tiistai 25. elokuuta 2009

Syksy tuoksuu jo




Kesä alkaa olla ohi. Lämpimiä päiviä riittää vielä, mutta yöt ovat selvästi kosteampia ja viileämpiä. Aamuisin on usein usvaa ja metsässä on toisenlainen tuoksu kuin hetki sitten kesällä. Ilma on ”raaempi”, paahtava kuivuus on kadonnut. Keskipäivällä voi silti olla vielä t-paidalla, mutta iltaisin tarvitaan jo takkia.

Syksyisin kauneinta aikaa ulkona ovat aamut ja varsinkin illat. Aamuisin ilma on kostea ja raikas. Iltaisin valo on keltaista ja tuuli usein tyyntä. Illat lyhenevät ja varjot pitenevät.

Loppuillasta tarvitaan jo lamppua metsässä. Öisin taivas on täynnä tähtiä ja tähdenlentojakin voi hyvällä tuurilla nähdä. Kohta alkavat syys-sateet, talveen on kuitenkin vielä pitkä aika.

Kun lähtee retkelle näin loppukesällä, pitää varustustakin jo pikkuhiljaa muuttaa. Tarvitaan enemmän vaatetta, hyttysmyrkkyä ja lakki, sillä ainakin metsässä itikat kiusaavat helposti juuri paljasta päätä. Hirvikärpäsiä on silti tänä vuonna yllättävän vähän, eikä hyttysistäkään paljon vaivaa ole ollut.

Aamu ja ilta retkeilyssä on se hyvä puoli, että kuumuus ei enää vaivaa. Voi huoletta kantaa isompaakin reppua selässä eikä siltikään tule läkähdyttävä olo.

Myös mieli rauhoittuu, toisella tavalla. Keväällä kaikki oli uutta, luonto uusiutui niin valtavaa vauhtia ja piti saada nähdä kaikki. Nyt kaikki on nähty. On aika valmistautua pikkuhiljaa syksyyn ja talveen. Se tapahtuu paljon hitaammin kuin kevään kasvu. Jotkut kasvit sinnittelevät pitempään. Toiset ovat jo valmiita. Olen jo nähnyt mustikan varpuja joissa ei enää ole lehtiä, vaikka marjat vielä niissä roikkuvatkin. Kohta nekin ovat satonsa antaneet ja valmistautuvat uuteen vuoteen. Sitä itsekin viivyttelee ja haluaisi pitkittää aikaa, sillä syksy on vuodenajoista rauhallisin – tunnelmallisin.

Syksyn ilma tuoksuu syksylle. Se on ihan omanlaisensa tuoksu, sitä on vaikea verrata mihinkään. Vähän siinä tuoksussa on mukana haikeutta, elämän kiertokulkua, jossa me ihmisetkin olemme osana mukana. Se vain niin helposti unohtuu kaupungissa. Onhan kaupungeissakin syksy, se on vain toisenlainen. Se näkyy eri tavalla – näyteikkunoissa, pukeutumisessa.

Mutta luonnon syksy pitää kokea luonnossa. Silloin sen voi aistia, haistamallakin :)