keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Jätöksiä kerrakseen



Kello herätti minut 05.00. Pitihän minunkin päästä metsään jo aamulla, kun Johanneskin sanoi taas lähtevänsä ”kytikselle”. Minä en malta niin odotella paikallaan vaan kuljen mielummin, ja siksi kai näen vähemmin.

Taivas oli pilvessä. Ajoin lähelle Rehtsuota ja lähdin kävelemään sitä ympäri. Sumuisesta ilmasta huolimatta suolla kähisi teeri, kapustarinta piipitteli ja jotain pikkulintuja lauloi En millään niitä tunnistanut.

Siinä rauhallisesti kävellessäni, luontoa tarkkaillen, eteeni tuli puu, jossa oli valtava linnunpesä. Olisikohan kotkan. Ainakin metrin se oli halkaisijaltaan. Lintua en nähnyt, vaan jatkoin samaa rataa pois etten häiritsisi, jos paikalle ilmestyisi.

Tunnin käveltyäni totesin taas etten minä koskaan mitään näe, jätöksiä vain. Näin nimittäin yhden hirven kalutut luut, peuran kokonaisen selkärangan ja tietenkin niitä eläinten jätöksiä – hirven kakkaa, peuran kakkaa, teerin kakkaa, ketun kakkaa.....

Istahdin kivelle aamukahville, jonka olin edellisenä iltana keittänyt valmiiksi. Kahvi maistui haalealta ja pahalta. Kupillisen sitä sain juotua.

Liekö sitten vaikutus lukuisten jätösten näkemisessä vai kahvissa, mutta alkoi kohta tuntua siltä että vatsassanikin muhii jätös, joka haluaa kohta tulla ulos.

Onneksi autolle ei ollut enää pitkä matka. Kaahasin kahvin tuoman ”adredaliinin” voimasta suoraa päätä kotiin ja jätin tämän aamuisen retken yllättävän nopeasti.

Joskus luonnonrauha voi yhtäkkiä jäädä hätäilyn vuoksi kokematta ☺

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Lisää huminaa




Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Kesä keikkuen tulevi


Johannes oli Jukan kanssa bongailemassa eläimiä, ja näkiväthän he niitä. Minä en osaa katsoa tai sitten olen sokea, sillä en koskaan näe mitään.

Pakkasin illalla kanootin auton katolle ja ajoin paimion joelle. Siitä sitten voimalaitoksen padon kohdalta kanootti veteen ja runsaan tunnin rauhallienen melonta yläjuoksua päin, jossa joelle rakennettu jokilaavu sijaitsee.

Joki oli aika leveä, mutta kaunis, perinne maisemineen. Lehmät laiduntavat rinteillä, katajapensaidenlomassa, kunhan ulos taas pääsevät. Paikkapaikoin tiheä kuusimetsä kasvoi heti joen rantaviivasta. Jotain vesilintuja siellä oli, telkkiä kai. Maisema oli niin koskemattoman näköinen ja luonnon tilassa, että olisi voinut kuvitella näkevänsä vaikka karhun, mutta ei.

Kun saavuin laavulle, en pitänyt siitä. Se oli vähän niin kuin ruokailulaavu, aika ahdas eikä kovin siisti.

Meloin toiselle puolelle jokea, lehmien laitumelle, jonne arinko vielä paistoi. Ja niin kuin totesin, lehmiäkään ei vielä näkynyt, joten etsin teltalleni mahdollisimman puhtaan ja tasasisen paikan ja asetuin taloksi. Kovin tasasista paikkaa en löytänyt, sillä joesta poispäin nouseva rinne oli pitkä, enkä halunut kaus joesta, ihan tasaiselle pellollekaan asettua. Jokinäkymä oli sitäpaisti kaunis, ja aurinkokin lämmitti.

Olin ottanut mukaan oikein gourmet eväät. Fetasalaatti ainekset. Mutta kun siinä kokkaillin, sain huomata, että muuten hyvä, mutta fetajuusto jäi kotiin. No siinä sitten laitumella söin pelkkää ”ruohoa” niin kuin lehmätkin aikanaan.
Soitin illalla vielä johannekselle joka sanoi lähtevänsä aamulla kuvauskeikalle heti kello 5.00, joten pyysin herättämään minutkin siihen aikaan.

Yöllä oli pakkasta. Pöllöt huhuilivat, ja minä valuin makuupuseineni teltan jalkopäähän.
Niin siinä sitten kävi että herättyäni ja aamuteet makuupusisissa juoden, pakkasin kimpsut ja kampsut ja meloin takaisin autolle

Ja uskomatonta, Olin kotona 8.30, joten ehtiihän sitä, vaikka mitä, nyt on taas normaali arkipäivä edessä, illalla voi lähteä vaikka minne ☺

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Humina alkaa




Tarina kirjassa Tuulenhuminaa