Retkeilyn pitää olla kaikissa olosuhteissa turvallista. Ilman turvallisuutta ei voi olla täydellistä retkinautintoa. Turvallisuus voidaan käsittää monella tapaa. Tärkein kuitenkin on se ettei aiheuta itselle eikä muille välitöntä hengenvaaraa, eikä edes selvää loukkaantumisen riskiä.
Kun kerätään luonnosta raaka-aineita ruoan laittoon, tulee ehdottomasti tuntea, mitä käyttää. Jos on pienikin epäilys raaka-aineen sopivuudesta syötäväksi, pitää se jättää käyttämättä.
Kun retkeilee metsässä kesäisin, on pitkävartiset kengät ehdottomat, tai sitten umpikengät ja lahkeelliset housut, sillä käärmeenpisto retkellä ei ole mukava asia.
Eläimiä ei pidä häiritä. Pesimäaikaan petolintujen pesiä tulee karttaa, karhut puolustavat poikasiaan... varovaisuus, silti riittävän äänekkäästi kulkien, on hyväksyttävää. Syvällä umpimetsällä ei kannata yksin hiipiä, ellei sitten halua vahingossakaan törmätä vaikka juuri karhuun.
Kompassi on syytä pitää aina mukana ja pieni ensiapulaukku sekä juomavettä.
Kun lähdet retkelle luontoon. Ilmoita aina jollekin mihin menet ja koska palaat.
Turvallisuus voi olla kiinni myös fyysisistä ominaisuuksista. Jokainen kestää eritavalla lämpöä tai rasitusta. Taukoja pitää olla riittävän usein.
Myös tunne siitä ettei pysty tai jaksa, on huomioitava. Jos hetkeäkään epäilee itseään jossain suorituksessa, se pitää ottaa vakavasti ja keskeyttää tai jopa olla lähtemättä kyseiseen toimintaan.
Näitä vakavasti otettavia turvallisuusriskejä on paljon, jokaiselle retkelle, ja kaikki pitää huomioda etukäteen....
Lähdin melomaan yksin, lähes avomerelle. Tarkoituksenani oli mennä ulkosaaristoon yöksi, poimimaan tyrnejä ja tekemään niistä ruokaa. Varustauduin retkeen huolellisesti. Pakkasin kajakkiin retkitarvikkeet, kannelle tyhjennyspumpun, melakellukkeen, kartan, kompassin ja varamelan. Päälläni oli kunnon pelastusliivi. Juuri oikeanlainen melontaan, sillä pelastusliivejäkin on erilaisia, eri käyttötarkoituksiin. Liivien etutaskussa minulla oli kaiken varalta hätäraketteja, äärimmäistä hätää varten. Lisäksi olin ilmoittanut menostani, paikasta ja aikatauluistani. Olin sopinut lähettäväni tekstiviestin aina melomaan lähtiessäni ja rantautuessani. Jos viestiäni ei kuulunut, apu lähetettäisiin paikalle.
Meno matka oli yhtä juhlaa. Tuulta 4-5 ms sekunnissa auringon paistaessa. Pääsin saareen hienosti. Poimin tyrnejä, kokkasin ja pystytin teltan. Mutta yöllä kaikki muuttui. Tuuli voimistui ja sitä luvattiin vuorokaudeksi 10-14 ms. Puuskissa jopa 17 ms. Herättyäni olin vähän jännittynyt. Oli kotimatkan aika, mutta oliko rajani tullut vastaan. Aallokko oli aamulla jo metrin korkuista ja meri valkoisena vaahtopäistä.
Tein suunnitelman paluustani puhelimitse ”huoltajieni” kanssa, jotka tiesivät missä olin. Täsmensimme tarkan, mutta riittävä pitkän ajan, takaisin melonnalleni. Ilman tätä toimenpidettä olisin pelännyt. Melonta olisi ollut vaarallista. Keli oli kova ja märkä, mutta tiesin ja tunsin että jos minulle sattuu jotain, saan apua ja auttajat löytävät paikalle. Pakkasin huolellisesti kajaakin ja lähdin matkaan.
Olo merellä oli välillä kuin ratsastaisi rodeolla. Kajaakin kansi oli enemmän veden alla kuin sen päällä. Välillä keula nousi jyrkästi aallon harjalle pystyyn ja sitten koko kajakki putosi paukahtaen aallon yli taas alas, sukeltaen syvälle pinnan alle. Piti meloa voimakkaasti eteenpäin, kunnes seuraava aalto nosti korkeuksiin. Mela oli kuin purje joka jarrutti matkaa, sillä meloin lähes vastatuuleen. Tässävaiheessa sain taas huomata, miksi kajakin pakkauslaatikot ovat ilmatiiviitä ja miksi melojalla on suojana aukkopeite, joka peittää melojan ja kajaakin välin. Kajakkini olisi ollut hetkessä täynnä vettä ilman niitä.
Pääsin mantereelle kuitenkin turvallisesti. Nautin retkestä. Olin yksin, mutta kuitenkaan en ollut yksin. Minusta pidettiin huolta mantereella, tiesin sen. Turvallisuus on retkeilyn edellytys. Ilman "huoltajiani" olisin ollut meloessani turvaton.
Suurkiitos ystävilleni ☺
