keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Rauhallisuuden meri




Aurinko häikäisee minua. Seison kaukana meren jäällä. Katson valkoiseen horisonttiin jota ei oikeastaan ole, sillä taivaanranta ja meren yhtymäkohta näyttävät yhtä valkoisilta. Manner ja saaret ovat ovat jossain takanani.

Olen kuin aavikolla. Täällä ei ole mitään, paitsi tyhjyyttä. Astun varovasti, askel kerrallaan eteenpäin, kuin hidastetusta elokuvasta. Kenkäni uppoavat kymmenensenttiä paksuun puhtaan valkoiseen puuterilumeen. Tunnustelen jäätä lumen alla, sillä epäilen jään paksuutta. Se on kuitenkin turhaa. Jää kantaa varmasti. Silti, yksin täällä kaukana, oloni on jotenkin epävärma.

Täällä on hiljaista. Se on erilaista kuin metsässä. Hiljaisuus tuntuu valtavan suurelta. En edes oleta kuulevani mitään. Ennemminkin tunnen, kuinka askeleittenikin suhina karkaa kauas tyhjyyteen, kuin valtavaan avaruuteen.

Nautin olostani. Olen yksin paikassa jota en voi ilman tarkkaa gps-vastaanotinta määrittää. Kaikki ympärilläni näyttää samanlaiselta ja silti niin koskemattomalta – uudelta.

Kävellen pienen lenkin. Askeleistani jää lumeen jäljet. Muita jälkiä ei ole. On vain pieniä tuulen muodostamia lumidyynejä. Olen ensimmäinen ihminen täällä, tässä paikassa, tunnen sen.

Askeleeni eivät ole sen pienempiä minulle kuin muillekaan olisi, eivätkä mitenkään suuria askeleita ihmiskunnallekaan.

Silti tunnen ylpeyttä siitä että saan olla täällä.

Olen kuin Neil Armstrong, joka käveli kuussa, paikassa joka myöhemmin sai nimekseen Rauhallisisuuden meri.

Vettä lumesta




Talviretkeilyssä vettä voi hyvin sulattaa vaikka puhtaasta lumesta. Tärkeää on tehdä ensin lumen pintapuolinen tarkastus, ettei se sisällä esim ulosteita. Jos epäilet lumen juomakelpoisuutta, keitä vettä 10 minuuttia jolloin bakteerit kuolevat. Sairaanhoidossa suositellaan 20 minuutin veden keittämistä ennen käyttöä.

Lumesta tehty vesi ei tosin vastaa sitä vettä jota juomme kraanasta. Lumesta keitetystä vedestä puttuvat kaikki suolat ja mineraalit, jolloin sulasta lumesta syntynyt vesi on samaa kuin tislattu vesi. Janon se sammuttaa, mutta olisikin hyvä lisätä veden joukkoon edes ainakin hieman suolaa tai sokeria. Urheilujuomajauheet ovat hyviä.

Ruoanvalmistukseen lumesta sulatettu vesi sopii loistavasti. Miksi kantaa vettä mukana jos sitä on yllinkyllin saatavavilla.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Naparetkellä





Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

torstai 18. helmikuuta 2010

Toast skogen




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Jägertee



Tarvitset:
retkikeittimen

Sekä:
vettä
valmista jägerteetä (esim Stroh)
sokeria

Keitä vesi ja valmista juoma suhteessa 1 osa alkoholia 4 osaa kuumaa vettä. Pane joukkoon hieman kandisokeria ja nauti

torstai 11. helmikuuta 2010

Ihminen vai kone






Ihminen on kehittynyt evoluutioteorian mukaan jostain vesieläimestä. Aika on muokannut meitä fyysisesti seillaisiksi kuin nyt olemme.

Olemme kehittyneet myös älyllisesti. Sen huomaa helpoiten siitä, miten uusia keksintöjä, jotka helpottavat elämäämme, syntyy päivittäin. Suurin osa keksinnöistä onkin fyysisen toiminnan helpottamiseen liityviä keksintöjä.

Vain muutamia vuosia sitten syntyi internet. Pian sen jälkeen tuli irc, facebook ja monia muita vastaavia sovelluksia jota en tunne. Ystäviä voi nykyään tavata lähes koska tahansa tapaamatta heitä enää fyysisesti.

Nyt googlemaps toi kaikkien nähtäväksi kartan jolla voi huristella pitkin maita ja mantuja likkumatta itse metriäkään.

Väistämättä tulee meleen ajatus, että kohta tätä kaikkea tietoa voi ostaa kaupasta mikrosiruina ja asentaa laajennuksena omiin aivoihinsa. Silloin ehkä onnen ja ilon kokemuksiakin voisi ostaa sähköisesti. Voisi matkustaa ja tuntea olevansa rikas, tai vaikkapa köyhä. Sellaisia sovelluksia virtuaalielämästä on jo netissä.

Mihin silloin tarvitsemme enää muita ihmisiä?

En vastusta kehitystä. Ulkoilen ja retkeilen uusinta uutta olevilla retkeilyvaatteilla. Nekin ovat kehittyneet. Sateessa ei tarvitse enää kastua eikä hikoillakaan. Gps-karttaa en kyllä vielä omista. Minulle paperinen kartta riittää ja aurinko taivaalla.

Minulle fyysitä nautintoa ei korvaa mikään. Tuulenvire iholla, auringon lämpö kasvoilla, suopursujen tuoksu tai vaikka tikku varpaassa ovat tunteita jotka haluan kokea aidosti.

Ehkä sadan vuoden päästä, voi olla niin, että kenenkään kenkä ei enää hierrä, vaan ongelma on ennemnkin se että tietokene jumittaa. Ihmisen äly kehittyy edelleen ja liikkumiseen tarvittavat lihakset alkavat surkastua

Sitä kehitystä minä vastustan ja lähden taas viikonlopuksi metsään.

Eläköön tunne ja fyysisyys.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Mademuhennos




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Syntymän ja kuoleman välissä




Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

perjantai 5. helmikuuta 2010

tom yam -keitto





Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

tiistai 2. helmikuuta 2010

Pelko




Kävelen pimeässä metsässä. On helmikuun alku. Luminen polku kiemurtelee eteenpäin. Maassa olevat vanhat jäljet kuuluvat minulle.

Alitan kanahaukan pesän. Kohta pesä on taas elämää täynnä. Silloin minun pitää muuttaa reittiä, niin että saavat pesiä rauhassa.

Pysähdyn kuuntelemaan hiljaisuutta. Lumi imee itseensä kaiken äänen. Jos tällä hiljaisuudella olisi väri, se olisi pikimusta.

Äkkiä pelästyn. En pysty hahmottamaan sijaintiani. Seison edelleen polulla, mutta kaikki ympärilläni on vierasta.

Puut näyttävät isommilta. Lumiset kiven järkäleet tuntuvat vaanivan minua. Tunnen että minua tarkkaillaan.

Kehoni valpastuu, kuuloni herkistyy, ja silmäni tarkkailevat otsalampun valossa ympäristöä. Yritän pidättää hengitystäni.

Olotila on minulle tuttu. Se tulee usein kun kohtaan yksin pimeässä metsässä jotain tuntematonta.

Jos en hallitsisi jännitystä, se voisi muuttua peloksi. Silloin suhteellisuuden tajuni olisi vaarassa, Suojeluvaistoni voisi nousta huippuuunsa. Tulisi tunne että on selviydytttävä keinolla millä hyvänsä.

Järjellä ajatteleminen on paras tapa pitää turha pelko poissa. On pysyttävä rauhallisena ja mietittävä syytä mikä jännittää.

Pelko on usein mielikuvituksen keksimää. Se on olettamusta siitä mitä tapahtuu. Se on ennakointia pahimmasta mahdollisesta.

Pelko on vaisto, joka periytyy geeneissämme. Pelon tunteen ansiosta olemme pysyneet hengissä ajautumatta hengenvaarallisiin tilanteisiin. Pelko onkin puolustuskeino. Se varoitus vaarasta, tai sen uhasta.

Nyt ei kuitenkaan ole vaaraa. Jännitykseni laantuu eikä muutu peloksi.

Kuu tulee esiin jostain puiden lomasta. Pimeä metsä muttuu hetkessä kauniiksi. Samalla se on kutenkin edelleen mystinen ja arvoituksellinen. Se saa joskus mielikuvituksen valloilleen.

Jatkan matkaani, pelko ilman syytä on turhaa.