torstai 28. tammikuuta 2010

Valkoviinissä haudutettua madetta ja mojoa




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Madekeitto




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Myrskybongari




Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

maanantai 25. tammikuuta 2010

Luontoihminen




Kello on kolme iltapäivällä ja aurinko tekee jo laskuaan. Valoa riittää vielä pariksi tunniksi. Se riittää minulle, sillä olen lähtenyt hiihtämään päiväksi. Ihailen näkyä ympärilläni. Aurinko saa hangen säteilemään. Havupuiden oksilla on niin paljon lunta, etteivät ne pystyisi enempää kantamaan. Jossain kaukana korppi pitää yksinäistä meteliään, sukset suhisevat allani hangessa, muuten on täysin hiljaista.

Hiihdän metsän läpi, etsien samalla avonaisempia kohtia. Niissä ei sukset takerru hangen alla oleviin juurakoihin.

Muutama päivä sitten näin pikkulintuparven. Nyt ne lentelevät jossain muualla. Metsä tuntuu autiolta.

Saavun suon laitaan. Täällä hangen alla talvehtivat lakat ja karpalot, suopursut tuoksuvat ja jalat uppoavat vetiseen sammaleeseen. Nyt kaikki on valkoista, lumen peittämää. Siellä täällä pieni vaivaiskoivun varsi ja lumiset kääpiömännyt lepäävät liikahtamatta ja odottavat kevään tuloa.

Minusta talvinen luonto on kaunis. Ihmiset usein sanovat olevansa kesäihmisiä tai talvi-ihmisiä. Jotkut taas sanovat pitävänsä keväästä ja toiset syksystä. Makuasioita on paljon.

Kun tarkemmin ajattelen niin tällaisten mieltymysten mukaan voisi olla vielä yksi ryhmä. Heitä voisi kutsua luontoihmisiksi. Luontoihmiset ajattelevat vuoden kiertokulkua yhtenä kauniina, muuttuvana ajanjaksona – tilana. Jokainen vuodenaika on heille yhtä tärkeä.

Luontoihminen ei haikaile kevättä tai kesää talvella, sillä hän tietää että niiden aika tulee. Luontoihminen nauttii luonnosta nyt, tällä hetkellä, sillä hän tietää että ulkoilu on virkistävää ja rentouttavaa. Ja se on sitä aina, vuodenajasta riippumatta.

Me kaikki voisimme olla luontoihmisiä, jos vain haluaisimme. Eikai kesän lämpöä mikään korvaa, mutta ei myöskään koskemattomia valkoisia hankia talvella. Jokaisella vuodenajalla on tarkoituksensa ja kaikista vuodenajoitsa voi nauttia.

Sillä kaikki on lopulta kiinni vain halusta ja viitseliäisyydestä.

lauantai 23. tammikuuta 2010

Polentaa ja korvasieniä




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Lammaskeitto




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

perjantai 22. tammikuuta 2010

Pastaa tomaatti-lammas kastikkeessa




Tarvitset:
retkikeittimen
veitsen
leikkuualustan

sekä:
150 g lampaan filettä
2 valkosipulin kynttä
2 kuorittua tomaattia tölkistä
2 herkkusientä
100 g pastaa
suolaa
kuivattua chiliä
persiljaa
timjamia
voita

Keitä pasta. Viipaloi lammas pieniksi suikaleiksi ja paista ne voissa. Paloita valkosipulit ja chili ja herkkusienet, lisää nekin lampaan joukkoon. Sekoita joukkoon vielä pari kuorittua tomaattia tölkistä ruokalusikallinen timjamia ja anna hautua 10 minuuttia. Sekoita pasta ja kastike. mausta suolalla. Koristele persiljalla. Nauti.

maanantai 18. tammikuuta 2010

18.1.2010





Lumi sulaa takinkauluksessani ja kylmä vesi valuu pitkin selkääni vaateiden alle, samalla kun päälleni putoaa taas valtava lumiryöppy. Hiihdän korpirämeellä. Puut ovat tykkylumen peittämät. Lumisia oksia on mahdoton väistellä. Pakkasta on seitsemän astetta, minulla on silti kuuma.

Käsissäni on villaiset tumput. Ne ovat ulkopuolelta lähes jäässä. Hikoilevista käsistä nouseva kuuma ilma tiivistyy vedeksi ja jäätyy hanskojen ulkopinnoille.

Ainuttakaan havaintoa ihmisistä ei ole vastaan tullut. Silti hanki on jälkiä täynnä. Ne kuuluvat hirville, kauriille, oraville ja ketuille. Kohta näen polun jossa on tallustellut kolme sutta.

Jälkiä on niin paljon että voisi kuvitella täällä olevan jo ruuhkaa. Mutta minä en näe ainoatakaan eläintä.

Sukset sukeltavat eteenpäin lumen alla. Välillä ne takertuvat johonkin oksaan. Joudun silloin peruuttamaan, nostamaan suksen kärjen ylös hangesta ja astumaan eteenpäin. Näin menoni on jatkunut jo tunnin.

Saavun ison suon reunaan ja hiihdän sen keskelle. Täällä lumi kantaa jo paremmin. Suon pinta on jäässä. Lunta on paikoin vain kymmenen senttiä. Suksista näkyy kärjetkin hiihtäessä.

Kierrän vielä useamman kilometrin ja palaan sitten lähtöpisteelleni.

Otin matkalla muutaman valokuvan. Tärkeintä oli kuitenkin tuntea metsä ympärilläni, seistä hetki suolla ja ihastella koskematonta luontoa. Ei sitä tunnetta mikään kuva pysty kertomaan.

Hiihtäminen metsässä jossa ei ole valmista latua on ihan toisenlaista kuin kuntoladut. Täällä en ole nopeimpien hiihtäjien edessä. Täällä määrään itse vauhdin ja suunnan. Seuranani on vain luonto ja minä itse teen ladun.

torstai 14. tammikuuta 2010

Kebab




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

tiistai 12. tammikuuta 2010

Onko susi vaarallinen?




Luonto on minulle tärkeä. Niinkuin peurat ja hirvet, kuuluvat sudetkin yhtälailla Suomen luontoon. Tämänhetkinen viha susia vastaan sai minut kirjoittamaan seuraavan vastineen Suurkeuruun Sanomiin, jossa pääkirjoituksessa kannustettiin vähentämään aluen susikantaa:

Onko susi vaarallinen?

Susista ja suurpedoista on tullut aikamme pelote. Yhteiskunta kehittyy voimakkaasti sillä seurauksella että ihmiset vieraantuvat luonnosta. Pahimmillaan luonnosta tehdään jo paha ja tarpeeton ihmiselle.

Susiviha ja pelko elää vahvana. Siitä on esimerkkinä ruotsin susijahti joka keräsi vuorokudessa 12000 metsästäjää 27 sutta tappamaan. Minusta se on jo hävettävää. Se kertoo ennemminkin tappamisen halusta kuin riistan hoidosta.

Euroopassa ja maailmalla luonnonsuojelu on voimakkaassa nousussa, mutta meillä pohjoismaissa tullaan selvästi jälkijunassa. Kouluissa esitettään vieläkin punahilkkaa joulujuhlissa.

Samalla kun pelätään suden mahdollisuutta käydä ihmisen kimppuun. Yksi ihminen tappaa jo kahdessa minuutissa keskellä ostoskeksusta 4 ihmistä. Laiton asekauppa rehottaa ja lisääntyy.

Ihminen pitää petoeläimiä julmina teurastajina. Totuus kuitenkin on se että pedot metsästävät syödäkseen. Yksikään eläin ei etukäteen suunnittele lähtevänsä tekemään joukkomurhaa. Sen tekee vain ihminen.

Olen itse Lounais-Suomessa asustava mies. Rakastan luontoa ja ulkoilemista. Minulla on neljä lasta ja kaksi koiraa. Nukuin Laitila-Vahto- Yläne kolmion sisällä viime vuoden aikana yhteensä yli 100 yötä, teltalla ja välillä pelkällä makuupusiilla.

Olin aina yksin. Aluella on susia ja niistä raportoidaan lähes päivittäin. Kuulin useasti susien ulvontaa öisin. Joka kerta olin haltioissani näistä metsien kuninkaista.

Jälkiä ja jätöksiä olen nähnyt, mutta vilaustakaan oikeasta elävästä sudesta en ole nähnyt. Sudet ovat arkoja ja ne karttavat viimeiseen asti ihmistä. Se on niiden ainoa hengissä pysymisen ehto.

Metsissämme on riittävästi peuroja ja hirviä, luontaista ruokaa susille. Ihminen ei tarvitse riistaa ruoakseen vaan tosiassa jokainen suomalainen hakee ruokansa kaupasta.

Toivoisin suurpedoille oikeutta elää rauhassa. Tässä kehitteyneessä globalisaatiossa maailman nurkassa olevalla maassa, saisimme olla ylpeitä siitä, että luontomme on vielä niin puhdas, että näin arvokkaita ja hienoja eläimiä luontoomme vielä mahtuu. Itämerenhän me kaikki olemme jo pilanneet.

Petri Hautala
Vahto

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Hiihtämässä




Retkeilen paljon, talvellakin. Siksi hiihdän. Hiihtäminen on minulle tapa liikkua syvässä hangessa. Oikeastaan hiihtämistäni ei voi kutsua edes hiitämiseksi. Se on kävelyä sukset jalassa, sillä teen itse latuni. Vähän niinkuin kävelisin lumikengillä. Jalkoja vain ei tarvitse nostella niin paljon.

Kaivoin eräsukseni esille. Astelin kotini edessä olevalle pellolle. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Maassa oli pehmeää lunta kolmekymmentä senttiä. Koko hanki näytti siltä kuin se olisi ollut täynnä pieniä kimaltelevia jalokiviä.

Panin sukset jalkoihini ja lähdin laahustaen eteenpäin. Pellolla kävi heikko tuulenvire ja se tuntui ikävästi kasvoilla. Totesin pian että pakkanen todella tuntuu kireämmältä tuulessa. Onneksi en kastellut kasvojani hetki sitten aamupesulla. Tiesin että paleltuminen on paljon todennäköisempää jos iho on ollut juuri märkä.

Pellolla oli eläinten jälkiä. Oli mahdotonta tietää mille ne kuuluivat, sillä lumi oli niin pehmeää että se peitti jälkikuvion. Jäniksen tunnistin tietenkin. Muut olivat varmasti kauriiden, sillä tiedän että niitä täällä on paljon.

Jostain kantautui tiaisten laulua. Pitkään aikaan en ole kuullut yhdenkään linnun ääntä. Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan.

Jatkoin matkaani. Luminen pelto oli kuin jäätynyt järvi. Siellä täällä hangesta kohosi pieniä saaria.

Hiihdin tunnin. Silti tuntui kuin olisin hiitänyt pidemmänkin aikaa. Hiihtäminen on niin erilaista kuin käveleminen. Suksiin tottuminen vie taas aikansa. Minulla ei ollut edes reppua selässäni ja huomasin silti väsyväni.

Tulin juuri kotiin. Katselen ulos ikkunasta. Pellolla näkyy tekemäni latu. Sukset nojaavat ulkona ladonseinää vasten.

Muistan äkkiä hetken lapsuudestani, kuinka talvella pikkulinnut pyrähetelivät auringon paisteessa lintulaudan ympärillä. Talojen räystäissä roikkuivat pitkät jääpuikot. Isät krapailivat autojensa jäisiä ikkunoita parkkipaikalla. Joku tamppasi mattoja kerrostalojen välissä ja minä itse seisoin karvalakki päässä, keskellä sitä kaikkea, uudet sukset jalassa. Olin hiihtämässä, kerrostalon pihalla.

Aika kultaa muistot, vaan ei minusta nytkään huonolta tuntunut.

Hiihtäminen on kivaa ja rentouttavaa. Voi hiitää omassa tahdissa, hiljaa tai kovaa. Minä taidan hiihtää huomenna pidemmän lenkin. Helmipöllöt aloittavat kohta soidinmenonsa. Niitä voisin mennä hiihtäen kuuntelemaan.

Yrttiperunamuusia ja bratwurstia




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Raappana-tulet




Raappana-tulilla on helppo valmistaa ruokaa tai vaikka lämmittää kahvit talvisessa luonnossa. Tämä nuotio on hyvä, sillä tuli ei kosketa maata, eikä lumi sula nuotion alta. Tuli vaatii vain kaksi samankokoista puuta, esim kaksi halon pätkää. Puiden pitää olla halkaistuja.

Veistele ohuita lastuja, toisesta puusta sytykkeiksi. Aseta puut pystyyn lumihankeen sahatut pinnat vastakkain. Jätä puiden väliin 2-4 cm rako. Asettele sytykkeitä rakoon, niin että ne ovat selvästi irti maasta. Sytytä puiden väliin asettamasti lastut. Pane kaksi 2cm tikkua puiden päälle ja laita siihen kattila. Muista siivota jälkesi luonnosta kun olet valmis.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Paahdettua ruisleipää, puolukoita ja kermavaahtoa




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Köyhä elämä




Tarina Julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

tiistai 5. tammikuuta 2010

Inkiväärillä ja mantelilastuilla maustetut piparkakut




Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Petollinen nautinto





Talvi on kaunis. Ainakin silloin kun on pakkasta, lunta, ilma on kirkas ja taivas sininen. Ilma tuntuu silloin viileältä ja puhtaalta, kevyeltä, kun sitä hengittää. Äänet kantautuvat pakkasessa pitkien matkojen päästä. Lumi narisee jalkojen alla.

Aurinkoisella pakkassäällä ulkoilu on samalla rentouttavaa ja väsyttävää. Kun päivän ulkoilun jälkeen palaan sisälle, huomaan olevani rättiväsynyt. Olo on raukea.

Päiväretkelle on helppo valmistautua. Vaikeutta tulee silloin kun aikoo yöpyä ulkona.

Kaunis aurongonpaiste päivällä tuntuu nautittavalta. liikkuminen on silloin mukavaa ja kylmä harvoin pääsee vaivaamaan.

Iltaa kohden kirkkaalla ilmalla lämpötila kuitenkin usein laskee. Väsymys iskee ja riittämätön vaatetus voi saada kylmän tunteen aikaan.

Talvisilla yötetkillä vaatetuksen merkitys pitää etukäteen tarkkaan suunnitella. Yksi tärkeimmistä on käsineiden valinta.

Muistelen vieläkin kuinka muutama päivä sitten koin lieviä pelon hetkiä yöpyessäni pakkasyönä suolla. Autolleni oli matkaa pari kilometriä ja siitä vielä viisi kilometriä lähimpään taloon.

Illansuussa sormiani alkoi paleltamaan. Pakkasta oli -20 astetta. Lämpötila laski nopeasti -30 asteeseen ja minulla alkoi olla tuskia sormieni kanssa.

Seisoin suolla telttani edessä. En saanut enää tunnottomilla käsilläni oven vetoketjuja auki. Puhelimen pitäminen kädessä tai soittaminen sillä oli aivan mahdotonta. jopa lapasten vetäminen käsiin oli vaikeata.

Minulla ei ollut paikkaa missä lämmitellä käsiäni. Tiesin että teltassani oli yhtä kylmä kuin ulkona. Silti halusin sisään.

Taistelin itseni telttaan, käperryin pieneen myttyyn makuupussieni alle. Panin paljaat käteni kainaloihini, kunnes niihin palasi tunto. Se kesti kauan. Kipu oli sietämätön. Teki mieli huutaa.

Selvisin kuitenkin, enkä palelluttanut sormiani. Myönnän kuitenkin valmistautuneeni retkeä varten väärin.

Monesti nautintinnolla on vaaralinen puolensa. Sitä varten pitää osata varautua.

Kaunis talvipäivä voi muuttua painajaiseksi, lähelläkin kaupunkia. Koskaan ei pidä aliarvioida luonnon voimia. Luonto ei koskaan ole samanlainen. Siksi se on aina yhtä kiehtova ja kaunis.

Aurinko laskee juuri. Ilman lämpötila laskee taas nopeasti. Minulla on käsissäni nahkaiset rukkaset ja niiden alla vielä täysi villaiset lapaset.

Hymyilyttää. Nautin olostani. Nautin luonnosta.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Paratiisi pakkasessa




Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

Vuoden kylmin yö



Tarina Julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

lauantai 2. tammikuuta 2010

Vuoden ensimmäinen ilta




Tarina siirretty kirjaan Tuulenhuminaa