Muistelen kuulleeni joskus puhuttavan “pajasta” kun joku on puhunut työpaikastaan. Kai se on perintöä entisaikojen omavaraistaloudesta, jolloin jokaisella suomalaisella perheellä maaseudulla oli jonkinlainen paja.
Pajassa sitten tehtiin huoltotöitä. Korjattiin ja rakennelttin uutta.
Siinä yhteydessä jossa minä kuulin sanaa paja käytettävän, se tarkoitti kai enemmänkin oikeata työpaikkaa, palkkatyöpaikkaa.
Jokaisen siten on meistä käytävä “pajalla” leipämme eteen.
Luonnossa elää ainakin yksi eläin jolla sanotaan olevan “paja”. Se paja on käytössä enimmäkseen talviaikoina.
Kyse on käpytikan “pajasta”
Käpytikka syö talvisin kuusen ja männyn siemeniä kävyistä. Se nappaa kävyn nokkaansa. Lentää sen kanssa tuttuun puuhun, joka soveltuu telineeksi kävylle, josta se sitten voi nokkia siemeniä. Puussa keikkuvia käpyjä kun on vaikea nokkia ja tuen kanssa se on helpompi tehdä.
Kesällä käpytikan ravintoa ovat puussa elävät hyönteiset ja toukat, syksyllä se syö myös marjoja ja muiden kololintujen poikasia.
Näitä käpytikan pajoja näkee aina silloin tällöin metsässä. Se voi olla kaatunut puunrunko, tai kolo puussa, mihin kävyn saa helposti asetettua.
Paljon käytössä olleen pajan juurella on usein iso kasa syötyjä käpyjä.
Paja mikä paja kuitenkin, ja siinäkin pajalla käydään ruoan tähden.
