maanantai 31. elokuuta 2009

Makea tyrni-vadelma kastike




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Tyrnidressing




Tarvitset:
Haarukan

Sekä:
1 dl tyrnin marjoja
0,5 dl ruokaöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä

murskaa haarukalla tyrnit liiskaksi ja sekoita kaikki ainekset kekskenään :mausta suolalla ja mustapippurilla. Tarjoa vihersalaatin kastikkeena.

torstai 27. elokuuta 2009

Kanttarelleja ja mozarellaa puolukkakastikkeessa




Tarvitset:
Trangian
Veitsen
Lusikan

Sekä:
Kanttarelleja
1 mozarella-juusto
1/2 dl puolukoita
4 rkl puolukkalikööriä
1 rkl hunajaa
suolaa
valkopippuria

Keitä puolukoita 1dl:ssä vettä kunnes puolukat hajoavat, noin 6-8 minuuttia (lisää tilkka vettä jos neste haihtuu liikaa) lisää joukkoon hunaja ja keitä vielä 2 minuuttia hiljaisella liekillä koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon likööri ja anna kiehua minuutin verran. Nosta pois tulelta ja jätä odottamaan. Kastike tulee jäädä juoksevaksi.

Pilko sienet isoiksi lohkoiksi ja paista nopeasti voissa, max 1 minuutti. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Leikkaa mozarella siivuiksi. Kokoa annos kauniisti lautaselle ja nauti lämpimänä.

Aito luonto




Tarina julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

tiistai 25. elokuuta 2009

Syksy tuoksuu jo




Kesä alkaa olla ohi. Lämpimiä päiviä riittää vielä, mutta yöt ovat selvästi kosteampia ja viileämpiä. Aamuisin on usein usvaa ja metsässä on toisenlainen tuoksu kuin hetki sitten kesällä. Ilma on ”raaempi”, paahtava kuivuus on kadonnut. Keskipäivällä voi silti olla vielä t-paidalla, mutta iltaisin tarvitaan jo takkia.

Syksyisin kauneinta aikaa ulkona ovat aamut ja varsinkin illat. Aamuisin ilma on kostea ja raikas. Iltaisin valo on keltaista ja tuuli usein tyyntä. Illat lyhenevät ja varjot pitenevät.

Loppuillasta tarvitaan jo lamppua metsässä. Öisin taivas on täynnä tähtiä ja tähdenlentojakin voi hyvällä tuurilla nähdä. Kohta alkavat syys-sateet, talveen on kuitenkin vielä pitkä aika.

Kun lähtee retkelle näin loppukesällä, pitää varustustakin jo pikkuhiljaa muuttaa. Tarvitaan enemmän vaatetta, hyttysmyrkkyä ja lakki, sillä ainakin metsässä itikat kiusaavat helposti juuri paljasta päätä. Hirvikärpäsiä on silti tänä vuonna yllättävän vähän, eikä hyttysistäkään paljon vaivaa ole ollut.

Aamu ja ilta retkeilyssä on se hyvä puoli, että kuumuus ei enää vaivaa. Voi huoletta kantaa isompaakin reppua selässä eikä siltikään tule läkähdyttävä olo.

Myös mieli rauhoittuu, toisella tavalla. Keväällä kaikki oli uutta, luonto uusiutui niin valtavaa vauhtia ja piti saada nähdä kaikki. Nyt kaikki on nähty. On aika valmistautua pikkuhiljaa syksyyn ja talveen. Se tapahtuu paljon hitaammin kuin kevään kasvu. Jotkut kasvit sinnittelevät pitempään. Toiset ovat jo valmiita. Olen jo nähnyt mustikan varpuja joissa ei enää ole lehtiä, vaikka marjat vielä niissä roikkuvatkin. Kohta nekin ovat satonsa antaneet ja valmistautuvat uuteen vuoteen. Sitä itsekin viivyttelee ja haluaisi pitkittää aikaa, sillä syksy on vuodenajoista rauhallisin – tunnelmallisin.

Syksyn ilma tuoksuu syksylle. Se on ihan omanlaisensa tuoksu, sitä on vaikea verrata mihinkään. Vähän siinä tuoksussa on mukana haikeutta, elämän kiertokulkua, jossa me ihmisetkin olemme osana mukana. Se vain niin helposti unohtuu kaupungissa. Onhan kaupungeissakin syksy, se on vain toisenlainen. Se näkyy eri tavalla – näyteikkunoissa, pukeutumisessa.

Mutta luonnon syksy pitää kokea luonnossa. Silloin sen voi aistia, haistamallakin :)

Tomaatti-basilika bruschetta




Tarvitset:
Trangian
Veitsen

Sekä
Vaaleaa leipää
2 tomaattia
basilikaa
1 valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
1 tl valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria

Paahda trangiassa leipäviipale kauniin ruskeaksi. Kalttaa tomaatit kiehuvassa vedessä. Poista tomaatin siemenet ja pilko tomaatit pieneksi. Pilko valkosipuli ja basilika. Sekoita kaikki ainekset ja tarjoa paahdetun leivän päällä.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Ohrarisottoa ja paistettua herkkutattia





Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

lauantai 22. elokuuta 2009

Ei mitään kummallista




Tarina julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

Tomaattisalsa




Tarvitset:
Trangian
Veitsen


Sekä
3 tomaattia
1 pieni punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä
1/2 tl cayennepippuria
1 rkl ruohosipulia
1 rkl persiljaa

Viillä tomaattien pintaan viilto ja pane ne kiehuvaan veteen 30 sekunniksi. Poista kuori ja siemenet. Pilko tomaatti pieneksi. Pilko sipulit, persilja ja sekoita kaikki ainekset keskenään massaksi. Anna maustua hetken ja nauti vaikka leivän päällä ☺

Spaghetti cacio pepe




Tämä yksinkertainen pasta on roomalaisen keittiön klassikoita, niin sanotaan kirjassa aglio & olio. Yksinkertaisuudesta huolimatta ruoka maistui taivaalliselta, ainakin retkellä. Kirjassa sanottiin myös että muista käyttää nimenomaan pecorino-juustoa sillä parmesaani muuttaa ruoan luonteentäysin. Pacorino on lampaan täysmaidosta tehtyä, kun taas parmesaani tehdään lehmänmaidosta. Pastan valmistuksessa ei käytetä lainkaan öljyä.

Tarvitset:
Trangian

Sekä Spaghettia
Paljon pecorinoa
Suolaa
Mustapippuria


Keitä pasta suolatussa vedessä. Kun pasta on hyvää, kaada vesi pois, jätä tilkka pohjalle. Raasta päälle paljon pecorinoa ja mustapippuria myllystä. Nam.

perjantai 21. elokuuta 2009

Vispipuuro




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Kuinka paljon on paljon




Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

torstai 20. elokuuta 2009

Pisara meressä




Sairaan kaunis itämeri – en taida olla ensimmäinen joka näin toteaa, enkä viimeinen. Enkä myöskään ainoa joka sitä ihmettelee. Nimittäin kun kauniina elokuisena päivänä meloimme ulko-saaristossa, jossa saarten rannat ovat kallioisia, vesi kirkasta ja merikotkan näkeminenkään ei ole harvinaisuus, koko saastunut meri ajatus tuntuu kaukaiselta. Saaristoamme sanotaan maailman kauneimmaksi ja siltä se todella onkin. Saaret ovat luonnon taideteoksia ja syntyneet satoja tuhansia vuosia sitten.

Nyt ihminen on astunut mukaan. Ihminen on pilaamassa ainutlaatuista itämerta. Ihminen on toiminnallaan saastuttanut meren. Saaret ovat saaria, mutta merestä on tullut maailman saastunein meri.

Tämä saasteongelma on suurimaksi osaksi varsinaisen ulkomeren ongelma. Saastunut meri näkyy runsaina sinilevälauttoina. Sinilevää on vuosittain vaihteleva määrä rannikollakin, mutta itämeren keskellä sitä on runsain mitoin vuosittain. Syyksi saastumiseen pidetään maatalouden päästöjä sekä Pietarin alueen puutteellista jäteveden puhdistusta. Yksi syy pikaiseen saastumiseen on myös se ettei itämeren vesi vaihdu tarpeeksi. Itämeri on kuin suuri järvi joka on yhteydessä Tanskan salmien kautta Atlannin valtamereen ja salmet eivät pysty kierrättämään tarpeeksi vettä itämeressä. Mereen päästetyt myrkyt jäävät pelkästään itämereen, mikä maailmanlaajuisesti on tietenkin hyvä asia.

Saastumista on kuitenkin vaikea huomata jos satunnaisesti käy meren äärellä, mutta saaristolaiset ja veneilijät varmasti ovat sen huomanneet. Vuosi vuodelta tietyt satamapaikat ovat paksumman levän peitossa ja sinilevää tavataan uusilta alueilta.

Onkin käsittämätön yhtälö että maailman kaunein saaristo sijaitsee maailman saastuneimmassa meressä. Onneksi itämeren pelastamiseksi on alettu tehdä töitä. Lukuisat ympäristöjärjestöt ja itämeren alueen valtiot ovat tehneet sopimuksia meren pelastamiseksi.

Suomalaisille meri on entistäkin tärkeämpi saariston kannalta. Saaret ovat korvaamaton luonnonihme. Jokaisen meistä pitäisi ymmärtää niiden merkitys, sillä se on jotain mitä muilla ei ole. Saaret ovat osa sitä eksoottista pohjolaa, jota moni ulkomaalainen tulee katsomaan. Jokaisen suomalaisen tulisi olla saaristosta ylpeä. Ne ovat osa kansallismaisemaamme.

Mitä minä voin tehdä meren eteen? Istuin kuumalla kalliolla ja katselin ulapalle. Ainakin sen, etten jätä retkestäni jälkiä. Vien pois kaiken minkä olen mukanani tuonutkin, ja kerään sen yhdenkin, jonkun toisen jättämän roskan, jonka löysin. En pysty pysäyttämään jätevesivirtoja, mutta voin ainakin itse henkilökohtaisesti toimia luontoa säästäen ja olla mukana pienilläkin teoilla edesauttamassa puhdistumista.

Saaristomeren saaret ovat upeita, meri on kaunis, mutta se ei ole koskematon. Itämeren sairaus on kuin syöpä. Se on piilossa ja välillä se näyttää olemassaolonsa. Sitä ei pidä vaieta, eikä sille saa kääntää selkäänsä. Jokaisen meistä pitää kantaa siitä vastuu. Ja vastuullinen retkeily voi edesauttaa meren puhdistumista. Kuka haluaa uida rannalla joka on paksun levän peittämä, tai kuka haluaa levittää pyyhkeensä hiekalle, joka on täynnä roskia ja tupakantumppeja.

Roskaaminen ei ole varsinaisesti itämeren saasteongelma, silti siisteys ja vastuu teoistaan on osoitus välittämisestä – pisara meressä.

Merimelontaa




Jos on hieman rohkeutta, päivä aikaa, eikä pelkää vettä, voi koettaa miltä tuntuu melominen oikealla retkikajakilla ja oikeassa ympäristössä, eli lähes ulkosaaristossa, Nauvon eteläpuolella.

Tutustuin keveriin nimeltä Nicklas Perander muutama vuosi sitten. Nicklas sukeltaa, rakentaa kajakkeja ja vetää opastettuja retkiä maailman kauniimpaan saaristoon nauvosta käsin.

Olimme sopineet päiväretkestä, jollon Nicklas veisi minut melomaan ja näyttäisi minulle kauniita luotoja ja rannatonta merta.

Lähdimme Gyttja nimisestä paikasta melomaan merelle. Kajakki tuntui aluksi kiikkerältä, mutta siihen tottui nopeasti ja melonta pääsi todenteolla käyntiin. Kajakkeja on monenlaisia, moneen käyttötarkoitukseen. Minun allani oleva kajakki oli retkimelontaan tarkoitettu. Noin viisi metriä pitkä ja 70 cm leveä. Kajakkiin voi pakata mukaan retkitarvikkeita ja ne peitetään ilmatiiviiden luukkujen alle etteivät kastuisi kajakin kaatuessakaan. Myös meloja saa vyötärölleen ”aukkopeitteen” jolloin istujan ja kajaakin saumakohdasta tulee tiivis eikä vettä tule sisään kovemmassakaan kelissä.

Meloimme auringon paisteessa ulkomerelle päin. Tuuli oli heikkoa ja se oli vielä myötätuulta. Ensimmäinen havaintoni saariston eläimistöstä oli merikotka joka liiteli hetken yllämme.

Etenimme maisemia ihaillen, ensin Pensariin josta suuntasimme vielä Duvholmeniin, luonnon satamaan, joka mainitaan partiolaisten satamakirjassakin. Saari oli asumaton ja suojaisa ainakin pohjoistuulilla. Rantauduimme eteläpuolelle pienelle hiekkarannalle. Olimme määränpäässämme. Leiriydyimme rannalle pitämään taukoa, hetken kuluttua pieni minkki tuli tekemään tuttavuuta kanssamme, mutta hävisi saman tien matkoihinsa.

Paistattelimme päivää hiekalla valmistaen ruokaa.

Ilma pysyi kirkkaana mutta tuuli oli noussut melko kovaksi. Olimme ylittäneet ison selän myötätuulessa ja nyt meri oli vaahtopäitä täynnä ja takaisin olisi vastatuuli. Lähdimme merelle katsomaan miten kajakkimme kulkisivat aaltoja päin. Välillä oma kajakkini nousi aallon päälle ja liukui sen yli sukeltaen seuraavan aallon sisään. Nyt viimein tajusi miksi kaikki kajakin aukot pitää sulkea vesitiiviksi. Vesi virtasi välillä kanootin yli. Olo oli jännittävä. Istuin vedenpinnan tasolla ja aallot keikuttelivat minua miten sattuivat, vaatii hieman tasapainoa ottaa vastaan isoja aaltoja ja samalla meloa eteenpäin kovassa tuulessa. Tunnin verran teimme töitä tosissamme ylittäessä meren selkää. Kaikki sujui hienosti. Kokemus oli mahtava. Luonto näytti voimansa. Ei mikään myrsky ollut, lähelläkään, mutta minulle keli oli kova, arkipäiväistä varmasti saaristolaiselle, Nicklakselle ☺

Melominen vastatuuleen isossa aallokossa on aika märkää puuhaa ja lämmintä, sillä melominen on aika raskasta. Vaatii hyvän peruskunnon jos haluaa nähdä millaista melonta on kovassa tuulessa. Muuten melonta sopii kaikille. Retkiä tehdään suojassa saarien lomassa tai se voidaan räätälöidä melojien toiveiden mukaisesti. Nicklas on täysi ammattilainen ja turvallisuus on hänelle kaiken lähtökohta. Merelle ei lähdetä ellei riittävä taito ja kyky selviytyä mahdollisesta kelin muutoksesta ole hallittavissa. Nicklaksen melonta ryhmäkoot ovat suhteellisen pieniä, mikä lisää turvallisuutta. Lisäksi hän asuu saaristossa ja lähdöt merelle tapahtuvat hänen ”pihaltaan”, joten saaret ja vedet ovat hänelle tuttuja.

Melonta on rauhallista ja äänetöntä liikkumista veden äärellä. Kaikki meren ja luonnon äänet ovat helposti kuultavissa. Tunnet olevasi yhtä meren kanssa ja koska kajaakki ui matalasakin vedessä, rantautiminen lähes minne tahansa on mahdollista.

Minä innostuin kajakki melomisesta, ainakin sain huomata että se on ihan toisenlaista kun melominen intiaanikanootilla ja ympäristökin on täysin toisenlainen.

Luonto on ihmeellinen ja saaristo on lumoava.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Bouillabaisse




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

tiistai 18. elokuuta 2009

Kikhernepata





Tarvitset:
Trangian
Veitsen

Sekä:
120 g pekonia
3 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 purkki kikherneitä
2 dl murskattuja tomaatteja
1 lihaliemikuutio
tabascoa
suolaa ja pippuria

Paista pieneksi viipaloitu pekoni. Lisää joukkoon pilkottu sipuli ja valkosipuli. Anna hautua hetken. Lisää tomaattimurska, lihaliemikuutio ja tabascoa maun mukaan. Anna kiehua 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Nauti villiyrttien kanssa.

maanantai 17. elokuuta 2009

Luonnon jogurttiaamiainen




Tarvitset:
Maustamatonta luonnonjogurttia
Tuoreita marjoja metsästä
Hunajaa
Mantelilastuja

Ripottele marjat ja mantelilastut jogurtin päälle. Lorauta vielä vähän hunajaa sekaan ja nauti rauhassa ☺

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Bon Appétit




Kun lähden yöksi metsään, lähes poikkeuksetta valmistan jotain ruokaa, sillä minusta metsässä on hienoa kokata. Kokkaaminen onkin usein retkeni kohokohtia. Siinä kuluu mukavasti aikaa, ja samalla saa nauttia raikkaasta ulkoilmasta.

Usein vain määränpäässäni istahdan maahan ja levitän tuomat raaka-aineet eteeni. Viritän retkikeittimeni ja ryhdyn loihtimaan aineista syötävää. En pidä valmisruoista, enkä eineksistä. Parhaan ruoan saa aikaiseksi vain hyvistä ja puhtaista raaka-aineista.

Retkelle lähtiessäni, kotona, mietin valmiiksi mitä aion tehdä. Kerään tarvittavat välineet, mittaan valmiiksi jauhot yms. ainekset ja pakkaan ne pieniin suljettaviin muovipurkkeihin kuljetuksen ajaksi. Jos jotain tarvitsee pilkkoa veitsellä pienemmäksi, kuten vaikkapa Sipuli, niin pilkon sen vasta perillä, sillä eihän se olisi kokkaamista jos vain yhdistäisin kaikki esivalmistelemani ainekset.

Näin toimiessani, pidän tapaani ekologisena, sillä pakkausjätettä joudun kantamaan lähes olemattoman määrän mukanani. Tyhjät purkit pesen kotona ja käytän uudestaan seuraavalla retkelläni.

Suola ja mausteet kulkevat mukanani ilman erillistä alku mittausta, sillä eihän sitä tiedä kun vasta ruokaa tehdessä, kuinka paljon mausteita tarvitaan.

Kannan mukanani aina vain yhden ihmisen tarpeet. Olisi turhan työlästä kuskata kokonaista perunajauhopakettia mukanani, tietäen että tarvitsen vain yhden lusikallisen, tai kokonainen reikäleipä olisi turhaa jos ajattelen syöväni aamiaiseksi leipää. Muutama valmis siivu riittää.

Vettä pitää olla mukana tarpeeksi. Sitä ei voi koskaan olla liikaa. Sitä tarvitaan ruoanvalmistuksen lisäksi usein tiskaamiseen ja peseytymiseen, ja vettä parempaa ruokajuomaa on sitäpaitsi vaikea keksiä.

Retkikeittimeni toimii nestekaasulla ja sen lisäksi otan usein, varmuudenvuoksi, alkuperäisen sprii-polttimon mukaani. Tulitikkuja en tarvitse sillä sytytän retkikeittimen tulen kipinää käyttäen.

Minä olen sitä mieltä että hyvän ruoan pitää myös näyttää hyvältä. Siksi kannan mukanani myös posliini-lautasta, haarukkaa ja veistä, sekä juomalasia. Kun asettelen valmiin ruoan lautaselle, se maistuu mielestäni paremmalle, kuin söisin sen samasta kattilasta missä sen olen valmistanut. Joskus tietenkin tyydyn syömään suoraan kattilastakin, mikä on retkeilijöillä yleensä tapana. Kertakäyttöastioita en käytä. Ei oikeata ruokaa syödä kertakäyttöastioista, minä en ainakaan syö.

Ruoan tekeminen ei muuten poikkea kotona tehdystä ruoasta, vain ympäristö on erilainen.

Luonnossa nautittu ruoka on parhaimmillaan yhtä hieno kokemus kuin huippu ravintolassa nautittu ateria. Sitä paitsi syöminen ulkona on tapahtuma ja nautinto, se kuuluu retkeilyyn kaiken muun ohella. Se on tapa rentoutua. Ja voisin melkein väittää että se on terveellisempää kuin moni muu ruoka, sillä näin saat makunautinnon lisäksi liikuntaa.

Ruoan valmistus ulkona luonnossa ei siis vaadi mitään ihmeellistä. Hieman enemmän etukäteen suunnittelua ja mahdollista esivalmistelua kotona, saavat ruoan kuin ruoan onnistumaan.

Vähän vain suunnitelua, rohkeutta, viitseliäisyyttä. Sitten vain ulkoiluvaatteet päälle, ulos ja Bon Appétit ☺

perjantai 14. elokuuta 2009

Taiteiden yö




Suomi on suuri maa. Ainakin kun kun katsotaan siltä kantilta, kuinka paljon ”koskematonta” luontoa meillä on asuttuihin tonttimaihin tai kaupunkeihin verrattuna. Suomi on vihreän kullan maa, ja se pitää paikkansa, Metsää ja pieniä metsäsaarekkeita on vaikka kuinka. Helposti yhdellä metsäretkellä tulee nähdyksi vaikka miljoona puuta, vaikka sitä ei ihan niin ajattelekaan.

Metsiä on monen kokoisia ja monenlaisia, korpirämeistä kuiviin kangasmetsiin. Metsät ovat oivallisia paikkoja kuunnella hiljaisuutta. Ei tarvitse mennä syvällekään metsään kun jo kaupungin äänet häipyvät. Jäljelle jää vain luonnon omat äänet - lintujen laulut. tuulen humina.

Metsät ovat myös paikkoja joissa on mahdollisuus kokea täydellinen pimeys. Nyt syksyn alkaessa se on jo havaittavissa. Oikeastaan tällä hetkellä pimeyden aistii parhaiten, koska puissa on vielä lehdet ja luonto on rehevimmillään.

Kun aurinko laskee, pimeys valtaa ympäristön. Kaikki tuttu ympärillä muuttuu toisenlaiseksi. Etäisyyksiä on vaikea hahmottaa, kuulo herkistyy ja muutenkin tuntee itsensä valppaammaksi, vaikka mitään kummallista eikä vaarallista koko pimeydessä olekaan. Ehkä se on vain tottumis kysymys.

Telttailin syvällä metsässä. Aurinko laski ja jäin ihmettelemään pimeyden tuloa. Muutama tähti näkyi tosi selvästi. Hetken kuluttua taivaanrannalle ilmestyi kirkas valonkajo. Ihmettelin sen kirkkautta kunnes se paljasti itsensä – puolikuu oli nousemassa taivaalle metsän takaa. Näky oli upea. Tähtiä oli ilmestynyt nyt jo enemmänkin näkyviin. Ilma oli täysin tyyni ja äänetön. Kuunvalo teki varjoja maahan kivistä, puista. Kaikki näytti ihan toisenlaiselta kuin hetki sitten.

Kaupungilla juhlittiin taiteiden yötä. Minäkin pääsin osalliseksi siihen, toisessa paikassa, metsän keskellä. Kuu tähtineen taivaalla, oli kuin muuttuva taulu. Oikeastaan luonto on taidettta aina, koko ajan. Viimeksi tällä samalla paikalla retkeillessäni, oli kevät. Värit olivat haaleita, Luonto oli vasta heräämässä. Nyt paikka oli muuttunut, värejä oli tullut lisää, varjot olivat tummempia ja nyt yön edessä näky oli taas toisenlainen.

Niin kuin taiteelle, on luonnollekin usein määritelty hinta. Minun mielestäni luontoa ja sen arvoa ei kuitenkaan voida määritellä rahassa. Luonto on elävä organismi. Se muuttuu ja se on herkkä muuttumaan, helposti huonompaan suuntaankin.

Minulle luonto kaikessa moninaisuudessa on kuin suuri taideteos, jota kukaan ei voi omistaa. Se kuuluu kaikille.

Jatkoin vielä hetken kuun tuijottamista. Oli jo lähes säkkipimeää. En malttanut vielä mennä telttaani nukkumaan, olihan taiteiden yö.

Herkkutattipasta




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Herkkutatti (Boletus edulis)




Herkkutatti on arvostettu ruokasieni, jota tavataan lähes kaikkialla pohjoisen pallonpuoliskon havu- ja sekametsissä. Se on tanakka, kiinteä ja muodoltaan helposti tatiksi tunnistettava. Sen malto on kiinteää ja pähkinämäistä. Suurimmat herkkutatit painavat yli kilon.
Herkkutatti on lähisukulaistensa männyn- ja tammenherkkutatin tavoin maukas ja satoisa sieni, jota myydään Euroopassa vuosittain tuhansia tonneja. Suomessa herkkutatti on kauppasieni, jonka poimimiseen saa koulutusta ja jonka myyminen on joillekin kannattavaa liiketoimintaa.

Nuoren herkkutatin jalka on pullea ja sen puolipallomaisen, nuorena usein ryppyisen lakin helmat laskeutuvat pitkälle jalan päälle. Lakin pintakelmun ja jalan yläosan sävy vaihtelee suuresti vaaleanruskeasta punertavan kautta tummanruskeaan. Helposti irtoava pintakelmu on hieman tahmea, mutta se ei kuitenkaan tunnu limaiselta. Lakin alapinnan pillit ovat harmaanvalkeat, ja itiöpöly on väriltään oliivinruskeaa.

Jalan pinnalla on herkkutatin paras lajituntomerkki, valkoinen verkkokuvio, joka näkyy selvimmin jalan yläosassa. Malto on kiinteää, pähkinämäistä ja lohkeaa murtumalla, repeämättä säikeiksi. Toisin kuin Leccinum-suvun punikki- ja lehmäntattien, herkkutatin malto pysyy valkoisena myös kypsennettäessä ja ollessaan ilman kanssa tekemisissä. Tuoksu on aromaattinen ja muistuttaa leipätaikinan tuoksua.

Vanhemmiten herkkutatin lakki kasvaa halkaisijaltaan 10–30-senttiseksi. Lakki oikenee vähitellen, ja todella vanhassa yksilössä useimmiten jo etanoiden syömä pillistö tursuaa lakin reunojen alta esille. Pillistö myös muuttuu vanhetessaan kellertäväksi ja lopulta kellanvihreäksi. Vanhentuessaan sienen malto myös pehmenee. Suurin tunnettu herkkutatti painoi kuusi kiloa.

Herkkutattia tavataan lähes kaikkialla pohjoisen pallonpuoliskon havu- ja sekametsissä. Euroopassa levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Skandinaviasta aina Etelä-Italiaan ja Marokkoon asti. Tattia tavataan myös Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa jopa Meksikossa asti. Suomessa herkkutatti on hyvin yleinen koko maassa lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia, jonne lajin levinneisyysalue ei ulotu. Lajin yleisyydestä huolimatta Suomessa sato vaihtelee vuosittain runsaasti.

Herkkutatti kasvaa parhaiten sellaisessa metsänpohjassa, jossa ei ole aluskasvillisuutta vaan vain neulaskariketta tai ohut sammalpeite. Ensimmäisenä tatit nousevat tuoreisiin kangasmetsiin aukeille paikoille, tiheiden kuusikoiden laitamille, usein polkujen ja teiden varsille. Myöhemmin syksyn edetessä niitä löytyy muualtakin metsästä ja metsäaukeilta. Harventamattomat istutuskuusikot ovat hyviä tattipaikkoja. Harvennuksen jälkeen tattien määrä vähenee.

Suomessa ja muualla pohjoisella pallonpuoliskolla kasvuaika ulottuu yleensä heinäkuusta lokakuuhun, mutta ensimmäisiä tatteja voidaan sateisina kesinä tavata jo kesäkuussa. Herkkutatin itiöt leviävät itiöemistä tuulen mukana. Sieni voi levitä myös jakautumalla siten, että hyönteiset ja muut eläimet saattavat kuljettaa sienirihmaston osia uusille kasvupaikoille.

tiistai 11. elokuuta 2009

Villivadelmapiirakka






Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Vadelma (Rubus idaeus)




Vadelma on herkullinen marja. Sitä kuitenkin harvoin lähdetään vartavasten luonnosta poimimaan. Vadelma kasvaa maassamme luonnonvaraisena kaikkialla. Se on puolipensas ja kasvin maanalaisista osista tulee vuosittain uusia versoja, jotka talvehtivat. Seuraavana vuonna niihin kasvaa sivuversoja, jotka kukkivat ja muodostavat marjoja. Marjasadosta päästään nauttimaan Etelä-Suomessa heinäkuun lopulla ja pohjoisessa pari kolme viikkoa myöhemmin. Kypsän marjan tunnistaa siitä että se irtoaa helposti kannastaan. Vadelma on hyönteispölytteinen, ja voi kasvaa kaksi metriä korkeaksi.

On olemassa myös viljelty syysvadelmalajike, joka tuottaa satoa ensimmäisen vuoden versoihin. Se tuottaa tavallisesti punaisia, mutta toisinaan myös keltaisia tai valkoisia syötäviä "marjoja", jotka itse asiassa koostuvat useammasta pienestä yhteen kasvaneesta luumarjasta. Jalostetut viljellyt muodot tuottavat suurempia marjoja, sekä suurempaa satoa.

Tyypillinen vadelman kasvupaikka luonnossa on hakkuuaukea, ojan vierustat. Se ei kuitenkaan kestä puiden kanssa kilpailua, vaan katoaa metsän kasvaessa.

Kukkimisajan sääolot vaikuttavat ratkaisevasti pölyttäjien ja sadon määrään. Vadelmalla ovat yleisiä myös satoa vähentävät virustaudit. Kaikkien yleisesti tuntemat vattumadot ovat vattukuoriaisen toukkia, jotka syövät marjoja ja kukkapohjuksia. Myös äitikuoriainen tuhoaa satoa syömällä kukkien emejä ja heteitä ennen kuin munii munansa raakileisiin. Vattukärsäkkäät puolestaan munivat jo vadelman nuppuihin ja estääkseen niitä avautumasta purevat nupun kannan puoliksi poikki.


Vadelmissa on kohtalaisen paljon hedelmähappoja, sokereita on runsaasti varsinkin aurinkoisina kesinä. Kivennäis- ja hivenaineista vadelmassa on runsaasti etenkin magnesiumia ja mangaania. Vadelmat ovat hyviä tuoreeltaan käytettynä sekä mehuina ja hilloina. Niistä valmistetaan myös siirappia, viinejä, liköörejä ja viinietikkaa. Makeisissa ja kosmeettisissakin tuotteissa käytetään vadelmia.

Vadelman lehdistä voi tehdä teetä ja niitä voi kerätä jo nuppuisina keväällä salaattien sekaan ja ruokien koristeeksi. Myös nuoria kuivattuja kevätversoja voi hyödyntää. Teenä lehtiä käytetään joko tuoreena, kuivattuna tai hiostettuna. Hiostus sopii erittäin hyvin vadelmalle ja tuo esille uusia aromeja. Lehdissä on C-vitamiinia 400 mg/100 g; venäläisissä tutkimuksissa jopa kaksinkertaisesti tämä määrä. Lehtiä voi kerätä ensimmäisen vuoden versoista koko kesän, mutta toisen vuoden versoista viimeistään kukinnan aikana

Vadelman marjoja on käytetty hyödyksi jo esihistoriallisella ajalla, ja sen viljelykin alkoi jo keskiajalla. Vadelmasta on jalostettu useita eri lajikkeita, jotka myös ovat villiytyneet. Mesimarjan kanssa vadelmasta on kehitetty risteymä, mesivadelma, joka on kasvutavaltaan kuin vattu, mutta marjassa on myös mesimarjan aromia.

maanantai 10. elokuuta 2009

Eilinen – huominen




Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

Perunarisottoa ja suikaloitua pekonia




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Paahtoleipää ja poutapilviä




Tarvitset:
trangian
vispilän

Sekä paahtoleipää
marenkia
kuohukermaa
kuusenkerkkäsiirappia
sokeria
villivadelmia

paahda leipiä molemmilta puolilta kunnes tulevat kauniin ruskeiksi. Vispaa kerma vaahdoksi. lisää hieman sokeria. Murenna joukkoon marenkia ja sekoita varovasti. Valuta kuusenkerkkäsiirappia leipien päälle. Asettele nokare kermavaahtoa kaiken päälle. koristele vadelmilla ja nauti.

Altitude 380m





Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

torstai 6. elokuuta 2009

Lakka (Rubus chamaemorus)




Lakka on monivuotinen kasvi, jonka ohuen juurakon kärkisilmuista kasvaa keväällä 10–25 senttimetrin korkuisia karvojen ja lyhytperäisten nystyjen verhoamia varsia. Kussakin varressa on kahdesta neljään lehteä ja yksi kukka. Munuaismaiset ja kurttuiset lehdet ovat 5–7-liuskaiset. Liuskat ovat sahalaitaiset ja muodoltaan kolmiomaiset tai pyöreähköt. Lehtiruoti on pitkä. Suomessa kesäkuussa puhkeava kukka on valkoinen ja 2–3 senttimetrin kokoinen. Terälehdet, joita on tavallisesti 5–6, ovat muodoltaan vastapuikeat ja joskus lanttopäiset.
Heinä–elokuussa kypsyvä marja on puolipallon muotoon yhtyneistä hedelmyksistä muodostuva kerrannainen luumarja. Raakana se on kova, verholehtien peittämä ja valoon päin kääntyneeltä puolelta punainen, ja kypsyessään sen verholehdet avautuvat ja marjasta tulee kullankeltainen, pehmeä, mehevä ja aromaattinen. Marjan C-vitamiinipitoisuus on 3–4 kertaa suurempi kuin appelsiinissa. Kukinnan onnistuminen on paljolti kiinni sääolosuhteista ja pölyttäjistä; kesäinen halla tai terälehdet irrottava rankkasade saattaa romahduttaa lakkasadon ja vaikuttaa vielä seuraavanakin vuonna heikentävästi kasvuun. Lakkasato vaihteleekin muita luonnonmarjoja enemmän.
Toisin kuin useimmat muut Rubus-suvun lajit lakka on kaksikotinen, ja tarvitsee siten hede- sekä emiyksilön lisääntyäkseen. Linnut ja muut eläimet levittävät ulosteidensa mukana siemeniä syömistään marjoista, ja lisäksi lakka leviää tehokkaasti juurakkonsa avulla.

Lakka on yksi tyypillisimmistä suokasveista. Sitä esiintyy rämeillä, nevoilla, korvissa, kalliosoistumissa ja nummilla. Se muodostaa usein laajoja ja runsaita kasvustoja, ja monilla suoalueilla se on vallitseva kasvilaji. Usein puhutaankin varsin oikeutetusti lakkasoista, joissa lakan kukat ja marjat erottuvat maastossa silmiinpistävänä mattona. Lakan kasvualustan vaatimuksena on kosteus ja happamuus (pH 3,5–5,0). Ojitetulla suolla lakat lakkaavat vähitellen tuottamasta kukkia ja lopulta katoavat kokonaan. Myöskään suolaa ne eivät kestä. Lakka pystyy talvehtimaan alle −40 celsiusasteen lämpötilassa, minkä ansiosta se on yksi pohjoisimmaksi levinneistä kukkakasveista. Lakan pahin tuholainen on hillanälvikäs (Galerucella sagittariae) eli hillakuoriainen, jonka toukat ja aikuiset syövät kasvin lehtiä.
Lakka on levinnyt lähes koko pohjoiselle pallonpuoliskolle likimain 55 ja 78 leveysasteen välille. Suomessa lakka on yleinen koko maassa. Suomen perinteiseksi lakkapitäjäksi on nimitetty Ranuan kunta Peräpohjolassa, missä järjestetään elokuisin kuuluisat Hillamarkkinat.

Tuoreena käyttämisen ohella lakasta valmistetaan muun muassa hilloa, mehua, likööriä, marmeladia ja erilaisia leivonnaisia. Suomessa lakkaa syödään perinteisesti leipäjuuston kanssa, Norjassa kermavaahdon ja sokerin kanssa tai kakussa sekä Ruotsissa jäätelön kera. Kanadassa lakkaa käytetään erään erikoisoluen maustamiseen. Lakasta valmistetaan Suomessa lakkalikööriä ja myös Kanadan Newfoundlandissa eräs viininvalmistaja on tehnyt marjasta viiniä ja likööriä. Lakan lehtiä voidaan käyttää yrttiteessä.
Lakka on yksi arvokkaimmista luonnonmarjoista Suomessa. Sadon vaihtelevuuden takia marjojen kysyntä ylittää toisinaan saatavuuden erityisesti Norjassa, jonne viedään Suomesta vuosittain 200–300 tonnia lakkaa. Tilannetta hankaloittaa myös se, että lakkaa saadaan edelleen lähes yksinomaan vain luonnollisilta kasvupaikoiltaan, jotka ovat usein vaikeakulkuisia, etäällä asutuksesta ja täynnä vertaimeviä hyönteisiä. 1990-luvulla on alettu kehittää viljeltäviä lajikkeita Northernberries-projektin myötä, johon on osallistunut Norjan hallitus yhdessä Suomen, Ruotsin ja Skotlannin vastaavien tahojen kanssa. Yksi viljelyn hyödyistä olisi se, että lakka menestyy siellä, missä muut viljelykasvit eivät enää kasva. Toistaiseksi lakan viljely on kuitenkin osoittautunut enemmän tai vähemmän vaikeaksi ja kannattamattomaksi.

Kauhujen yö




Olen viimeaikoina vieraillut metsässä uusilla alueilla. Yöpynyt sellaisissa paikoissa joissa en aikaisemmin ole käynyt. Kaikki uusi on aina tervetullutta. Nyt kuitenkin päätin lähteä tutulle kalliolle jossa kevät talvella usein kävin. Ilma oli kaunis, Lämmintä 23 astetta, pieni tuuli ja aurinko paistoi.

Kävelin korpisuota pitkin eteenpäin. Yritin hidastella niin ettei hiki pääsisi tulemaan, sillä silloin hyttyset hyökkäävät ☺. Poimin kypsiä lakkoja syötäväkseni, katselin hämähäkin verkkoja ja haistelin ilmaa.

Olin lähtenyt matkaan ilman eväitä, tarkoituksella, sillä halusin tehdä ruokani metsän antimista. Sieniä, mustikoita, lakkoja. No lakkoja loppujenlopuksi söin paljon, sieniä en kerännyt, ei ollut edes nälkä. Mustikoita popsin jonkin verran.

Kun pääsin määränpäähäni huomasin että tutulla telttapaikallani oli ollut vieraita. Susi oli tehnyt tarpeensa juuri siihen paikkaan ☺. Pystytin teltan toiseen paikkaan ja paistattelin iltaa ilta auringossa. Tuuli tyyntyi ihan kokonaan ja kömmin nukkumaan auringon laskiessa. Nukahdin melkein saman tien. Heräsi jossain vaiheessa yöllä. Katsoin kelloa. 01.17. Täysi kuu molloti taivaalla ja teltan sisäpuolella kun selälläni makasin, näin katossa jänniä puiden varjoja. Hetken päästä kuulin jonkun yölinnun laulavan ja lentävän ylitseni, sitten kohta, aloin kuulla kaukaa vasemmalta puolelta kuuluvaa ulvontaa. Kuulin sen juuri ja juuri.

Tuli hetkeksi ihan hiljaista, kunnes nyt oikealta puoleltani aloin kuulla selvää ”ulinaa”. Kuin koira ulisisi hiljaa. Sitten aivan yllättäen ulina muuttui mahtavaksi ulvomiseksi jota kesti muutamia sekunteja. Lievästi sanottuna pelästyin. Hetken kuluttua vaimea ulvonta jatkui kaukana vasemmalla puolellani, sitten taas oikealta. Tosi kovin muutamia sekunteja. Susi oli alle kilometrin päässä minusta.

Olin susien viestinnän välissä! Hetken ajattelin, että pitääkö minun metelöidä että huomaavat minut, mutta tajusin olla kuitenkin hiljaa. En halunnut pelotella sitä yhtä joka oli lähelläni. Ei minulla ollut siihen oikeutta. Olin taas kerran tunkeutunut susien valtakuntaan ja halusin antaa niiden olla rauhassa.

Makailin liikkumattomana tunnin kunnes nukahdin. En muista aamulla kuulleni enempää ääntä. Aurinko lämmitti luonto näytti, ihan niin kuin sen pitääkin, kauniilta.

Kamera kaulassa lähdin kotiinpäin. Söin taas lakkoja, nyt aamiaiseksi matkallani. Putosin polviani myöten märkään ojaan ja nauroin, sillä tajusin vasta silloin kunnolla heränneeni. Uneni oli koiran unta ja kai siksi en ollut kovin virkeä lähtiessäni, vaan alku oli kai kompurointia rinkka selässä.

Kauhujen yö –ehkä elokuvissa, mutta täällä luonnossa, ei nyt ihan kuitenkaan. Ihan tavallinen kuutamo yö metsässä. Luonnollinen, sellainen kuin sen pitääkin olla ☺

keskiviikko 5. elokuuta 2009

MaMu-kreemi




mansikka-mustikka kreemi

Tarvitset:
Trangian
Veitsen
Lusikan
raastin

Sekä
2 dl mustikoita
5 dl mansikoita
1 sitruuna (kuori ja mehu)
2 rkl perunajauhoa + 4 rkl vettä
1 dl vettä
1 dl sokeria

Raasta sitruunan kuori trangiaan. Lisää mustikat ja paloitellut mansikat sekä sokeri ja vesi. Anna kiehua 5 minuuttia. Sammuta keitin. Sekoita toisessa kannessa perunajauhot ja 4 rkl vettä. Kaada seos marjojen päälle ja vatkaa sekaisin. Puserra joukkoon vielä sitruunan mehu ja sekoita. Nauti kylmänä tai kuumana tai suolaisen lisukkeena.

tiistai 4. elokuuta 2009

Mustikoita ja mascarponejuustoa




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Kuningatarsalaatti




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

maanantai 3. elokuuta 2009

Mustaherukkavaahto




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Kukkakaalicouscous




Tarvitset:
Trangian
Veitsen
Leikkuulaudan

Sekä
Kukkakaalia noin 200 g
10 tuoretta herneenpalkoa
tuoretta kurkkua
2 rkl curry-jauhetta
suolaa
kourallinen pieniä kanttarelleja
oliiviöljyä

Pilko kukkakaali veitsellä niin pieneksi kuin saat. Paista kukkakaali ja curryseosta 2 minuuttia koko ajan hämmentäen. Älä polta.. Lisää vettä ( niin paljon että kukkakaali juuri ja juuri peittyy) Kiehuta kukkakaalia 5-6 minuuttia. Perkaa herneet ja paloittele kurkku noin sentin kuutioiksi. Kun kukkakaali on kiehunut 5 minuuttia lisää herneet ja kurkku ja mausta suolalla Sekoita ja nostele lautaselle. Paista sieniä öljyssä minuutin verran. Mausta suolalla. Asettele lautaselle curryn viereen. Nauti,

Rauhallinen yö




Perheelläni ei ole kesämökkiä. Ja jos olisi, haluaisin että se olisi saaressa, kaukana ulkomerellä, mahdollisimman hankalan matkan päässä. Tai sitten se voisi olla syvällä metsässä, suon reunassa.

Mökissä ei tarvitsisi olla sähköä, eikä edes juoksevaa vettä. Minä nimittäin haen täydellistä rauhaa ja hiljaisuutta vapaa-ajallani. Minulle vapaa-ajan pitää olla vastakohta arki elämälle. Tahtoisin että vapaa-aikani olisi niin huoletonta ja alkukantaista kuin se nyt vain olla voisi. Ei laskuja postilaatikkoon, ei murheellisia uutisia tv:stä tai lehdistä, Ei reistailevia pesukoineita....No ehkei elämä ihan sellaista olekaan. Tarkoitan vain että vapaa aikanani haluaisin saada olla luonnon keskellä, tuntea olevani yhtä. Luonnon kanssa, irti kiireisestä yhteiskunnasta.

Ehkä minulle sopii tällainen tapa viettää vapaa aikaa ja liikkua ulkona – reppu selkään ja teltta mukaan ☺ Niinpä minä retkeilenkin metsässä tosi usein, aina kun se sopii aikatauluuni. Lasten harrastukset vievät aikaa, arkityöt kotona, mutta onneksi metsään on lyhyt matka. Usein ajattelen että sen minkä voit tehdä tänään, tee se, äläkä jätä sitä huomiseksi, sillä huomisesta ei tiedä. Siksi usein lähdenkin metsään illalla, yötä vasten ja palaan aamulla.

Yöt ulkona ovat muutenkin valtavan ihania. Aina kokee jotain uutta, aina kuullee jotain jännittävää.

Nukuin taas yöni kaukana metsässä. Ilta oli täysin tyyni ja äänetön, makailin makuupussissani kuunnellen hiljaisuutta, kunnes nukahdin. 04.46 heräsin taas susien ulvontaan, hymähdin vain tällä kertaa ja käänsin kylkeäni, jatkoin untani. Aamulla oli noussut tuuli. Ei se ollut mitenkään kova, mutta sen humina peitti alleen lintujen laulun. Lämmintä oli 14 astetta. Makailin vielä hiljaa enkä halunnut nousta. Aamut ovat kivoja, ainakin sellaiset aamut, jolloin saa herättyään vielä hetken aikaa ihmetellä, ilman kiirettä.

Kohta kuitenkin olin taas jo ylhäällä, reppu selässä, matkalla kotia päin. Onkai se niinkin, että kotonakin on rauhallista ja mukavaa. Ei metsään mitään pakoon kannatakaan lähteä, vaan hakemaan toisenlaisia elämyksiä. Luonnollisia kokemuksia. Ja jos sen voi tehdä tänään, niin sitä ei kannata siirtää huomiseksi ☺

Fast food – pikaruokaa




Niin se on että Fast food – pikaruokakin maistuu metsässä paremmalta kuin hampurilainen mäkkärissä. Pikaruoka on muutenkin kummallinen käsite. Pikaisesti ruokaa vatsaan, että taas jaksaa, niin kuin kävisi tankkaamassa autoa.

Minulle ruoka, on yksi elämän nautinnoista, ja käsiteenä pikaruoka on minulle myrkkyä. Toki ruoan voi tehdä pikaisesti, mutta sen nauttimiseen pitää saada käyttää aikaa. mielummin sen kyllä valmistaakin ajalla ja huolella. Minun pikaruokani eivät ole mitään ”polyuretaania” millä vatsa äkkiä täytetään. Sitäpaitsi haluan tietää mitä syön.

Pikaruoka voi olla vaikka voileipä. Kun leivän täyttää erilaisin salaatein ja kasviksin, juustolla, maksamakkaralla ja vaikka teelusikallisella dijon-sinappia ja nauttii rauhassa, hitaasti kiirehtimättä. on se käsitteenä vähän niinkuin fast foodia, mutta paljon parempaa. Ruokailu on nautinto johon vaikuttaa visuaalisuus, tuoksut, äänet, maku, ruoan lämpötila, koostumus.... Siihen ei yksikään hampurilaisravintola pysty. Minun mielestäni ei pikaruokaloissa tehdä ruokaa, vaan pelkkää kylmää bisnestä ja siitä on nautinnollisuus asiakkaan kannalta kaukana.

Aina ei tietenkään voi lähteä metsään syömään sämpylöitä, mutta tee leipä vaikka kotona. Mene parvekkeelle, pihalle, ulos. Itsetehtyä ruokaa ei voi mikään. Oli sitten kyse pikaruoasta tai puurosta ☺