sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Kuusenkerkkäjuoma




Tässä yksi ohje. Itse olen valmistanut neljäkertaa pienemmän määrän kerralla metsässä, sillä trangiani on aika pieni. Kun valmistelen juoman illalla, niin kyllä kuusenkerkkäjuoma aina teen voittaa aamupalalla. Älä mausta sokerilla liikaa. Minusta juoma on parempi kun se ei ole niin makea.

4 l vettä
2 l kuusenkerkkiä
0,5 kg sokeria
25 g sitruunahappoa

Kiehuta vesi ja lisää kuusenkerkät. Sammuta tuli trangiasta. Lisää sitruunahappo ja anna seoksen jäähtyä yön yli. Siivilöi juoma ja lisää sokeri. Kiehauta. Juoma säilyy kylmässä kaksi viikkoa.

Aglio e olio




Alio e olio on tulinen, yksinkertainen ja helppo pasta, roomalaisen keittiön klassikko. Ainoa tarkka ohje on että älä polta valkosipulia.

Tämän ruoan tein tuoreesta chilistä, josta poistin ensin siemenet. Usein tähän ohjeeseen käytetään kuitenkin kuivattua chiliä. Lisäksi ripottelin pinnalle parmesaania vaikka alkuperäisessä klassikko-ohjeessa sitä ei käytetä lainkaan.

Sopiiko tämä nyt sitten suomalaiseen retkiruokailuun. Sopii kyllä. Hiilihydraatteja on riittävästi energian saantia varten ja maku on loistava. Mistään pussimakaronipadoista ei voi edes samaan aikaan puhua.

Ihan tuoreena tai edes kotimaisina raaka-aineina pastaa, chiliä, valkosipulia ja oliviiöljyä on lähes mahdoton saada, luomu tuotteina kyllä saa kaikkea. Sekin on jo ekoteko.

Onhan lähes kaikki retkeilyvaatteetkin nykyään valmistettu kiinassa, vaikka suomalaisia olisivatkin.

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

perjantai 29. toukokuuta 2009

John E. Jansson



John olisi varmasti hyvä kaverini jos eläisi vielä, Tai mistä minä tiedän vaikka hän eläisikin.

Minä olen tällainen ”grammanviilaaja”, goretexpelle ja designhörhö. Pitää olla uusinta uutta oleva makuupussi, joka on lämmin eikä paina mitään. Pitää olla kuoritakkeja ja softshell vaatteita. Uusi ja hieno kiinnostaa, välillä liikaakin. Se on kummallista, sillä tiedän että luonnossa liikkuminen ei ole välineurheilua. Luontoon voi mennä sellaisena kuin on, sellaisissa vaatteissa kuin päällä sattuu olemaan.

Ehkä minä kuvittelen että, koska liikun itse paljon, kaikkina vuodenaikoina, kaikissa keleissä, niin uusi tekniikka on tuonut mukanaan sen, että pysyy aina kuivana ja lämpimänä kaikissa olosuhteissa. Voi ja pystyy nauttimaan olosta, eikä tarvitse palella.

Yksi vanha ja kulunut esine kuitenkin kulkee mukanani lähes aina. Enkä sitä uuteen vaihtaisi. Koska se toimii ja on hyvä. Olen saanut sen käytettynä hyvältä ystävältäni Saulilta. Se esine ei ole muuttunut pahemmin vuoden 1925 jälkeen, jolloin sen ruotsalainen John E. Jansson kehitti. Kyseinen esine on retkikeitin, Trangia.

Oma trangiani on varmasti jostain 80-luvulta, pitänee kysyä Saulilta.

Trangia on hyvin yksinkertainen ruoanvalmistus väline. Sillä keitetään, paistetaan, haudutetaan... Trangia ei ole kovin modernin näköinen ”työkalu”. Mutta toimiva se on. Ja luotettava.

Minun Trangiani on nähnyt monet liemet ja soosit ja tulee näkemään vielä paljon eri ruokia. Trangia on käytössä lähes ikuinen. Sitä voisi verrata valurautapataan,. Hyvällä hoidolla sitä ei saa rikki, tai rikki sitä ei saa oikeastaan millään, kolhuista päätellen.

Minulle trangia on yksi tärkeimmistä varusteista. Oikeastaan monesti tärkein. Ihailen sen yksinkertaisuutta, ja usein mietin sitä katsellessa että sen kehittäjä, John, oli varmasti huippukokki.

Trangia toimii lähes millä tahansa palavalla nesteellä. Uusimpiin malleihin saa ostaa myös nestekaasupolttimon. Ja koska minä kokkaan paljon, ja nestekaasupolttimon säätömahdollisuudet ovat paremmat kuin perus spriipolttimon, niin porasin Trangiani alimmaiseen osaan reiän ja ostin sellaisen polttimon. Nyt keittimeni on päivitetty uudelle tuhatluvulle.

Trangiani on tarkoitettu yhden hengen ruokien kokkailuun. Ja takuuvarmasti, kaikki tekemäni ruoat on tehty luonnon keskellä, Trangiaa apuna käyttäen, tai sitten avotulella nuotiossa.

Jokatapauksessa John E. Janssonin ansiosta, olen usein maksimoinut luontokokemukseni, ja vilpittömin mielin voin sanoa häntä hyväksi kaveriksini, kun ulkona retkellä yksin liikun.

En minä Tranialleni puhu, mutta voisin hyvin sanoa sille - maista sinä taas ensin, ja minä vasta sitten. On se senverran hyvä ja luotettava matkaumppani. Koskaan se ei ole minua ilman ruokaa jättänyt, kun olen sille ensin jotain tarjonnut :)

torstai 28. toukokuuta 2009

Pastaa ja pestoa




Tarvitset:
Trangian
Morttelin
Haarukan
Vettä keittämiseen

Ja lisäksi:
100g spaghettia
suolaa
pala parmesaania
kourallinen basilikanlehtiä
30-40 pinjansiementä
oliiviöljyä
yhden valkosipulin kynnen


Paahda kevyesti pinjansiemenet. Pane spaghetti kiehumaan suolaveteen. Revi basilikan lehdet pieneksi ja pane ne morttelin pohjalle. Lisää sinne pinjansiemenet ja valkosipulinkynsi. Veistä haarukalla parmesaanista sekaan lastuja. Hakkaa varovasti morttelilla kaikki muusiksi. Lopuksi lisää öljyä norona ja sekoita. Kun Spaghetti on lähes kypsää, kaada vesi pois. Kaada pesto spaghetin joukkoon. Sekoita ja syö.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Merluzzo e pane nero




Resepti krjassa tuulenhuminaa

Jokamiehen oikeus




Suomi on hieno maa asua, jos ei ajatella nyt ensiksi verotusta, politikkaa, kuntaliitoksia, kuntien säästöjä jne.

Suomi on upea maa, koska meillä on puhdas luonto, tuhansia järviä ja vielä enemmän saaria ja lisäksi meillä on luonnossa liikkumsen vapaus, jota säätelee jokamiehenoikeus, eikä ainakaan toistaiseksi sitä ole pahemmin rajoitettu edellisten toimesta.

Jokamihenoikeus on laki, joka kohtelee tasapuolisesti kaikkia suomen kansalaisia. Jokamiehenoikeuden ansiosta meillä jokaisella on mahdollisuus ja oikeus nauttia luonnosta, koska tahansa ja lähes missä tahansa.

Missä tahansa, koska kielto alueita on suhteellisen vähän.

Jokamiehenoikeuteen ei tarvita läänikohtaisia lupia ym. Tietenkin oikeudessa on myös rajoitteensa mm kalastukseen, metsästykseen, tulentekoon jne. Kuitenkin se kaikkein tärkein, joka on kaikkien ulottuvilla, on luonnossa liikkuminen ja sen tarkkailu. Ihan vaikka vaan pelkkä oleilu, ja siitä syntyvä nautinto. Majoittuakin saa, vaikka teltalla, kunhan ei leiriydy pitkäksi aikaa ja aiheuta tarpeetonta haitta luonnolle.

Minulle jokamiehen oikeus merkitsee vapautta. Vapautta kaikesta arjesta. Menen luontoon kuin siirtyisin olemattomaan tilaan jossa ei ole aikaa. Luonto tarjoaa niin paljon vaihtehtoja ettei siihen voi kyllästyä. On lehtoja, niittyjä, peltoja, kangasmetsiä, soita . aarnimetsiä, Lampia, järviä, saaristoa.... sen kuin vain valitset. Ja sitten on ne eläimet ☺

Minä olen hurahtanut soihin ja petoeläimiin. Juoksen metsässä jotta näkisin edes vilauksen sudesta. Makaan kalliolla taivasta tuijottaen jos kotka ilmestyisi näkyviini.

Usein käy niin etten näe ainoatakaan eläintä. Ihan vaan tiedoksi että sutta en ole ikinä luonnossa nähnyt. Silti yksikään hetki tai retki ei ole mennyt hukkaan.

Ihan viimeksi olin yötä kangas laavulla. Sellainen majoitus oli minulle uusi kokemus. Valtavan tilava ja istumakorkeutta riitti lähes koko pohjan pinta alalta. Laavun koko etuseinän sai auki. Laavun päälikankaan alla oli ns sisäteltta, joka toimi hytysverkkona.

Olimme johanneksen kanssa pystyttäneet laavun ”pakettipellon” laitaan. Ilma oli sateinen mutta lämmin. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut. Silti retken arvoiseksi riitti pelkästään se, kun illalla makuupussissa maaten kuunteli kuivassa laavussa sateen ropinaa. Yksinkertaista mutta kivaa.

Väitän että joka ikinen ihminen nauttii luonnon ansiosta – ainakin jossain vaiheessa. Joku nauttii siitä kun pääsee metsään. Toinen taas nauttii siitä kun pääsee metsästä pois. Eli ilman metsäkokemusta se kotonakin paremmin viihtyvä ihminen osaa arvostaa kotiaan jos vaikka metsässä oli kurjaa, niin luullen ☺


No minulla ei ole ongelmia. Voin nauttia missä vain ja mistä vain. Kaikki kaunis on nautinnon arvoista ja yksi yhteinen nautinto minulla on ainakin koti-ihmisten kanssa, nimittäin hyvä ruoka. Kotona ruoka maistuu hyvälle, mutta luonnossa se maistuu vielä paremmalle! Ruuan ei tarvitse olla kovin ihmeellistä, kunhan raaka aineet ovat vain hyviä.

Mutta jos menet ja teet ruokaa metsässä. Muista että kaikki minkä metsään kannat, sinun on kannettava se myös sieltä pois. Älä jätä mitään roskia luontoon. Roskaien luontoon jättäminen on kielletty jokamihen oikeuksissakin, vaikka ei siihen minusta erikseen kieltoa vaadita. Sehän on itsestäänselvyys

tiistai 26. toukokuuta 2009

Sienessä




Tarvitsin korvasieniä. Aioin tehdä niistä ruokaa, hyvää ruokaa. Ja nyt on paras aika niitä hakea metsästä. Toki sieniä voi kaupastikin ostaa. Mutta koska minulla on mahdollisuus, ja vähän se olisi noloakin, hakea niitä kaupasta, niin lähdin metsään.

Olen ollut jo muutaman kerran tänä keväänä sieniä etsimässä, aika laihoin tuloksin, siksi pyysin opiskelijakaveriani, Johannesta mukaan. Johannes tietää mistä niitä löytää. Hän oli kertonut minullekin aikaisemmin yhden varman paikan, mutta en vain löytänyt vaikka kuinka kävin siellä etsimässä.

Korvasieni kasvaa melkein aina hakkuuaukealla. Sellaisella hakkuuaukealla joka on ollut jo pari vuotta hakattuna. Maan pitääolla multaista ja vähän jopa hiekkaista. Savimaa ei käy. Maan pitää olla pinnasta myös rikki. Metsäkoneen jäljet ovat hyvä ennuste sienien loytymiselle.

Paras halkkuualue on rinne, jossa kallio näkyy siellä täällä. Sienet eivät kasva, niinkuin tavalliset sienet, sateen jälkeen, vaan ne kasvavat oimia aikojaan näin ennen kesää. Ihan suorassa auringonvalossa sieni kuivuu nopeasti, siksi sitä kannataa etsiä risukasojen reunoilta jossa on varjokohtia.

Korvasieni on tappavan myrkyllinen ja se pitää ryöpätä ennen käyttöä, ainakin kolme kertaa. Mietin itse, mitä ryöppäyksellä tarkoitetaan, että sieni varmasti puhdistuu myrkyistä, ja sain vastauksen, että keitä sieniä viisi minuutia, kaada vesi pois, huuhtele sienet kylmällä ja toista sama ruljanssi ainakin pari kertaa vielä, eli kiuhumaan uudestaan vaan.

Korvasieni on voimakkaan makuinen, ja minulle se luo sellaisen mielikuvan kuin se olisi suomalainen tryffeli. Ei se kovin harvinainen ole mutta harva sitä sienestää ja hienoissa ravintoloissa sitä usein saa.

Ajoin autolla paikkaan, jossa Johannes minua jo odottikin. Lähdimme kävelemään polkua 3 vuotta vanhalle hakkuualuelle. Päivittelin siinä johanneksen perässä kulkiessani, että taisin ottaa turhaa ämpärin mukaan,olinhan kerran jo poaikalla ollut ja lähtenyt tyhjin käsin pois. Johannes käveli hiljaa edessäni, taisi salaa naureskella epäilyilleni.

Kohta olimme perillä. “tuossa” -sanoi Johannes, - “ja tuossa ja tuolla”!!!!
En tiedä miten hän niitä löysi. Kävelin perässä 15 minuuttia ja ämpäri oli lähes puolillaan. Itse löysin yhden !

On se outo mies tuo Johannes. Jos tarvitsen korvasieniä, niin hän kertoo mistä niitä löytää. Jos haluan nähdä liito-oravan, niin hän opastaa minut sinne, missä niitä on. Peurojen polut se mies tuntee, Hirvien reviirit… Mitä tahansa haluan luonnossa nähdä, niin tiedän kyllä miten , kaikki on yhden puhelin numeron päässä ☺

lauantai 23. toukokuuta 2009

Ilves-kirves



Ilves-kirves on hieno kapistus. Oikeastaan sana kapistus, ei anna sille oikeutta. Näin Ilves-kirveen ensimmäisen kerran Evolla. Ilves-vaellusreitin varrella olevalla laavulla. Sain kuulla että kirves kehitettiin siksi että polttopuupaikoilta usen varastettiin tavalliset kirveet.

Ilves-kirvestä on vaikeampi varastaa, sillä itse kirvesosa on oikeastaan kiinni pölkyssä.

Puut pilkotaan siten, että klapi pannaan pystyyn pölkyn päällä olevan terän päälle. Klapin pitää nojata hieman eteenpäin, niin että terän sivuilla olevat kaiteet pitävät sitä pystyssä.

Kun klapi nojaa kaiteiden suipponevaa kärkeä kohti, hakkaaja on itse kaiteiden leveämmässä päässä. Klapia lyödään isolla puunuijalla, jolloin klapin alla oleva terä halkaisee klapin.

Ilves-kirves on äärimmäisen tehokas ja turvallinen. On lähes mahdotonta teloa mitenkään itseään puunuijalla. Kirves sopii siksi pienemmällekin väelle, kunhan jaksaa nostaa vain puunuijan.

En tiedä kuaka tai milloin kirves on kehitetty, mutta valtavan tehokas se on. Yritin etsimällä löytää puuta, jota en olisi saanut halkaistuksi, mutta kirves toimi aina. Sitäpaitsi kirves oli hienon näköinen. Taidan etsiä käsiini metalliverstaan ja teettää itselleni samanlaisen kirveen. Toivottavasti en saa syytettä kopioinnista ☺

perjantai 22. toukokuuta 2009

Shampanjarisotto



Työskentelin aikoinani mainostoimistossa. Lempitöitäni siellä olivat ruokaan liittyvät asiakkaat, ja niitä riitti, sillä pomoni Visa Nurmi oli ja on intohimoinen kokki ja hyvän ruuan ystävä. Visa on mies joka tetää ruoasta, ravintoloista, ruoan valmistuksesta ja sen nauttimisesta KAIKEN! Häneltä sainkin innostukseni ruokaan, ja opin, mitä tarkoittaa ruoan yhteyssä sana nautinto.

Usein, kun lähden metsään nauttimaan raikkaasta ilmasta, lintujen laulusta, tai muuten vain kuunetelemaan hiljaisuutta, otan mukaani kunnon raaka-aineet josta valmistan itselleni jotain “pientä” syötävää.

On tietenkin retkiä jotka hoituvat yksinkertaisemmallakin ruoalla. Tuore kurkku, muutama tomaatti ja pari siivua tummaa leipää, kunnon Oivariinia leivän päälle, vettä teetä tai kahvin keittämistä varten ovat ihan hyvä ja riittävä eväs välillä.

Sitten taas on retkiä jolloin pitää herkutella ja valmistaa oikeata ruokaa. Evolla olessani tein yhden kunnon ruoan. Reseptin olen saanut Visalta. Ruoka on taivaallista ja siinä on taatusti kaloreita että jaksaa taas ulkoilla. Nam!

Shampanjarisotto kahdelle

Näitä tarvitset:
Trangia, kaikine varusteineen
Juustoraastin
lusikka

Lisäksi:
Vettä noin litra (sitä jää yli. Käytä loput tiskiin)
Shampanjaa tai kuohuviiniä pikkupullo
Risotto riisiä 2 dl (Italialaiset ovat parhaita)
Parmesaania palana. (Ei mitään valmista purua)
1 sipuli
1 kanaliemikuutio
voita pari ruokalusikallista (oikea voi säilyy kovana kun pakkat sen hyvin vaatteiden sekaan pussiin)

tee näin:
pari lusikallista voita trangiaan sulamaan
silppua sipuli pieneksi ja kuullota se voissa, Lisää riisi ja kuullota sitäkin hämmentäen hetki. Kaada kuohuviiniä joukkoon niin että riisit juuri ja juuri peittyvät. lisää sekaan liemikuutio. Kun neste alkaa haihtua, lisää nyt vettä. Hämmennä koko ajan ettei pala pohjaan ja lisää vettä aika ajoin. Kun riisit ovat kypsiä. Raasta paljon parmessnia ja kaada risoton joukkoon. Nauti heti.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka...




Sain kutsun Evolle. Lähdin innoissani matkaan. Kello soitti aamulla tasan 05.00. Kamat autoon ja tienpäälle. Yöunet jäivät hieman lyhyeksi sillä ehdin pakkaamaan vasta illalla kahdentoista jälkeen. Ei se mitään, sillä jos haluaa, niin jaksaa kyllä.

Evolla kaverini Pekka piti johtamistaidon leiriä asiakkaille, ja minä toimin apuoppaana, tai vain apuna, jos sitä tarvittiin. Koulutukseen en osallistunut. Saunaa lämmitin ja sellaista pientä ☺


Evo oli valtavan kaunis paikka. Tuli sellainen olo että jos suomessa on paratiisi, niin se voisi olla Evolla. Evo on oikea eteläsuomalisten retkeilijöiden mekka. Luonnokaunista retkeilymmetsää pikku suolampineen, satoja hehtaareita. eikä lainkaan asutusta. Helppokulkuisia polkuja ja yöpymiseen tarkoitettuja laavuja riittää.

Alueella pesii ilveksiä, majavia ja ainakin yksi karhu. Harvoin niitä näkee, mutta jo tieto niiden läsnäolosta tekee retkeilystä jännittävää. Ihastuin paikkaan ja sen hiljaisuuteen niin että hetken kuvittelin retkeileväni oikealla "mansikkapellolla".

Olin pakannut mukaani kanootin, jolla meloin muutamalla pienellä järvellä, sillä aikaa kun Pekka veti kurssilaisille ohjelmaa. Meloessa tuli olo että olin ensimmäinen ihminen alueella, niin koskemattomalta järvien rannat näyttivät. Hiljaisuus oli mykistävä ☺

Kohta huomasin kuitenkin ikäväni kotimetsiini. Eikai omat metsäni pärjää Evon kaltaiselle jättiläiselle, mutta koti on aina koti. Huomasin mansikkpellonkin muuttuneen mustikkamättääksi.

Evo teki minun vaikutuksen erämaisemallaan. Kuulin lehtokerttusen ja varpuspöllön laulun. Nuuhkin suopursuja, ihailin kelottuneita puita. Kaikki oli taivaallisen kaunista, Viihdyin, mutta ikävöin kotiin.

36 tunnin kuluttua lähdöstäni pysäköin autoni taas kotipihalleni. Astuin ulos. Seisahdin takapihalleni ja vilkaisin metsään. Kuin taikatempussa, kaksi valkohäntäkaurista katsoivat minua suoraan kohti. Hetken toisiamme tuijottaessamme, ne kääntyivät ja loikkivat hännät heiluen syvemmälle metsään. Kyllä kotiin oli taas kiva tulla. Luulen että olen nähnyt samat kauriit monta kertaa ennekin ☺

lauantai 16. toukokuuta 2009

Ruoka (lämmintä perunasalaattia)


Minä pidän nautinnoista, yli kaiken. Joskus pieni hetkikin voi olla nautinto. Se pitää vain huomata ja ajatella niin. Joskus taas nautinnon eteen pitää tehdä töitä.

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

perjantai 15. toukokuuta 2009

Jokaiselle jotakin, minulle käy kaikki




Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

maanantai 11. toukokuuta 2009

Vieläkin on kevät


Muistelen kuinka lapsena ensimmäinen kevään merkki oli, kun syntymäpäivänäni sain talven jäljiltä polkupyörän ulos. Se oli toukokuun alkua. Pyörä kannettiin kerrostalon pyörävarastosta kymmenien pyörien keskeltä pihalle.

Varasto oli jännä paikka, siellä haisi aina öljy ja kumi. Varasto oli niin täynnä polkupuöriä että sinne ei mahtunut sisään ovesta. Katostakin roikkui koukuissa pyöriä. Ja jos halusi oman pöränsä ensimmäisten joukossa pihalle, piti kiipeillä muiden pyörien yli, mikäli oma sattui olemaan jossain kauempana ovensuusta.

Kun sitten vihdoin ”fillari” ulos saatiin, niin kevätauringon paisteessa kurvailtiin märällä nurmikolla ja ajeltiin sulavien lumikinosten läpi. Talven alta paljastuvan ruohon tuoksu oli huumaava. Ei se mikään hyvä haju ollut, mutta se tiesi kevättä.

Nyt vanhempana, kevät alkaa jo paljon aikaisemmin, ja jatkuu pitempään, tai niin ainakin sen kokee. Tuntuu siltä että kevättä on ollut jo pari kuukautta. Ensimmäiset muuttolinnut palasivat etelästä jo kauan sitten. Silti voikukat ovat alkaneet vasta kukkia. Korvasieniäkin on vasta ilmestynyt roudan sulattua kasvamaan. Helpoiten niitä tapaa muutaman vuoden takaselta hakkuu aukealta.

Oikeastaan lopputalven ja kevään alku meni vähän sekaisin. Milloin toinen loppui ja milloin toinen alkoi?

Metsä on paikka jossa kevään etenemistä voi seurata monella tavalla. Sinne ei aina tarvitse mennä pitkäksi aikaa. Joskus riittää parin tunnin lenkkikin.. Linnut laulavat, muurahaiset heräävät, käärmeet ilmestyvät aurinkoo lämmittelemään....

Metsä on muutenkin keväällä vähän ”ystävällisempi” retkeilijää kohtaan – nimittäin itikat puuttuvat. Hirvikärpäset eikä hyttysetkään liiemmin kiusaa. Voi huoletta istahtaa puunjuurelle kuuntelemaan lintujen laulua, eikä hyttysparvi hyökkää häiritsemään.

Homötiaisen, Tiltaltin, Peipon ja Käpytikan äänet tunnistaa helposti kokematonkin retkeilijä. Silti metsään voi ja kannattaa lähteä vaikka ei tunnistaisi yhtään lintua, kasvia tai eläintä, ainakin näin keväällä, sillä elämä siellä on ihmettelyn arvoista. Ja mitä aikaisemmin aamulla lähdet, sitä Upeampi on kokemus.

Minä innostuin viime talvesta niin paljon että olin surulinen kun mietin sen loppumista. Niin paljon hienoja hetkiä silloin koin, olihan pitkästä aikaa oikein luminen talvi.

Nyt kuitenkin keväällä huomaan että nähtävää ja koettavaa on vielä enemmän. Miksen osannut sitä odottaa? En tiedä

Voi kumpa tämä kevät jaktkuisi vielä pitkään ☺

perjantai 8. toukokuuta 2009

7.5.2009


Usein minulta kysytään, etkö sinä pelkää metsässä? Eikö siellä ole likaista?
Ihmettelen kysymyksiä. Mitä minä metsässä pelkäisin, pimeää?, eläimiä?... – ei en pelkää. En pelkää edes susia, vaikka tiedän niitä aluella olevankin.

Minä kunnioitan metsää ja metsän eläimiä. Kun lähden sinne, lähden retkelle kuin kylään ja käyttäydyn sen mukaisesti. En ole metsässä isäntä vaan vieras. En roskaa. En uhoa. En häiritse. Enkä käyttäydy ylimielisesti. Miksi silloin pelkäisin, mitä tai mikä minua silloin uhkaisi. Jos susi tulee vastaan, minä ystävälisesti väistyn, sillä olenhan suden reviirillä, kylässä.

No likaista? – Ei. Minun mielestäni metsässä on puhdasta, jos siellä on likaista niin se johtuu ihmisistä. Liian usein näen ihmisten tuomia roskia, joskus jopa isoina kasoina. Mistähän se tapa on opittu että kaupungista voi ajaa pikkutietä maaseudulle metsään ja kipata sinne jätekuormansa, niitäkin ole nähnyt ☹

Mutta metsä itse on puhdas. Neulaset, kävyt, oksat, multa.... ne saa helposti karistettua vaatteista pois. Metsän lika on luonnollista. Minusta se on puhdasta ☺

Metsä on paikka jossa kiireet unohtuvat, murheet katoavat, aika pysähtyy ja mieli rauhoittuu. Voi olla aika kliseistä sanoa niin, mutta niin se vain on. Tietenkin se on myös asenteesta kiinni.

Metsä ja luonto on. Tarkoitan että se on aina ollut ja tulee aina olemaan. Maailma kehittyy. Tulee koneita ja mikropiirejä, mitä vain.

Kaupungissa ei pärjää jollei kehity, elä ajassa ja ajan vaatimalla tavalla. Metsä on toisenlainen. Siellä voi olla sellainen kun haluaa. Siellä ei tarvitse kilpailla. Siellä voit nähdä ajan joka ei kulu kiirehtien. Monet jäkälät, sammaleet ja puut ovat saaneet kasvaa rauhassa jopa satoja vuosia, ilman kiirettä.

Istuin keskellä metsää, sammalmättään päällä ja katselin edessäni olevaa sammaloitunutta kiveä ja mietin – miltähän kivi näytti tasan 32 vuotta sitten. Olin silloin kymmenen vuotias. Tulin siihen tulokseen, että kivi näytti varmasti samanlaiselta, sammaloituneelta kiveltä. Se vastaus tyydytti ja hymyilytti minua.

Hetken kuluttua siitä, vetäisin makuupussini kiinni ja nukahdin.

Aamulla heräsin käen kukukuntaan. Aurinko oli noussut, ja kävi ukkometsokin minua moikkaamassa.

Metsässä on ihan hyvä käydä kylässä, vaikka yökylässä. Ja sinne voi mennä vaikkei kutsua olisi saanutkaan, vaikka viettämään syntymäpäiviä ☺

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Kylässä


Sain kutsun Piikkiöön, Johanneksen ”maille”.

Ideana oli että vietämme illan ja yön ulkona laavulla, niissä metsissä jossa Johannes liikkuu, nousemme aamulla aikaisin ylös ja lähdemme laavulta suoraan koulun línturetkelle. Niin teimmekin. Kello soi aamulla 03.00!! Vähiin kävivät unet.

Johanneksen maisemat poikkavat valtavasti minun ympäristöistäni. Ainakin minun huomioni mukaan metsät piikkiössä ovat pienempiä ja asutumpia. Silti niissä metsissä liikkuu valtavasti eläimiä ja lintuja.

Jätimme auton ykköstien varteen ja kävelimme Hevonpään laavulle. Laavu oli pieni mutta siisti ja kauniilla paikalla kallion laella. Se on kuulemma yksityisen ylläpitämä, mutta kun jokamiehen oikeuksia noudattaa, niin yöpyminen on sallittua.

Katsastimme laavun ja siirryimme viettämään iltaa, lähelle metsän ja pellon rajaa, johon ilta aurinko paistoi. Ideana oli että olisimme nähneet kun kauriit tulevat iltasyönnille – olimme "kytiksellä".

Mitään emme kuitenkaa nähneet. Niinpä vain köllöttölimme metsänreunassa ja juttelimme ”järkeviä” – Johannes kamera valmiina laukomaan kuvia kauriista, ja minä vähän niin kuin turisti vieraalla ”hiekkarannalla” muuten vain ihmetellen.

Aikamme siinä kyttäiltyämme, alkoi aurinkokin jo kadota metsän taakse, joten kävelimme takaisin laavulle.

Olin ostanut itselleni uuden kesämakuupussin ja nyt oli koekäytön vuoro. Kömmin pussiin ja huomasin että siinä oli jotain kummalista. Tajusin että vetoketju oli väärällä puolella. Tuntuu helposti siltä että mitä väliä sillä nyt on, mutta minulle sillä oli. Ihan kuin olisi ollut kengät väärissä jaloissa.

Nimittäin vetoketju on usein joko oikealla tai vasemmalla puolella, kun makaa selällään pussin sisällä. Oikeakätiselle on helpompaa avata vetoketju silloin kun se on vasemmalla puolella vartaloa ja päin vastoin. Minä olen oikea kätinen ja vetoketju oli nyt oikealla puolellani, eli väärällä ja hankalalla puolella. Olo oli tosiaan vieras. Olin vieraana vieraassa maassa ja makuupussinikin tuntui vieraalta.

Aamuulla, noin kolmen tunnin unien jälkeen herättyäni, päätin että uusi makuupussini pitää vaihtaa. Kylään on kivaa päästä, mutta omaa ”sänkyä” ei voita mikään ☺ Oli se "sänky" sitten missä tahansa.

Retki oli kuitenkin onnistunut. Vähän toisenlainen kuitenkin, johon minä olen tottunut.

Kiitos isännälle! Kelikin oli mitä parhain!