tiistai 30. maaliskuuta 2010

Ollako vai eikö olla




Maapallo on vanha. Miljoonia vuosia. Lajit ovat kehittyneet ja sopeutuneet aina kulloiseenkin ajanjaksoon. Ilmasto on muuttunut. Joitain lajeja on kuollut sukupuuttoon ja uusia on risteytymällä syntynyt. Yhteistä koko toiminnalle on luonnollisuus.

Luonto itse säätelee ja johtaa uusitumistaan. Luonto karsii ja vahvistaa. Muutosprosessi luonnossa vie usein satoja, jopa tuhansia vuosia.

Ihminenkin on osa luontoa, Ihminenkin on kehittynyt ja muuttunut ajan myötä. On tutkimuksia ja uskomuksia siitä, millaisia me ihmiset olimme kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Tutkimus on tärkeätä. Silti minulle tärkeämpää on tämä hetki ja se millaisena näen juuri nyt maapallon, luonnon, ihmisen.

Muutama vuosikymmen sitten ihmiset elivät omavairaistaloudessa. kaikki mitä tarvittiin, tuotettettiin itse. Ihminen itse oli tuottaja ja kuluttaja. Luonto merkitsi siinä ihmiselle paljon. Siitä oli kiinni usein koko hyvinvointi, elämä.

Nykyajan ihminen on muuttunut lähes kokonaan kuluttajaksi. Kaikki tarvittavat hyödykkeet ostetaan. Itse ei tehdä juuri mitään. Luonto on tullut vieraaksi, sillä luontoa ei enää tarvita kuten ennen. Nyt luonto usein on vain talouskasvun väline, raaka-aine.

Ihminen on muuttunut hallitsijaksi. Mikään muu ei ole tärkeätä kuin oma hyvinvointi. Kaikki mikä estää tai uhkaa hyvinvoinnin kehitystä pitää hävittää.

Näin toimiessaan ihminen kaivaa itselleen kuoppaa, johon vielä putoaa.

Luonto kokonaisuudessaan on ainoa oikea ja aito asia jota pitää kuluttamisen sijaan vaalia ja suojella.

Puhutaan riistanhoidosta ja metsänhoidosta, vaikka minun mielestäni voisimme puhua elämän säätelystä, tappamisesta ja luonnon tuhoamisesta maksimaalisen talouskasvun edistämiseksi.

On pelottavaa miten muovi syrjäyttää aidon luonnon. Minulle se että joku näyttää joltain, ei riitä, Sen pitää myös tuoksua, tuntua ja olla elävä, niinkuin luonto on

Me ihmiset emme omista luontoa. me olemme täällä vain käymässä.

Jokainen laji maapallolla on yhtä tärkeä. Eikä ole oikeutettua että ihminen säätelee halujensa mukaan elämää, jota se ei omista.

Sillä on vain yksi ainoa oikea luonnollinen luonto tai sitten sitä ei kohta ole.

maanantai 22. maaliskuuta 2010

Punajuurisalaattia ja savukalaa




Tarvitset:
kattilan/syvän astian

Sekä
200 g savukalaa
2 säilöttyä punajuurta tölkistä
2 dl kermaviiliä
2 rkl balsamiviiniketikkaa
suolaa
mustapippuria myllystä
ripaus sokeria
silputtua basilikaa
salaatin lehtiä

Poista kalasta ruodot ja paloittele se. Paloittele punajuuret lohkoiksi. Sekoita punajuuret, osa kalasta, kermaviili, silputtu basilika ja balsamiviinietikka. Mausta suolalla, jauhetulla mustapippurilla ja ripauksella sokeria. Anna maustua hetki ja nauti.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Saunamakkaraa




Tarvitset:
foliota
saunan

Sekä:
raakamakkaraa,
bratwurstia
chorizoa
ja lammasmakkaraa

Kääri makkarat alumiinifolioon. Aseta folionyytti kiukaan päälle ja sytytä kiukaan pesä. Anna hautaua noin tunnin verran, välillä käännellen nyyttiä. Nauti tuoreen salaatin kanssa.

perjantai 19. maaliskuuta 2010

Caesar-salaatti kylmäsavulohesta




Tarvitset:
retkikeittimen
raastimen

Sekä:
150 g kylmäsavulohta
parmesaania
rucolaa
rooman salaattia
2 kananmunaa
tölkkiparsaa
1 dl oliiviöljyä
loraus kuohukermaa
valkopippuria
suolaa
1 rkl punaviinietikkaa

Keitä kananmunia 4 minuuttia. Kuori varovasti ja erottele valkuinen ja keltuianen eri astioihin. Vispaa keltuiaiset, öljy sekä punaviinietikka sekaisin. Lisää joukkoon loraus kermaa. Raasta sekaan parmesaania ja mausta suolalla ja valkopippiruilla. Paloita valkuainen. Sekoita salaatti kastikkeen kanssa ja nauti

torstai 18. maaliskuuta 2010

Raputartar




Tarvitset:
retkikeittimen
veitsen

sekä:
200 g katkarapuja
5 kirsikkatomaattia
1 dl majoneesia
2 rkl hienonnettua tilliä
1 rkl siruunamehua
merisuolaa
maalaisleipää
tuoretta valkosipulia
rucolaa

Pilko tomaatit pieneksi ja poista niistä siemenet. Sekoita katkaravut, majoneesi tomaatit, sitruunamehu ja tilli. Leikkaa maalaisleivästä siivuja.Pilko valkosipuli ja kuumenna voissa. paista leivät nopeasti voissa ja valkosipulissa. tarjoa raputartarin ja rucolan kanssa.

Tilhi




Tilhen päässä on huomiota herättävä töyhtö. Yleisväri on ruskea, siivissä on valkeat juovat. Pyrstön kärki on keltainen. Sukupuolet ovat lähes samanväriset, joskin naaraan väritys on hieman himmeämpi. Pituus on 18–21 cm, siipien kärkiväli 35 cm ja paino 54 (40–64) grammaa. Äänet: Vaimea, helisevä ”sirrr”, mikä kuuluu lennossa ja puussa parven levätessä.

Suomessa tilhi pesii pohjoisessa, pesimäkantamme on keskimäärin 20 000 paria. Talvisin tilheä tavataan etelämpänäkin. Ne vaeltavat talvisin paikkakunnalta toiselle pihlajanmarjatilanteen mukaan. Marjojen loputtua muutto voi jatkua joskus jopa Välimeren maihin saakka.

Tilhi asustaa havu- ja sekametsäissäsekä puistoissa ym. asutetuissa alueilla. Se viihtyy pesimäaikana erityisen hyvin vanhoissa havumetsissä.

Pesä on havupuun oksalla lähellä runkoa, tavallisesti muutaman metrin korkeudella maasta. Se on rakennettu risuista, jäkälistä ja sammalista, sekä vuorattu karvoilla ja höyhenillä. Muninta alkaa yleensä kesäkuun alkupuolella. Naaras munii 4–7, tavallisesti 5 munaa, joita sitten hautoo 14–15 vrk. Koiras voi hautoa toisinaan. Molemmat ruokkivat poikasia. Poikaset lähtevät pesästä 15–19 päivän ikäisinä, ja poikueet liikkuvat aluksi perhekunnittain.

Tilhi syö kesällä hyönteisiä, talvella marjoja. Marjaravintoon siirrytään heti marjojen kypsyttyä, ensin variksenmarjaan. Myös keväällä pääosa tilhen ravinnosta tulee talvehtineista marjoista. Tilhi voi syödä myös omenia ja etelämpänä muitakin hedelmiä.

Paistettua siikaa ja piparjuurta




Tarvitset:
retkikeittimen
veitsen

Sekä:
siikafileitä
voita
suolaa
valkopippuria
ohuita piparjuurilastuja (vuole terävällä veitsellä tuoreesta piparjuuresta)
turetta rucolaa
tuoretta rosmariinia

Sulata voi ja pilko sekaan rosmariinin lehtiä. Paista siikafileet voissa molemmin puolin noin 3 minuuutia. mausta suolalla ja valkopippurilla. Paista piparjuurilastuja voissa kunnen ne ruskistuvat. mausta suolalla. Tarjoa ruoka rucola pedillä.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Opas




Istun tietokoneen ääressä. Viimeistelen retkeä. Kirjaan ylös mahdollisia riskejä joita en aikaisemmin ole osannut huomioida ja merkitsen ne ylös turvallisuussuunitelmaan.

Tunnen maaston. Tulostan alueesta kuitenkin kartat ja piirrän niihin valmiiksi lähtöpaikan ja määränpään, sekä reitin jota pitkin retki kulkee. Merkitsen karttoihin myös leiripaikan koordinaatit.

Pakkaan reppuuni omat varusteeni ja lisäksi ylimääräistä narua, ylimääräisen makuualustan ja muutamia erikoistarvikkeita, vain varalta.

Kertaan mielessäni vielä reitin, sen vaikeimmat ja haastavimmat kohdat, sekä arvioin ajan, jonka retki tulee viemään.

Lopuksi katson vielä sää tiedotuksen. Sitten meilaan viimehetken ohjeet retken osallistujille ja menen nukkumaan.

Huomenna ei ole enää aikaa suunnitella. Huomenna yövymme teltoissa, maastossa jossa sudet elävät ja kuuntelemme yön ääniä.

Ja huomenna, minä olen opas.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Konungskär




Aurinko paistaa. Raskas rinkka selässäni hiertää olkapäitäni. Hiihdän hitaasti eteenpäin keskellä suurta meren selkää, joka nyt on jäässä. Olen matkalla Konungskäriin, Suomen eteläisimpään autiotupaan.

Jäätä on helposti kolmekymmentä senttiä allani. Siellä täällä valkoinen lumi jään päällä on muuttunut vetisen harmaaksi. Se johtuu kuulemma nousuvedestä.

Hetken kuluttua sukseni alkavat painua jäähän. Vesi virtaa suksieni päälle. Pelästyn, enkä tiedä mitä tehdä. Peruuttaminen tuntuu mahdottomalta. Lisään vauhtia etenemiseeni ja toivon että jää kestää. Kohta olen taas valkoisen lumen päällä.

Pakkanen on kovettanut lunta niin että sen alla saattaa paikoin olla vettä kaksikymmentäkin senttiä. Varsinainen jää on vasta lumen ja veden alla.

Kierrän pahimmat kohdat. Silti sama toistuu vielä muutaman kerran.

Kahden ja puolen tunnin hiihtämisen jälkeen saavun perille. Tupa on tyhjä ja kylmä. Kestäisi turhan kauan saada se lämpimäksi, joten päätän yöpyä teltassani.

Kiipeän viereisen saaren korkeimmalle kohdalle. Täältä näen etelään ja länteen, ainakin kymmenen kilometriä, sillä kallio jolla olen on parikymmentä metriä korkea. Tässä on hyvä paikka teltalleni.

Hetken kuluttua pimeys laskeutuu ja taivas täyttyy miljoonista tähdistä. Täällä pimeys on todellista sillä kaupungin valoja ei ole lähelläkään. On vain vettä ja pieniä saaria vailla sähkövaloa.

Keitän teevettä lumesta. Juon sen ja asetun nukkumaan. Yhtäkkiä jännitys valtaa mieleni. Vesi suksieni päällä päivällä, tuntuu vasta nyt pelottavalta. Auringonpaisteessa kaikki oli jotenkin helpompaa ja turvallisemman tuntuista. Mitä jos vesi nousee yön aikana niin etten pääse täältä pois. Mietin sitä ainakin tunnin, kunnes nukahdan.

Aamulla avaan jännittyneenä teltan oven ja katson kauas meren jäälle. Se näyttää samalta kuin eilen. Oikeastaan lumen jään päällä pitäisi olla nyt vahvempaa, sillä yöllä oli pakkasta ainakin viisitoista astetta.

Aurinko on juuri nousemassa ja minä viipyilen vielä hetken makuupusissani istuen ja katselen näkyä joka kohta on vain sanoinkuvamattoman kaunis kuva muistissani.

Ei tänne näin talvella moni rahvas eksy, mietin. Tämä on Konungskär.

Paras kuva




Kuvia on monenlaisia. Usein kuitenkin, kun puhutaan kuvista, tarkoitetaan valokuvia.

Valokuva voi olla hyvin tarkka dokumentti jostain tapahtuneesta, tai sitten se voi olla vain kuva muiden kuvien joukossa, niinkuin monet ottamamme valokuvat usein ovat. Valokuvia ihastellaan ja ihmetellään. Voidaan sanoa että kuvat ovat hienoja, tai sitten niitä voidaan pitää epäonnistuneina.

Onko sillä merkitystä, onko kuva hieno, tärähtänyt tai muuten vain epäonnistunut?

Valokuva on parhaimmillaan sellainen joka viestii tunnelmaa. Kuva joka vie katsojan siihen tilanteeseen jota kuva esittää. Minulle parhaimpia ja hienoimpia valokuvia ovatkin melkein puolivahingossa otetut kuvat. Kuvat joissa kuvan kohde ei ole valmistautunut kuvattavana olemiseen. Silloin kuvaan tallentuu aitoa teeskentelemätöntä elämää.

Paras valokuva ei olekaan minulle vuoden kaunein luontokuva tai joku muu kilpailun voitanut kuva. Yhtä, parasta ja kauneinta valokuvaa ei minun mielestäni voi edes valita. Ei myöskään parasta valokuvaajaa.

Parhaat kokemukset ja tilanteet syöpyvät muistiin, eikä niitä voi, tai usein edes ehdi kuvata. Tällaiset muistikuvat ovat muistoja, mielikuvitusta, tunnelmaa ja syvää mukana elämisen tunnetta. Hyviä ja kauniita, täydellisiä kuvia jää mieliimme päivittäin ilman kameraakin.

Onnistunut valokuva voi kuitenkin muistuttaa ja johdattaa katsojan lähelle tällaista tunnelmaa. Eikä kuvan tarvitse olla edes teknisesti onnistunut. Tunne on tärkein.

Hyvään valokuvaan ei aina tarvita ammattivalokuvaajaa, sillä loppujen lopuksi, jokainen meistä itse, on aika usein parhaan kuvan ottaja.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Vanilijassa keitetyt luumut ja persikat




Tarvitset
retkikeittimen
veitsen
haarukan

Sekä:
1 vanilijatanko
3 persikkaa
3 luumua
1 dl sokeria
1 rkl sitruunamehua

lisäksi:
2 dl creme fraishea
1 rkl tomusokeria
1 rkl vanilijasokeria
mintun lehtiä

Halkaise hedelmät ja poista niistä kivet. Pane kattilaan vettä noin 5 dl. Halkaise vanilijatanko ja kaavi toisesta puolikkaasta siemet veteen. Lisää veteen myös 1 dl sokeria ja sitruunan mehu. Keitä hiljaa kunnes hedelmät ovat ihan pehmeitä, noin 8 minuuttia.

Sekoita greme fraishen joukkoon sokerit ja toinen puoli vanilijatangon sienmenistä.

Tarjoa hedelmät creme fraiche expresin kanssa

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Paprikalla täytetyt quesadillat hernesoseen kera




Tarvitset:
Retkikeittimen
Veitsen
Leikkuulaudan
Haarukan

Sekä quesadiloihin:
Pieniä tortilloja
paprikaa
punaista chiliä
punasipulia
juustoraastetta
ruohosipulia

Leikkaa sipuli ja paprika viipaleiksi. Viiploi vielä pikkurillinpään kokoinen pala chiliä pieneksi siivuksi. Leikkaa myös ruohosipuli silpuksi. Aseta yksi tortilla paistipannulle ja ripota tortillan päälle juustoraastetta sekä asettele päälle pilkotut vihannekset. Ripottele kaiken päälle vielä lisää juustoraastetta ja sitten pane toinen tortilla kaiken päälle. Paista molemmin puolin kunnes juusto on sulanut.

hernesoseeseen:
200 g pakasteherneitä
2 rkl oliiviöljyä
15 tuoretta mintun lehteä
2 rkl sitruunamehua
suolaa
rucolaa

Keitä herneitä pienessä tilkassa suolattua vettä kunnes herneet pehmenevät. Sammuta tuli. Pilko mintunlehdet pieneksi ja kumoa soseen joukkoon. Kaada sekaan vielä 2 rkl oliiviöljyä sekä 2 rkl sitruunamehua. Painele seos haarukalla niin muusiksi kuin haluat. Mausta suolalla.

Tarjoa herenesose ja quesadillat yhdessä rucolan kanssa.