se odota. Itsestäänselviä asioita on liikaa. Asioita joista ei tarvitse kiittää. Ei tarvitse odottaa, ainakaan silloin kun tapahtuma ei tuo mitään uutta.

Ihminen tottuu ja kyllästyy helposti siihen mikä on tuttua ja itsestään selvää. Unohdetaan että mikään asia ei lopulta ole itsestään selvyys. Jokainen matka voi olla viimeinen. Jokainen teko tai pyyntö, sana, voi jäädä kesken vailla vastausta.

Istun lumisateessa pienessä mytyssä puuta vasten suonreunalla. Näin tänne tullessani viidet sudenjäljet. Nyt peityn pikkuhiljaa lumeen. Minua ei palella. Tunnen oloni lämpimäksi. Mietin omaa itsekkyyttäni. Miksei kukaan kysynyt mihin lähden? Miksen itse edes kertonut mihin lähden? Kiinnostiko ketään?

Vastaan itselleni etten tiedä. Olen liian viisas, tyhmä ihminen.

Istun paikoillani pitkään kuin kivi. Tuijotan pimeyteen. Kasvoni kastuvat lumisateessa ja ihollani valuvat pisarat kutittavat.

Keitän kupin teetä. Juon sen hitaasti. Tässä on ihan hyvä, taidan nukahtaa.

On Jouluyö.

Konjakkisuklaalla kuorutettuja sekahedelmiä

Tarina Julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

Tilataidetta

Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

Rahkaa ja karamellisoitua aprikoosia

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Pähkinäinen riisipuuro

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Suden jälkiä

Tarina julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

Riisipuuroa ja glögillä maustettua sekahedelmäkeittoa

Tarvitset:
trangian
vispilän
lusikan

Sekä:
1 dl puuro riisiä
2 dl vettä
0,5 l punaista maitoa
1/2 tl suolaa

2 dl kuivahedelmiä
2 dl vettä
1 dl glögiä (blossa glögiä alkosta)
sokeria
1/2 rkl perunajauhoja

hasselpähkinöitä

kaada riisi ja 2dl vettä kattilaan ja keitä 2 minuuutia. lisää maito ja hauduta kypsäksi, noin 20 minuuttia. Mausta suolalla.
Laita toiseen kattilaan kuivahedelmät ja 2 dl vettä sekä 1 dl glögiä. keitä 20 minuuttia. ota pois tulelta. Sekoita perunajauho kylmään veteen ja suurusta keitto sillä. mausta sokerilla. tarjoa puuron kanssa. ripottele pääle koristukseksi hasselpähkinöitä.

Peto ja sairas ihminen

Tarina julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

Kiiretöntä nautintoa

Tarina julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

Ilmastonmuutos

On joulukuinen ilta. Kello on yhdeksän illalla. ulkona on ullut pimeää jo monta tuntia. Päätän yhtäkkiä lähteä melomaan. Eihän talvi ole vielä edes alkanut. Pakkasta ei juuri ole ollut ja taivaaltakin on tullut vain vettä, niin että maa on vielä pikimusta ja kurainen.

Innostun hetkessä asiasta. Pakkaan tavarani. Kanootti auton katolle ja matkaan. Ajan varoen pimeydessä pieniä hiekkateitä pitkin 70 kilometriä, tutulle järvelle. En näe ainuttakaan eläintä matkallani. Perillä astun ulos autostani. Hämmästyn pimeyttä. En näe eteeni metriäkään. Olen järven rannalla jolla ei ole ainuttakaan mökkiä. Koko alue on pyhitetty lintujärveksi.

Tiedän että järvessä on muutama saari. Olen yöpynyt aiemminkin niissä. Nyt pimeys on niin voimakas etten näe edes järven toiselle puolelle. En, vaikka sytytän taskulampun.

Järvi näyttää lampun valossa mustalta ja tyyneltä. Siinä on jotain jännittävää. Se ei tunnu aidolta. Kävelen aivan rantaan ja katson veteen. pohja näkyy selvästi. Näen jotain muutakin. Näen ilmakuplia? Kosketan varovasti veden pintaa ja melkein pelästyn - järvi on jäässä.

Miten ihmeessä järvi on jäätynyt? Eihän ole ollut edes pakkasta, vai onko. Muutama kymmenen kilometriä etelään ei talvesta ole ollut vielä oikein tietoakaan. Täällä on jo kunnolla jäätä. Heitän nyrkin kokoisen kiven järveen. Se kumahtaa ja pomppaa muutaman kerran. sitten jatkaa matkaa äänekkäästi liukuen jonnekin minne en enää näe. Minun on turha edes yrittää meloa.

Rannalla on onneksi laavu. Kannan varusteeni sinne. Sytytän nuotion. Kello on kohta jo kaksitoista yöllä. Lämmitän teetä ja jään pohtimaan välimatkaa kotoani tänne. Mielestäni välimatka ei ole pitkä. Kuitenkin se on riittävän pitkä siihen että voin todeta täällä olevan selvästi kylmempää.

Matkani ei kaduta minua, vaikka en melomaan päässytkään. Enemminkin naurattaa. Olen ajanut kohti kylmää pohjoista. Olen ylittänyt pienimuotoisen ilmastovyöhykkeen. On tapahtunut ilmaston muutos.

Tölkkitonnikalaleipä

Tarvitset:
veitsen

Sekä:
hapankorppuja
1purkki vaaleaa tonnikalaa oljyssä
1 iso salottisipuli
kaprista
Mustapippuria myllystä

Pilko sipuli pieneksi. Sekoita tonnikala, sipuli ja kapris massaksi. jauha päälle mustapippuria. Levitä hapankorpun päälle.

Yksinäiset metsässä

Tämä aika vuodesta on vuoden pimeintä aikaa. On sama lähteekö ulos neljän aikaa iltapäivällä vai kymmeneltä illalla. Ilman taskulamppua metsään on turha mennä.

Vettä on satanut jo monta päivää. taivas on ollut pilvessä, eikä pakkasesta ole ollut tietoakaan.

Eilen, kuin taikaiskusta, kirkastui taivas, paljastaen täysikuun. Ilma kylmeni hetkessä pakkasen puolelle. Lämmin maa nostatti muutaman metrin paksuisen sumukerroksen.

Minulla on lupaus itselleni. niin lähdinkin taas ulos metsään. Otin mukaani vain välttämättömimmän, makuupuussin ja makuualustan. Teltan jätin kotiin.

Ilma oli tyyni ja kostea, täysin äänetön. Levitin makuualustan kalliolle, johon sumu ei yltänyt, ja jäin ihastelemaan tahtitaivasta.

Kohta makasin taas makuupussissani. Tuijottelin vielä hetken ylös taivaalle. Kuulin helmipöllön viheltävän ja nukahdin.

Yöllä sain viestin ystäviltäni. Susilauma oli minusta pohjoiseen, noin 20 kilometrin päässä, en kuullut niitä.

Ammulla kuuden aikaan kuitenkin heräsin yksinäisen suden ulvontaan. Paikallistin äänen suunnan luoteeksi, sillä näin pohjantähden olevan suoraan jalkopääni yläpuolella. Susi ulvoi vain kerran ja minä nukahdin uudestaan.

Heräsin lopullisesti unestani auringon jo paistaessa. Nousin istumaan ja katselin ympärilleni, Makuupussini oli valkoisen kuuran peitossa, kengät olivat jäätyneet kivikoviksi ja vesipullo umpijäässä.

Katsahdin taakseni ja hämmästyin. Näin metsästäjän kävelevän minusta poispäin. Eikö metsästäjä ollut nähnyt minua? miksei hän ollut tullut herättämään minua? tai edes katsomaan mikä ja kuka olen. Jäin miettimään asiaa ja aloin paakkaamaan tavaroitani.

Lähdin kävelemään. Kohta näin metsästäjän uudelleen edessäni. Nyt hän huomasi minut. Tavoitin hänet ja aloin jututtamaan. Kysyin oliko hän nähnyt minua. Sanoi että oli kyllä nähnyt punaisen vaatteen, joka oli makuupussini, mutta ei ollut vaivautunut katsomaan mikä se oli?

Outoa, mietin. Olimme molemmat kaukana metsässä. Alueella jossa ei juurikaan ihmisiä näy. Metsästäjä näkee maassa makaavan hahmon ja kävelee ohi?

Melkoista välinpitämättömyyttä mielestäni. No sainpahan ainakin nukkua rauhassa.

Kylmäsavuporotortilla

Tarvitstet:
Trangian
veitsen

Sekä:
3 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
0,5 l maitoa
suolaa
1 tl sokeria
2 rkl voisulaa
suppilovahveroita
kulmäsvustettua poron lihaa
1 salotti sipuli
raejuustoa
valkopippuria

Sekoita kananmunat ja maito keskeknään. Lisää voi ja jauhot sekä 1/2 tl suolaa ja 1 tl sokeria. Jätä seisomaan hetkeksi. Pilko sipuli pieneksi ja paista ne ja suppilovahverot niin että neste on haihtunut sienistä. mausta valkopippurilla ja ripauksella suolaa. leikkaa kylnäsavuporosta pieniä suikaleita ja sekoita kaikki ainekset raejuustoon. Tarkista maku. Paista taikinasta lettuja. Lisää jokaisen letun väliin valmistamaasi poro-sieni-raejuustoseosta ja kääri lettu rullalle ja nauti.

Tiramisu

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Tryffeliä ja shampanjarisottoa

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Loimulohi

Tarvitset
Puukon
Laudan
Nuotion

Sekä
Lohifileen
Vettä
Merisuolaa
Katajan oksan
Puutappeja

Veistä noin sentin paksuisia puutappeja (riittävästi). Teroita tapit toisesta päästä. Aseta kalafile laudalle nahka laudan pintaa vasten. Paina puutappi kerrallaan fileen reunasta kalan läpi. Paina puukolla syvä reikä lautaan tapi kohdalle ja naputa tappi kiinni. Hae metsästä pieni katajanoksa. Pane vettä kippoon ja jauha veteen merisuolaa, niin että vesi todella on suolaista. Nosta lauta noin 30 cm päähän nuotiosta pystyyn, niin että tuli lämmittää tasaisesti koko filettä. Kastele katajanoksa suolaveteen ja sivele fileen pintaa. Tee sitä tasaisin väliajoin. Kala on valmis noin 1,5 tunnin kuluttua.

Paistettuja banaaneja ja päärynöitä

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Sademetsä

Tarina julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

Valkoviinissä kypsennetyt kuharullat

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Gorgonzola-Suppilovahverokeitto kookosmaidosta

Tarvitset:
Trangian
Veitsen

Sekä
1 litra suppilovahveroita
1 litra kookosmaitoa
50 g gorgonzolajuustoa
½ sitruunan mehu
6 cl portviiniä
2 rkl vehnäjauhoja
suolaa
cayennepippuria
2 rkl voita
1 salottisipuli
1 kanalimikuutio
1 tl kapriksia
rucolaa

Paista putsatuista sienistä neste pois. Lisää voi ja pilkottu sipuli. Kuullota muutama minuutti. Lisää jauhot sekoittaen joukkoon. Kaada kookosmaito sekaan ja lisää joukkoon liemikuutio. Annan kiehua vielä muutama minuutti. Lisää portviini sitruunan mehu ja pieneksi pilkottu kapris. Mausta suolalla ja cayenepippurilla. Kaada lautaselle ja tarjoa tuoreen rucolan kanssa.

Polentaa ja suppilovahveroita

Tarvitset:
Trangian
Haarukan
raastin

Sekä
3 dl vettä
2 rkl voita
2 dl polenta jauhoja
parmessania
½ kuutio kanalientä
suppilovahveroita
suolaa myllystä
valkopippuria
tuoreita karpaloita

Keitä polenta pakkauksen ohjeen mukaan. Raasta joukkoon parmesaania. Paista sienet voissaniin että neste on lähes haihtunut. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Asettele annos kauniisti lautaselle ja ripottele päälle karpaloita.

Omenatorttu saaristolaisleivästä

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Tarte tatin

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Lohileipä

Tarvitset:
Vaitsen

Sekä:
Lämminsavulohta
Raejuustoa
Kapriksia
Punasipulia
Tuoreita karpaloita
Saaristolaisleipää

Yksinkertaista mutta hyvää.

Kuskusta ja hapankorpussa leivitettyä kampelaa

Tarvitset:
Trangian
Haarukan
Morttelin

Sekä:
Kampelafileitä
3 hapankorppua
suolaa myllystä
valkopippuria
1 kananmuna
vehnäjauhoa

2 dl vettä
2 dl kuskusta
½ kanaliemikuutio
1 tl sahramia
2 rkl voita

Aloita Kuskusista. Pane 2 dl vettä, 2 rkl voita puolikas kanaliemikuutio ja sahrami kiehumaan. Kun vesi kiehuu lisää joukkoon kuskus ja nosta syrjään. Sekoita hyvin ja jätä vetäytymään kalan valmistuksen ajaksi.

Mausta kala suolalla ja valkopippurilla. Pyöritä vehnäjauhoissa. Hakkaa huhmaressa hapankorput jauhoksi. Riko kananmuna ja sekoita hapankorppujauho siihen. Pyöritä kalafileitä vielä korppujauhokanamuna seoksessa ja paista voissa rapeaksi. Nauti kuskusin kanssa.

Ensilumi

Tarina julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

Yhden illan ravintola

Kun viisi eräopasta lähtee vuorokaudeksi metsään laavulle kokkaamaan ja istuskelemaan loimuavan nuotion äärelle, ei lopputulos voi olla muuta kuin hyvää ruokaa, hauskanpitoa, kummallisia tarinoita, naurua, ja yhdessäoloa hyvien ystävien kanssa.

Yhdessäolo metsässä on toisenlaista kuin yksin retkeily. Silloin tulee seuratuksi luontoa eri tavalla kuin itsekseen. Muut asiat korostuvat. Yhteenkuuluvaisuuden tunne on yksi näistä asioista.

Kun kaikki tietävät että aamulla vaatteet ovat läpeensä savun kyllästämät. Kun kaikki tietävät että olemme luonnon armoilla ilman nykyajan mukavuuksia, ei turhia pettymyksiä ole odotettavissa. Kaikilla on samanlaiset odotukset ja tiedot.

Olimme sopineet että pari meistä vastaa ruoanvalmistuksen pääraaka-aineista. Jokainen tuo silti mukanaan jotakin. Ulkona kokkaaminen ei vaadi paljon. Ruokaa pystyy valmistamaan hyvin yksinkertaisilla ja vähillä välineillä. Raaka-aineidenkaan ei tarvitse olla kovinkaan eksoottisia. Riittää kun ne ovat puhtaita ja tuoreita.

Yhdessä kokkaaminen on hauskaa puuhaa. Jokainen pääsee osallistumaan ruoan tekoon jos vain itse haluaa. Ja vaikka ei edes haluaisi, on silti mukana, sillä ryhmä toimii yhdessä. Vieressä seuraavakin on ruoanvalmistaja ja tärkeässä roolissa. Tärkeintä koko touhussa on sosiaalisuus, vuorovaikutus. Keskustelut ja kannustukset luovat onnistumisia. Ja ne kasvattavat yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Myös keittiö ulkona metsässä on ainutlaatuinen. Metsä on yhtenäinen tila. On mahdoton rajata aluetta jossa toimimme. Seinät luovat jokainen ryhmän jäsen. Tila ei lopu kesken. Se elää koko ajan.

Ruoan valmistaminen metsässä ei myöskään ole mitään fast-foodia. Nuotio ei ole mikroaaltouuni. Tuli kyllä polttaa nopeasti, mutta ruoan kypsentäminen vaatii taitoa ja aikaa.

Kun nuotion ääressä istuskelee ja seuraa muiden touhuja, nuuhkii tulella kypseneviä ruokia, kuuntelee ja keskustelee, kasvaa ruokahalu.

Viimein kaikki on valmista ja aloitamme ruokailun. Tunnen itseni erityisen onnekkaaksi. Viisi kokkia on tehnyt parhaansa.

Lämmittävän tulen ääressä, täysikuun loistaessa taivaalla, maistelemme toinen toistaan parempia makuja. Tunnen olevani kuin huippu ravintolassa. Sellaisessa jota ei ole edes olemassa. Ei ainakaan samanlaista.

Olen ystävieni kanssa – yhden illan ravintolassa.

Häirikkösusi

On tullut jo hämärä. Sytytän otsalampun ja kävelen peurojen tekemää polkua pitkin. Ohitan ampumakojun ja kasan syötiksi asetettuja porkkanoita. Koju on tyhjä, onneksi. Lamppu valaisee eteenpäin kymmenen metriä. Sen jälkeen valo hajoaa niin ettei se auta näkemisessä.

Taivas on pilvetön. Kuu on nousemassa. Ilma kylmenee yöksi. Hengitys höyryyntyy jo. Kuvittelen kaikenlaisia kohtaamisia, samalla kun väistelen kuusen oksia. Ylitän saareketta joka on karttaan merkitty nimellä Sudenalho. Vähän jännittää. Täällä on susia, tiedän.

Olen 15 minuutin kävelyn jälkeen hiestä märkä. Se johtuu kai adredaliinista. Ei tähän totu. En haluakaan että tottuisin, sillä silloin katoaisi mielenkiinto. Kaikki uusi on aina jännittävää, ja metsä yöllä on aivan eri paikka kuin päivällä. Ainakin mielikuvituksessa.

Saavun suon reunalle ja lähden ylittämään sitä. Kuu heijastaa maahan pitkän varjon minusta. Suon pinta on jäässä. Askel kantaa hetken, sitten se uppoaa märkään sammaleeseen. Kävelen kuin umpihangessa.

Tiedän minne olen menossa, silti epäilyttää. Suunnistaminen pimeässä on paljon työläämpää kuin valoisaan aikaan.

Raskaastii kävellen ylitän suon. Saavun perille, kalliolle, aivan suon reunaan. Alan etsiä itselleni yöpaikkaa. Olen jättänyt teltan kotiin ja aion yöpyä taivasalla makuupussini kanssa.

Otsalampun valossa silmäilen isoa ja tasaista kiveä, jonka olen aiemmin täällä nähnyt. Kivi on kuin Tapion pöytä, uhrikivi. Sen ympärillä on vain muutama puu ja näkyvyyttä kiven päältä on joka suuntaan. Aion yöpyä kiven päällä.

Nousen kivelle. Kuu valaisee jo niin etten oikeastaan edes tarvitse enää lamppua. Levitän pikaisesti makuualustan ja makuupussini. Kuuntelen hiljaisuutta. Kuulen vain sydämeni äänen, joka vieläkin lyö voimakkaasti. Kohta rauhoitun. Hiljaisuus on mykistävä.

Keitän teetä ja syön evääni. Sormia ja varpaita paleltaa. Joutsenparvi lentää äänestä päätellen ylitseni. Riisun päällysvaatteeni ja menen makuupussini sisälle. Suljen pussin niin että kasvojen kohdalle jää vain pieni reikä josta näen yläpuolellani tähtitaivaan. Hetken kuluttua olen laskenut nähneeni 17 sateliittia ja 8 tähdenlentoa. Nukahdan.

Herään, kun vesipisara tipahtaa kasvoilleni. Pakkanen on tehnyt jäätä makuupussin kaulukseen ja se sulaa. En tiedä mitä kello on. Taivas on piki musta ja täynnä pieniä tähtiä.

Nyt se alkaa. Autoni suunnasta. Kuulen selvästi. Jännityn ja herään unestani lopullisesti. Makaan hievahtamatta. Susi ulvoo. Sitten tulee hiljaista. Kymmenen minuutin päästä se alkaa taas. Nyt toisesta suunnasta. Taas tulee hiljaista ja kuluu aikaa. Nyt ääni kuuluu jo vastakkaisesta suunnasta. Kuvittelen kartan eteeni. Näen miten susi kiertää minua. Se ei uskalla tulla lähelle. Se viestii läsnäolostani muille. Se tietää varmasti että olen täällä.

Otan puhelimeni. Työnnän sen ulos makuupussistani. Yritän äänittää suden ääntä. Onnistun. Ääni ei tule hyvin tallennetuksi, mutta tiedän sen olevan aito ja siitä saa selvää. Tyytyväisyys valtaa mieleni.

Kuvittelen olevani susi. Susi, susien laumassa. Se tuntuu hyvältä.

Susi pelkää kuollakseen ihmisiä. Niin on pakko, sillä se on ainut suden selviytymiskeino. Se on luonnon laki. Sudet ovat saaneet aina ihmisten vihat päällensä. Susia on aina pelätty. Minä kunnioita niitä. Arvostan ja ihailen. En tahdo pahaa susille. Haluan vain tietää että ne ovat täällä.

Kuuntelen vielä hetken kunnes nukahdan. En mahdu mukaan laumaan vaikka haluaisin. Olen häirikkösusi.

Toscanalainen omenakakku

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Luonnonsuojelualue – viimeinen mahdollisuus

Tarina julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

Spaghettia ja tonnikalacremeä

Tarvitset:
Trangian
veitsen

Sekä
Spaghettia
1 purkki tonnikalaa
1 rkl dijonsinappia
1 purkki creme fraishea
1 punasipuli
mustapippuria myllystä
ruohosipulia

Pilko sipulit. Valuta öljy tai vesi tonnikalasta. Sekoita tonnikala. Sinappi creme fraishe ja sipuli keskenään. Jauha sekaan mustapippuria. Keitä spaghetti. Sekoita lopuksi spaghetti ja kastike keskenään. Koristele ruohosipulilla ja nauti.

*Evan punajuurignocci ja paistettu siika

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

*Pensar Syd, luonto meren äärellä

Kävin kesällä melomassa Nauvon eteläpuolella ystäväni Nicklaksen kanssa. Tutustuin silloin saareen nimeltä Pensar ja sen eteläpuolella olevaan Pensar Sydiin. Paikka oli valtavan kaunis. Suojainen tuulita, aurinkoinen, puhdas – oikea paratiisi. Päätin että palaan sinne vielä.

1930-luvun alusta v:teen 1944 alue toimi Saariston suojeluskunnan ja lottien harjoitus- ja koulutuspaikkana. Myöhemmin paikkaa on ollut mm Partekin omistuksessa, eikä sinne ole ollut pääsyä ulkopuolisilta. Nyt paikka on yksityisomistuksessa. ja se on avattu virkistys- ja luontokohteeksi, joka soveltuu hyvin ryhmille, purjehtijoille, melojille tai vaikka pyöräilijöille.

Pensar Sydissä on mökkejä yöpymiseen, sauna, veirasvenesatama, ravintola, jota kipparoi yksi paikan omistajista Eva, valmistaen vieraille taivaallista ja taatusti tuoretta ruokaa.

Nyt sain mahdollisuuden palata saarelle. Nähdä miltä se näytti syksyllä, ruskan aikaan.

Olin Kalasa Nicklaksen kanssa. Kalastelimme aikamme – yksi pieni hauki, päästimme sen takaisin mereen. Päätimme ajaa veneellä Pensariin. Valkoinen 1930 luvulla rakennettu päärakennus näkyi kauas merelle. Upeampaan paikkaan sitä tuskin enää voisi rakentaa.

Vierasvene sataman laituri oli tyhjä. Kiinnitimme perämoottoriveneemme siihen ja astelimme ylös taloon. Eva yllättyi tulostamme. Sesonki oli ohi, kalastajia paikalla yöpyy viikonloppuisin vielä, mutta harvoin, lokakuun lopulla, keskellä viikkoa vieraita mereltä päin tulee.

Eva kutsui meidät sisään. Kalaa meillä ei ollut tuliaisiksi, mutta aina sitä saaristossa asuvilla on.

Kauan ei tarvinnut ihmetellä kun Eva alkoi valmistamaan meille punajuurignocceja sekä tuoretta siikaa paistettuna.

Seurustelimme keittiössä. Upeampaa näkymää keittiön ikkunasta tuskin löytyy mistään, ajattelin, ja katselin ulos ulapalle, samalla kun Eva kertoili mitä kalaa tähän aikaan saaristossa oli saatavilla.

Kohta istuimme rakennuksen toisessa kerroksessa olevassa ruokasalissa ja nautimme ateriaamme.

Ruokaa voi tehdä kuka tahansa, mutta maun siihen antaa kokki, ruoan tekijä. Jokainen kokki on persoona ja tekee työnsä omalla tavallaan. Sitä ei voi kukaan toinen kopioida.

Syötyämme ja lämmiteltyämme tarpeeksi, meidän oli aika lähteä kotiinpäin, sillä emme pystyneet jäämään yöksi, vaikka olisimme halunneetkin.

Pensar Syd teki taas minuun vaikutuksen. Sinne pitää palata vielä monta kertaa. Syitä on paljon. Luonto, meri-ilma… ruoka, jota ei voi saada missään muaalla kuin Pensar Sydissä.

Kiitos Pensar Syd, kiitos Eva ☺

Kalassa

Lokakuu on kohta ohi. Sateet ovat alkaneet. Pimeys tulee jo todella aikaisin. Sitä edesauttaa mustaksi käännetyt pellot ja lehdettömät puut, tai niin ainakin tuntuu siltä. Alkaa olla vuoden synkintä aikaa.

Soitin Ystävälleni, Nicklakselle. Halusin päästä kalaan, sillä kuvittelin että nyt olisi hyvä aika, vedetkin ovat jo viilenneet.

Nicklas asuu Nauvossa, lähes ulkosaaristossa. Hän tuntee ja tietää mistä kalaa voisi saada. Ajoin autolla Nauvoon. Lähdimme pienellä avoveneellä etsimään hyviä apajia.

Ensimmäisellä paikalla sain siiman katki kaksi kertaa, uistimen kuvan jäädessä kiinni rantakaislikkoon. Kalasta ei ollut tietoakaan.

Vaihdoimme paikkaa. Ilma oli kylmä, pilvinen ja tuulinen – syksyinen. Kalastelimme veneestä ja nuuhkin kosteaa, suolaista meri-ilmaa. Joka toisella kerralla nostin vedestä ylös ahvenruohoa ja joka toisella kerralla tyhjän vieheen ☺

Yhtäkkiä Nicklaksella tärppäsi. Olin innoissani. Olen kalastanut aika vähän viime vuosina eikä kalaa juurikaan ole tullut. Ei se mitään. Nyt adredaliini virtasi minussa, jännitin.

Melkein tunsin kalan omassa vavassani. Katselin kun Nicklaksen vapa heilui ja vaappui kalan vetäessä ja kiskoessa vastaan. halusin pyytää vapaa itselleni, ihan vain kokeeksi, mutta en kehdannut.

Nicklas kelasi kalan veneen sivulle. Hauki, noin 1,5 kiloa, joten päästimme sen takaisin. Ei sitä kannattanut ottaa. Liian pieni, totesi Nicklas. Vaihdoimme taas paikkaa.

Saaristo vaikutti täysin autiolta. Yksi ainoa vene ajoi kerran kauempaa ohitsemme. Me taas ohitimme muutaman merimetson, jotka tuijottivat meitä pienellä luodolla. Merikotka kävi kääntymässä yläpuolellamme.

Kalastaminen voi olla kivaa, vaikka kalaa ei saisikaan. Merituulen humina, altojen liplatus, harmaa ulappa – saaret, ovat asioita jotka tuntee vain merellä.

Syksyllä vesi kirkastuu veden kylmetessä. Ilma tuntuu raikkaalta, toisenlaiselta kuin ilma metsässä. Meri ilmassa on enemmän voimaa, se on melkein kovaa. Se ahavoittaa kasvot. Paksuntaa hiukset kovaksi suolaisella tuulellaan. Se on harvoin niin pehmeä ja lempeä kuin ilma metsässä. Merellä tuntee itsensä valtavan pieneksi. Luonto pääsee näyttämään voimansa joka suunnalta.

Nostimme vapamme ja pakkasimme ne pois. Ehkä oli vielä liian aikaista yrittää tai ehkä meillä oli vain huono tuuri kalastuksen suhteen. Kala ei ollut syöntituulella. Olimme ajelleet lähelle Pensarin saarta. Päätimme poiketa siellä, tutussa paikassa. Oikeastaan sitä vartenhan paikka on, vieraita varten. Vaikka sellaisia vieraita, jotka ovat lähistöllä vain kalassa.

Nauti – nyt

Työt ja tekemiset ovat pitäneet minut poissa metsästä nyt muutaman päivän ajan. Hermostuttaa. Sitä välillä kuin salaa vilkuilee metsään päin. Tutkailee säätä ja on jotenkin malttamaton. Kiirehtii asioiden kanssa, niin kuin se jotain hyödyttäisi.

Kaipaan ja ikävöin metsään. Ei se ole mikään pakkomielle, mutta kai sitä silti kaivata jotain voi ☺

Tänä aamuna pysähdyin miettimään. Mihin minulla on kiire? Miksi minä hoputan itseäni? Pelkäänkö että metsä jättää minut, hylkää ja alkaa vierastamaan, hyljeksimään? Mitä jos en ehdi sinne?

Pelko on aiheeton. Ei metsä jätä. Se odottaa uskollisesti, samanlaisena kuin sieltä viimeksi poistuit. Metsä – luonto on virkistyspaikka, elämän alku ja loppu. Se on oikeastaan kaikkialla mitä ympärillämme on, kun ulos astumme.

Miksi en voisi keskittyä siihen mitä nyt teen, luottavaisin mielin. Pääsenhän minä ulos joka päivä. Voin nuuhkia ilmaa, katsella pilviä, kävellä märällä nurmikolla tai vaikka kuunnella aamuisin lintujen laulua. Se kaikki on osa luontoa.

Luonnosta voi nauttia kuka tahansa ja lähes missä tahansa, koska vain. Ei siihen tarvita aarnimetsiä, soita, tyyniä meren lahtia. Luonto on ympärillämme kaiken aikaa. Usein lähempänä kuin näemmekään.

Miksi siis en nauttisi – nyt. Siitä mitä on tässä. Kohta olen taas kuitenkin jo metsässä.

Karpalokakku

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Retkikaveri

Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

Ääniä

Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

Yömyssy

Iltapala on tärkeä. Syksyisin kun ilmat viilenevät, korostuu iltapalan merkitys retkellä, ainakin kun yövytään ulkona. Kun iltapala on riittävän tukeva ja siinä on lisäksi jotain lämmintä, nukkuu usein paremmin. Keskitalvella minulla on tapana syödä jotain kuumaa keittoa ennen nukkumaan menoa, Nyt syksyllä kuumajuoma ja vaikka voileipä riittää.

Tässä ohje yhdestä iltajuomasta, jonka voit voit tehdä konjakilla terästettynä tai ilman. Olen kokeillut kumpaakin versiota ja uni tulee aina ☺

(Huom! kylmä olut illalla ennen nukkumaanmenoa pakkasyönä, takaa sen että varmasti palelet.)



Tarvitset:
Trangian
vispilän

Sekä
Maitoa
Kuusenkerkkäsiirappia
Jauhettua muskottipähkinää
(Konjakkia)

Lämmitä maito trangiassa koko ajan vispaten, niin että maito vaahdottuu hieman.
Pane juomalasiin 1 rkl kuusenkerkkäsiirappia (sekä pieni loraus konjakkia jos haluat) ja kaada kuuma maito päälle. Sekoita hyvin ja ripottele päälle muskottipähkinää. Juo lämpimänä ennen nukkumaan menoa.

Penneä, pistaasipähkinöitä ja pecorinoa

Tarvitset:
Trangian
Veitsen

Sekä:
Penne-pastaa
Pecorinoa
Pistaasipähkinöitä
Persiljaa
Ruohosipulia
Suolaa
Oliiviöljyä

Keitä pasta lähes kypsäksi. Kaada vesi pois ja lorauta pastaan oliiviöljyä. Kuori pistaasipähkinät ja murskaa niitä hieman. Raasta pecorinoa pistaasien päälle sekä sekoita joukkoon pilkottu ruohosipuli ja persilja. Kaada seos pastan sekaan ja nauti.

Suppilovahvero-pähkinä salaatti

Tarvitset:
Trangian
Veitsen

Sekä:
Kourallinen suppilovahveroita
Viinisuolaheinää (punahierakkaa)
Pistaasipähkinöitä
Pinjansiemeniä
Persiljaa
Ruohosipulia
Balsamicoa
voita

Paahda pinjansiemeniä niin että ne ruskistuvat ja siirrä syrjään. Paista kokonaisia sieniä kunnes suurin osa vedestä on haihtunut. Lisää joukkoon nokare voita ja paista vielä minuutti. Ota kattila pois tulelta. Leikkaa viinisuolaheinä sekä persilja pieneksi. Sekoita ainekset keskenään. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripottele päälle vielä balsamicoa.

Kauas on pitkä matka

Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

Suppilovahvero-kukkakaalikeitto kookosmaidosta

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Taivas mikä yö

Luonto on kaunis, oli keli mikä tahansa. Luonnossa voi myös rentoutua ja siellä olemisesta voi nauttia kelistä huolimatta.

Minä retkeilen paljon. Sen voin itselleni jo myöntää. Nautin jokaisesta retkestäni ja ulkona vietetystä ajasta. Kertaakaan ei ole tullut vastaan hetkeä jolloin olisin pettynyt tai tuntenut olevani väärässä paikassa väärän aikaan.

Vaikka olen luonnon suojelija sekä ”viherpiipertäjä”, en mielestäni sovi kuitenkaan sellaiseen yleistykseen että kaikilla luontoihmisillä (miehillä) on pitkä parta, sarkahousut, huopalakki jossa koristeena keikkuu linnun sulka, tai ajatukseen että peseytyminen vaikka on turhaa.

Minä nautin! Käytän viimeisimpiä goretex vaatteita etten kastuisi. Parhaimpia makuupusseja ja telttoja. Vedenpitäviä nahkakenkiä. Kannan aina mukanani ensiapu- sekä peseytymisvälineitä. Kokkaan retkilläni ruokaa jota haluan, enkä sitä mitä retkeilijöille myydään. Teen itse itselleni retkistäni nautinnollisia. Sellaisia etteivät huonotkaan kelit voi pilata hyvää oloani.

Retkeilen ekologisesti. En roskaa. En tuhoa luontoa. Siistin telttapaikkani tismalleen samanlaiseksi kuin se oli ennen kuin paikalle asetuin, toisin sanoen käännän potkimani sammaleetkin lähtiessäni oikeinpäin. Ruokani ostan puhtaina raaka-aineina ja pyrin käyttämään aina kun mahdollista suomalaista alkuperää olevia tuotteita. Muut retkeilytarvikkeet ikävä kyllä ovat usein Kaukoidässä valmistettuja. Vaikka kuinka olisi suomalainen merkki, valmistusmaa on useimmiten Kiinassa. Luotan varusteissa laatuun, sillä uskon ja toivon että laadukas myös kestää kulutusta, sillä kertakäyttötaloutta vihaan.


On tiistai ilta. Taivas on pilvetön ja ilma kylmenee nopeasti, sen tuntee. Seison keskellä suota, pienellä saarella, joka nousee metrin verran suosta ylöspäin. Saarella kasvaa muutama vanha mänty. Vaikka ne eivät ole korkeita, ne ovat jo aika paksuja. Näen esteettömästi joka ilmansuuntaan. Kuu on juuri noussut idästä taivaalle. Hengittelen hiljaa paksulta tuntuvaa, kosteaa ilmaa.

Olen kiinnittänyt telttani ensimmäistä kertaa kiilojen avulla maahan. Yksi sivu teltasta on kiinni puussa. Säätiedotus on luvannut yöksi myrskyä, vesisadetta ja jopa 21 m/s puhaltavaa tuulta. Ei uskoisi kun ilmaa nyt katsoo, silti minua jännittää.

Syön hyvin, hoidan iltatoimet ja kömmin telttaani, lämpimään makuupussiin. On täysin äänetöntä, Joku lintu jossain kaukana välillä ääntelee. Sammutan lampun ja nukahdan.

Herään yhtäkkiä. Tuuli ulvoo, teltta vääntelehtii rajusti tuulessa ja sade hakkaa äänekkäästi kattoon. Kello on puoli neljä yöllä. Kuuntelen myräkkää. Tuulenpuuska lähestyy, kuulen sen. Se on kuin juna jonka ääni voimistuu sen lähestyessä. Teltta kallistuu rajusti. Pelästyn. Eikö tuuli ole vieläkään päälläni. Ääni voimistuu koko ajan. Pelkään jo että joku puista kaatuu päälleni, kuvittelen että teltta repeytyy kohta. Tuuli yltyy hirveäksi myörynäksi. Oksia lentelee teltan katolle. Trangia pyörii teltan eteisessä kolisten. Makaan sikiöasennossa makuupussissani ja odotan....

Kohta puuska on ohi, kuulen kuinka se jatkaa matkaansa. Huokaisen, kunnes uusi puuska lähestyy...

Ei minulla ole hätää. Tiedän sen. Teltta kyllä kestää. Olen täysin varma ja makaanhan lämpimässä makuupussissa. Kaikki on hyvin. Tavarani ovat teltassa, suojassa sateelta. Yritän nukkua, mutta en saa enää unta. Oikeastaan haluan valvoa. Alan nauttia olostani. Kuuntelen ulkona pauhaavaa tuulta, sadetta joka hakkaa telttaani. Olo alkaa tuntua turvalliselta.

Myrsky kestää aamuun asti. Nousen kun ulkona on vielä hämärää, pakkaan tavarani otsalampun valossa. On aika lähteä kotiin. Kävelen etukenossa tuulta ja sadetta päin, suon yli pimeään metsään.

Tunnin kuluttua olen taas kotona. Teltta on kylpyhuoneessa kuivumassa. rinkka purettuna tavaroista. Katselen ulos ikkunasta kuinka tuuli edelleen riepottelee puita. Sadekaan ei ole vielä hellittänyt.

Luonto ja ulkoilma ovat ihmeellisiä. Luonto lumoaa aina. Asianmukaisilla varusteilla, sääkään ei voi olla esteenä.

Olin hetki sitten tuolla ulkona, myrskyssä, telttailemassa. Mitähän voisin siitä kertoa, en tiedä. Ehkä on parempi etten kerro paljon mitään. Luulen ettei monikaan ymmärtäisi ☺ Tärkeintä on että tiedän itse.

Kuuma kahvikuppi kädessä, hetken vielä seison ikkunan ääressä, hymyilen ja totean itselleni ”taivas mikä yö” ☺

Rauhallista yösuunnistusta

Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

Kauneus on katsojan silmissä

Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

Suppilovahveromunakas

Tarvitset:
Trangian
Veitsen
paistilastan

Sekä:
3 kananmunaa
½ dl kermaa
Kourallinen suppilovahveroita
2 valkosipulin kynttä
1 salottisipuli
oliiviöljyä
1 tomaatti
1 rkl tuoreita timjamin lehtiä
suolaa
mustapippuria myllystä
kourallinen rucolaa

Pilko sipulit ja kuullota niitä öljyssä minuutin verran. Lisää joukkoon puhdistetut sienet ja paista kunnes sienistä haihtuu suurin vesi. Sekoita kananmunat ja kerma ja lisää sienien ja sipulien joukkoon. Lisää joukkoon vielä timjamin lehdet ja suola. Hauduta miedolla lämmöllä kunnes muna hyytyy. Nosta munakas lautaselle. Koristele vielä rucolalla ja nauti ☺