perjantai 30. lokakuuta 2009

Häirikkösusi





On tullut jo hämärä. Sytytän otsalampun ja kävelen peurojen tekemää polkua pitkin. Ohitan ampumakojun ja kasan syötiksi asetettuja porkkanoita. Koju on tyhjä, onneksi. Lamppu valaisee eteenpäin kymmenen metriä. Sen jälkeen valo hajoaa niin ettei se auta näkemisessä.

Taivas on pilvetön. Kuu on nousemassa. Ilma kylmenee yöksi. Hengitys höyryyntyy jo. Kuvittelen kaikenlaisia kohtaamisia, samalla kun väistelen kuusen oksia. Ylitän saareketta joka on karttaan merkitty nimellä Sudenalho. Vähän jännittää. Täällä on susia, tiedän.

Olen 15 minuutin kävelyn jälkeen hiestä märkä. Se johtuu kai adredaliinista. Ei tähän totu. En haluakaan että tottuisin, sillä silloin katoaisi mielenkiinto. Kaikki uusi on aina jännittävää, ja metsä yöllä on aivan eri paikka kuin päivällä. Ainakin mielikuvituksessa.

Saavun suon reunalle ja lähden ylittämään sitä. Kuu heijastaa maahan pitkän varjon minusta. Suon pinta on jäässä. Askel kantaa hetken, sitten se uppoaa märkään sammaleeseen. Kävelen kuin umpihangessa.

Tiedän minne olen menossa, silti epäilyttää. Suunnistaminen pimeässä on paljon työläämpää kuin valoisaan aikaan.

Raskaastii kävellen ylitän suon. Saavun perille, kalliolle, aivan suon reunaan. Alan etsiä itselleni yöpaikkaa. Olen jättänyt teltan kotiin ja aion yöpyä taivasalla makuupussini kanssa.

Otsalampun valossa silmäilen isoa ja tasaista kiveä, jonka olen aiemmin täällä nähnyt. Kivi on kuin Tapion pöytä, uhrikivi. Sen ympärillä on vain muutama puu ja näkyvyyttä kiven päältä on joka suuntaan. Aion yöpyä kiven päällä.

Nousen kivelle. Kuu valaisee jo niin etten oikeastaan edes tarvitse enää lamppua. Levitän pikaisesti makuualustan ja makuupussini. Kuuntelen hiljaisuutta. Kuulen vain sydämeni äänen, joka vieläkin lyö voimakkaasti. Kohta rauhoitun. Hiljaisuus on mykistävä.

Keitän teetä ja syön evääni. Sormia ja varpaita paleltaa. Joutsenparvi lentää äänestä päätellen ylitseni. Riisun päällysvaatteeni ja menen makuupussini sisälle. Suljen pussin niin että kasvojen kohdalle jää vain pieni reikä josta näen yläpuolellani tähtitaivaan. Hetken kuluttua olen laskenut nähneeni 17 sateliittia ja 8 tähdenlentoa. Nukahdan.

Herään, kun vesipisara tipahtaa kasvoilleni. Pakkanen on tehnyt jäätä makuupussin kaulukseen ja se sulaa. En tiedä mitä kello on. Taivas on piki musta ja täynnä pieniä tähtiä.

Nyt se alkaa. Autoni suunnasta. Kuulen selvästi. Jännityn ja herään unestani lopullisesti. Makaan hievahtamatta. Susi ulvoo. Sitten tulee hiljaista. Kymmenen minuutin päästä se alkaa taas. Nyt toisesta suunnasta. Taas tulee hiljaista ja kuluu aikaa. Nyt ääni kuuluu jo vastakkaisesta suunnasta. Kuvittelen kartan eteeni. Näen miten susi kiertää minua. Se ei uskalla tulla lähelle. Se viestii läsnäolostani muille. Se tietää varmasti että olen täällä.

Otan puhelimeni. Työnnän sen ulos makuupussistani. Yritän äänittää suden ääntä. Onnistun. Ääni ei tule hyvin tallennetuksi, mutta tiedän sen olevan aito ja siitä saa selvää. Tyytyväisyys valtaa mieleni.

Kuvittelen olevani susi. Susi, susien laumassa. Se tuntuu hyvältä.

Susi pelkää kuollakseen ihmisiä. Niin on pakko, sillä se on ainut suden selviytymiskeino. Se on luonnon laki. Sudet ovat saaneet aina ihmisten vihat päällensä. Susia on aina pelätty. Minä kunnioita niitä. Arvostan ja ihailen. En tahdo pahaa susille. Haluan vain tietää että ne ovat täällä.

Kuuntelen vielä hetken kunnes nukahdan. En mahdu mukaan laumaan vaikka haluaisin. Olen häirikkösusi.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Toscanalainen omenakakku




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Luonnonsuojelualue – viimeinen mahdollisuus




Tarina julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

Spaghettia ja tonnikalacremeä




Tarvitset:
Trangian
veitsen

Sekä
Spaghettia
1 purkki tonnikalaa
1 rkl dijonsinappia
1 purkki creme fraishea
1 punasipuli
mustapippuria myllystä
ruohosipulia

Pilko sipulit. Valuta öljy tai vesi tonnikalasta. Sekoita tonnikala. Sinappi creme fraishe ja sipuli keskenään. Jauha sekaan mustapippuria. Keitä spaghetti. Sekoita lopuksi spaghetti ja kastike keskenään. Koristele ruohosipulilla ja nauti.

perjantai 23. lokakuuta 2009

*Evan punajuurignocci ja paistettu siika







Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

*Pensar Syd, luonto meren äärellä




Kävin kesällä melomassa Nauvon eteläpuolella ystäväni Nicklaksen kanssa. Tutustuin silloin saareen nimeltä Pensar ja sen eteläpuolella olevaan Pensar Sydiin. Paikka oli valtavan kaunis. Suojainen tuulita, aurinkoinen, puhdas – oikea paratiisi. Päätin että palaan sinne vielä.

1930-luvun alusta v:teen 1944 alue toimi Saariston suojeluskunnan ja lottien harjoitus- ja koulutuspaikkana. Myöhemmin paikkaa on ollut mm Partekin omistuksessa, eikä sinne ole ollut pääsyä ulkopuolisilta. Nyt paikka on yksityisomistuksessa. ja se on avattu virkistys- ja luontokohteeksi, joka soveltuu hyvin ryhmille, purjehtijoille, melojille tai vaikka pyöräilijöille.

Pensar Sydissä on mökkejä yöpymiseen, sauna, veirasvenesatama, ravintola, jota kipparoi yksi paikan omistajista Eva, valmistaen vieraille taivaallista ja taatusti tuoretta ruokaa.

Nyt sain mahdollisuuden palata saarelle. Nähdä miltä se näytti syksyllä, ruskan aikaan.

Olin Kalasa Nicklaksen kanssa. Kalastelimme aikamme – yksi pieni hauki, päästimme sen takaisin mereen. Päätimme ajaa veneellä Pensariin. Valkoinen 1930 luvulla rakennettu päärakennus näkyi kauas merelle. Upeampaan paikkaan sitä tuskin enää voisi rakentaa.

Vierasvene sataman laituri oli tyhjä. Kiinnitimme perämoottoriveneemme siihen ja astelimme ylös taloon. Eva yllättyi tulostamme. Sesonki oli ohi, kalastajia paikalla yöpyy viikonloppuisin vielä, mutta harvoin, lokakuun lopulla, keskellä viikkoa vieraita mereltä päin tulee.

Eva kutsui meidät sisään. Kalaa meillä ei ollut tuliaisiksi, mutta aina sitä saaristossa asuvilla on.

Kauan ei tarvinnut ihmetellä kun Eva alkoi valmistamaan meille punajuurignocceja sekä tuoretta siikaa paistettuna.

Seurustelimme keittiössä. Upeampaa näkymää keittiön ikkunasta tuskin löytyy mistään, ajattelin, ja katselin ulos ulapalle, samalla kun Eva kertoili mitä kalaa tähän aikaan saaristossa oli saatavilla.

Kohta istuimme rakennuksen toisessa kerroksessa olevassa ruokasalissa ja nautimme ateriaamme.

Ruokaa voi tehdä kuka tahansa, mutta maun siihen antaa kokki, ruoan tekijä. Jokainen kokki on persoona ja tekee työnsä omalla tavallaan. Sitä ei voi kukaan toinen kopioida.

Syötyämme ja lämmiteltyämme tarpeeksi, meidän oli aika lähteä kotiinpäin, sillä emme pystyneet jäämään yöksi, vaikka olisimme halunneetkin.

Pensar Syd teki taas minuun vaikutuksen. Sinne pitää palata vielä monta kertaa. Syitä on paljon. Luonto, meri-ilma… ruoka, jota ei voi saada missään muaalla kuin Pensar Sydissä.

Kiitos Pensar Syd, kiitos Eva ☺

Kalassa




Lokakuu on kohta ohi. Sateet ovat alkaneet. Pimeys tulee jo todella aikaisin. Sitä edesauttaa mustaksi käännetyt pellot ja lehdettömät puut, tai niin ainakin tuntuu siltä. Alkaa olla vuoden synkintä aikaa.

Soitin Ystävälleni, Nicklakselle. Halusin päästä kalaan, sillä kuvittelin että nyt olisi hyvä aika, vedetkin ovat jo viilenneet.

Nicklas asuu Nauvossa, lähes ulkosaaristossa. Hän tuntee ja tietää mistä kalaa voisi saada. Ajoin autolla Nauvoon. Lähdimme pienellä avoveneellä etsimään hyviä apajia.

Ensimmäisellä paikalla sain siiman katki kaksi kertaa, uistimen kuvan jäädessä kiinni rantakaislikkoon. Kalasta ei ollut tietoakaan.

Vaihdoimme paikkaa. Ilma oli kylmä, pilvinen ja tuulinen – syksyinen. Kalastelimme veneestä ja nuuhkin kosteaa, suolaista meri-ilmaa. Joka toisella kerralla nostin vedestä ylös ahvenruohoa ja joka toisella kerralla tyhjän vieheen ☺

Yhtäkkiä Nicklaksella tärppäsi. Olin innoissani. Olen kalastanut aika vähän viime vuosina eikä kalaa juurikaan ole tullut. Ei se mitään. Nyt adredaliini virtasi minussa, jännitin.

Melkein tunsin kalan omassa vavassani. Katselin kun Nicklaksen vapa heilui ja vaappui kalan vetäessä ja kiskoessa vastaan. halusin pyytää vapaa itselleni, ihan vain kokeeksi, mutta en kehdannut.

Nicklas kelasi kalan veneen sivulle. Hauki, noin 1,5 kiloa, joten päästimme sen takaisin. Ei sitä kannattanut ottaa. Liian pieni, totesi Nicklas. Vaihdoimme taas paikkaa.

Saaristo vaikutti täysin autiolta. Yksi ainoa vene ajoi kerran kauempaa ohitsemme. Me taas ohitimme muutaman merimetson, jotka tuijottivat meitä pienellä luodolla. Merikotka kävi kääntymässä yläpuolellamme.

Kalastaminen voi olla kivaa, vaikka kalaa ei saisikaan. Merituulen humina, altojen liplatus, harmaa ulappa – saaret, ovat asioita jotka tuntee vain merellä.

Syksyllä vesi kirkastuu veden kylmetessä. Ilma tuntuu raikkaalta, toisenlaiselta kuin ilma metsässä. Meri ilmassa on enemmän voimaa, se on melkein kovaa. Se ahavoittaa kasvot. Paksuntaa hiukset kovaksi suolaisella tuulellaan. Se on harvoin niin pehmeä ja lempeä kuin ilma metsässä. Merellä tuntee itsensä valtavan pieneksi. Luonto pääsee näyttämään voimansa joka suunnalta.

Nostimme vapamme ja pakkasimme ne pois. Ehkä oli vielä liian aikaista yrittää tai ehkä meillä oli vain huono tuuri kalastuksen suhteen. Kala ei ollut syöntituulella. Olimme ajelleet lähelle Pensarin saarta. Päätimme poiketa siellä, tutussa paikassa. Oikeastaan sitä vartenhan paikka on, vieraita varten. Vaikka sellaisia vieraita, jotka ovat lähistöllä vain kalassa.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Nauti – nyt






Työt ja tekemiset ovat pitäneet minut poissa metsästä nyt muutaman päivän ajan. Hermostuttaa. Sitä välillä kuin salaa vilkuilee metsään päin. Tutkailee säätä ja on jotenkin malttamaton. Kiirehtii asioiden kanssa, niin kuin se jotain hyödyttäisi.

Kaipaan ja ikävöin metsään. Ei se ole mikään pakkomielle, mutta kai sitä silti kaivata jotain voi ☺

Tänä aamuna pysähdyin miettimään. Mihin minulla on kiire? Miksi minä hoputan itseäni? Pelkäänkö että metsä jättää minut, hylkää ja alkaa vierastamaan, hyljeksimään? Mitä jos en ehdi sinne?

Pelko on aiheeton. Ei metsä jätä. Se odottaa uskollisesti, samanlaisena kuin sieltä viimeksi poistuit. Metsä – luonto on virkistyspaikka, elämän alku ja loppu. Se on oikeastaan kaikkialla mitä ympärillämme on, kun ulos astumme.

Miksi en voisi keskittyä siihen mitä nyt teen, luottavaisin mielin. Pääsenhän minä ulos joka päivä. Voin nuuhkia ilmaa, katsella pilviä, kävellä märällä nurmikolla tai vaikka kuunnella aamuisin lintujen laulua. Se kaikki on osa luontoa.

Luonnosta voi nauttia kuka tahansa ja lähes missä tahansa, koska vain. Ei siihen tarvita aarnimetsiä, soita, tyyniä meren lahtia. Luonto on ympärillämme kaiken aikaa. Usein lähempänä kuin näemmekään.

Miksi siis en nauttisi – nyt. Siitä mitä on tässä. Kohta olen taas kuitenkin jo metsässä.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Karpalokakku





Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

torstai 15. lokakuuta 2009

Retkikaveri




Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

maanantai 12. lokakuuta 2009

Ääniä




Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

perjantai 9. lokakuuta 2009

Yömyssy





Iltapala on tärkeä. Syksyisin kun ilmat viilenevät, korostuu iltapalan merkitys retkellä, ainakin kun yövytään ulkona. Kun iltapala on riittävän tukeva ja siinä on lisäksi jotain lämmintä, nukkuu usein paremmin. Keskitalvella minulla on tapana syödä jotain kuumaa keittoa ennen nukkumaan menoa, Nyt syksyllä kuumajuoma ja vaikka voileipä riittää.

Tässä ohje yhdestä iltajuomasta, jonka voit voit tehdä konjakilla terästettynä tai ilman. Olen kokeillut kumpaakin versiota ja uni tulee aina ☺

(Huom! kylmä olut illalla ennen nukkumaanmenoa pakkasyönä, takaa sen että varmasti palelet.)



Tarvitset:
Trangian
vispilän

Sekä
Maitoa
Kuusenkerkkäsiirappia
Jauhettua muskottipähkinää
(Konjakkia)

Lämmitä maito trangiassa koko ajan vispaten, niin että maito vaahdottuu hieman.
Pane juomalasiin 1 rkl kuusenkerkkäsiirappia (sekä pieni loraus konjakkia jos haluat) ja kaada kuuma maito päälle. Sekoita hyvin ja ripottele päälle muskottipähkinää. Juo lämpimänä ennen nukkumaan menoa.

Penneä, pistaasipähkinöitä ja pecorinoa




Tarvitset:
Trangian
Veitsen

Sekä:
Penne-pastaa
Pecorinoa
Pistaasipähkinöitä
Persiljaa
Ruohosipulia
Suolaa
Oliiviöljyä

Keitä pasta lähes kypsäksi. Kaada vesi pois ja lorauta pastaan oliiviöljyä. Kuori pistaasipähkinät ja murskaa niitä hieman. Raasta pecorinoa pistaasien päälle sekä sekoita joukkoon pilkottu ruohosipuli ja persilja. Kaada seos pastan sekaan ja nauti.

torstai 8. lokakuuta 2009

Suppilovahvero-pähkinä salaatti




Tarvitset:
Trangian
Veitsen

Sekä:
Kourallinen suppilovahveroita
Viinisuolaheinää (punahierakkaa)
Pistaasipähkinöitä
Pinjansiemeniä
Persiljaa
Ruohosipulia
Balsamicoa
voita

Paahda pinjansiemeniä niin että ne ruskistuvat ja siirrä syrjään. Paista kokonaisia sieniä kunnes suurin osa vedestä on haihtunut. Lisää joukkoon nokare voita ja paista vielä minuutti. Ota kattila pois tulelta. Leikkaa viinisuolaheinä sekä persilja pieneksi. Sekoita ainekset keskenään. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripottele päälle vielä balsamicoa.

Kauas on pitkä matka




Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Suppilovahvero-kukkakaalikeitto kookosmaidosta





Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Taivas mikä yö




Luonto on kaunis, oli keli mikä tahansa. Luonnossa voi myös rentoutua ja siellä olemisesta voi nauttia kelistä huolimatta.

Minä retkeilen paljon. Sen voin itselleni jo myöntää. Nautin jokaisesta retkestäni ja ulkona vietetystä ajasta. Kertaakaan ei ole tullut vastaan hetkeä jolloin olisin pettynyt tai tuntenut olevani väärässä paikassa väärän aikaan.

Vaikka olen luonnon suojelija sekä ”viherpiipertäjä”, en mielestäni sovi kuitenkaan sellaiseen yleistykseen että kaikilla luontoihmisillä (miehillä) on pitkä parta, sarkahousut, huopalakki jossa koristeena keikkuu linnun sulka, tai ajatukseen että peseytyminen vaikka on turhaa.

Minä nautin! Käytän viimeisimpiä goretex vaatteita etten kastuisi. Parhaimpia makuupusseja ja telttoja. Vedenpitäviä nahkakenkiä. Kannan aina mukanani ensiapu- sekä peseytymisvälineitä. Kokkaan retkilläni ruokaa jota haluan, enkä sitä mitä retkeilijöille myydään. Teen itse itselleni retkistäni nautinnollisia. Sellaisia etteivät huonotkaan kelit voi pilata hyvää oloani.

Retkeilen ekologisesti. En roskaa. En tuhoa luontoa. Siistin telttapaikkani tismalleen samanlaiseksi kuin se oli ennen kuin paikalle asetuin, toisin sanoen käännän potkimani sammaleetkin lähtiessäni oikeinpäin. Ruokani ostan puhtaina raaka-aineina ja pyrin käyttämään aina kun mahdollista suomalaista alkuperää olevia tuotteita. Muut retkeilytarvikkeet ikävä kyllä ovat usein Kaukoidässä valmistettuja. Vaikka kuinka olisi suomalainen merkki, valmistusmaa on useimmiten Kiinassa. Luotan varusteissa laatuun, sillä uskon ja toivon että laadukas myös kestää kulutusta, sillä kertakäyttötaloutta vihaan.


On tiistai ilta. Taivas on pilvetön ja ilma kylmenee nopeasti, sen tuntee. Seison keskellä suota, pienellä saarella, joka nousee metrin verran suosta ylöspäin. Saarella kasvaa muutama vanha mänty. Vaikka ne eivät ole korkeita, ne ovat jo aika paksuja. Näen esteettömästi joka ilmansuuntaan. Kuu on juuri noussut idästä taivaalle. Hengittelen hiljaa paksulta tuntuvaa, kosteaa ilmaa.

Olen kiinnittänyt telttani ensimmäistä kertaa kiilojen avulla maahan. Yksi sivu teltasta on kiinni puussa. Säätiedotus on luvannut yöksi myrskyä, vesisadetta ja jopa 21 m/s puhaltavaa tuulta. Ei uskoisi kun ilmaa nyt katsoo, silti minua jännittää.

Syön hyvin, hoidan iltatoimet ja kömmin telttaani, lämpimään makuupussiin. On täysin äänetöntä, Joku lintu jossain kaukana välillä ääntelee. Sammutan lampun ja nukahdan.

Herään yhtäkkiä. Tuuli ulvoo, teltta vääntelehtii rajusti tuulessa ja sade hakkaa äänekkäästi kattoon. Kello on puoli neljä yöllä. Kuuntelen myräkkää. Tuulenpuuska lähestyy, kuulen sen. Se on kuin juna jonka ääni voimistuu sen lähestyessä. Teltta kallistuu rajusti. Pelästyn. Eikö tuuli ole vieläkään päälläni. Ääni voimistuu koko ajan. Pelkään jo että joku puista kaatuu päälleni, kuvittelen että teltta repeytyy kohta. Tuuli yltyy hirveäksi myörynäksi. Oksia lentelee teltan katolle. Trangia pyörii teltan eteisessä kolisten. Makaan sikiöasennossa makuupussissani ja odotan....

Kohta puuska on ohi, kuulen kuinka se jatkaa matkaansa. Huokaisen, kunnes uusi puuska lähestyy...

Ei minulla ole hätää. Tiedän sen. Teltta kyllä kestää. Olen täysin varma ja makaanhan lämpimässä makuupussissa. Kaikki on hyvin. Tavarani ovat teltassa, suojassa sateelta. Yritän nukkua, mutta en saa enää unta. Oikeastaan haluan valvoa. Alan nauttia olostani. Kuuntelen ulkona pauhaavaa tuulta, sadetta joka hakkaa telttaani. Olo alkaa tuntua turvalliselta.

Myrsky kestää aamuun asti. Nousen kun ulkona on vielä hämärää, pakkaan tavarani otsalampun valossa. On aika lähteä kotiin. Kävelen etukenossa tuulta ja sadetta päin, suon yli pimeään metsään.

Tunnin kuluttua olen taas kotona. Teltta on kylpyhuoneessa kuivumassa. rinkka purettuna tavaroista. Katselen ulos ikkunasta kuinka tuuli edelleen riepottelee puita. Sadekaan ei ole vielä hellittänyt.

Luonto ja ulkoilma ovat ihmeellisiä. Luonto lumoaa aina. Asianmukaisilla varusteilla, sääkään ei voi olla esteenä.

Olin hetki sitten tuolla ulkona, myrskyssä, telttailemassa. Mitähän voisin siitä kertoa, en tiedä. Ehkä on parempi etten kerro paljon mitään. Luulen ettei monikaan ymmärtäisi ☺ Tärkeintä on että tiedän itse.

Kuuma kahvikuppi kädessä, hetken vielä seison ikkunan ääressä, hymyilen ja totean itselleni ”taivas mikä yö” ☺

maanantai 5. lokakuuta 2009

Rauhallista yösuunnistusta




Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

perjantai 2. lokakuuta 2009

Kauneus on katsojan silmissä




Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

Suppilovahveromunakas





Tarvitset:
Trangian
Veitsen
paistilastan

Sekä:
3 kananmunaa
½ dl kermaa
Kourallinen suppilovahveroita
2 valkosipulin kynttä
1 salottisipuli
oliiviöljyä
1 tomaatti
1 rkl tuoreita timjamin lehtiä
suolaa
mustapippuria myllystä
kourallinen rucolaa

Pilko sipulit ja kuullota niitä öljyssä minuutin verran. Lisää joukkoon puhdistetut sienet ja paista kunnes sienistä haihtuu suurin vesi. Sekoita kananmunat ja kerma ja lisää sienien ja sipulien joukkoon. Lisää joukkoon vielä timjamin lehdet ja suola. Hauduta miedolla lämmöllä kunnes muna hyytyy. Nosta munakas lautaselle. Koristele vielä rucolalla ja nauti ☺