Lämmin varhaisperuna-paahtopaistisalaatti

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Hetki

Hetki on lyhyt aika ihmisen elämässä. Hetkiä tulee ja hetkiä menee. Hetkelle ei kai ole määritelmää ajassa – se voi olla sekunteja, sekunnin sadasosia tai vaikka minuuutteja. Hetki on kuitenkin yksikkö joka usein muistetaan, toisinsanoen ajanjakso joka jää mieleen syystä tai toisesta. Jokainen meistä kokee hetkiä, jokapaikassa.

Kuitenkin kun puhutaan ajasta. Menneisyydellä ei ole merkitystä eikä tulevaisuutta kannata miettiä, tai ainakaan murehtia, niin olen jostain lukenut.

Ja totta se onkin. Ihmisen pitää oppia elämään siinä hetkessä joka on nyt. Ei siinä mikä jo meni, vaan siinä mikä on. Vain se on totta.

Muistoja voi olla ja pitää olla. Muistoja hetkistä. Niistä voi oppia ja joskus niihin on hyvä palata.

Luonnossa ollessa hetkiä syntyy usein huomaamatta. Hetkiä jotka haluaisi ikuistaa. Hetkiä jotka tahtoisi jakaa jonkun kanssa.

Kuitenkin kaikissa hetkissä ja kaikkialla, tärkeintä on se mitä itse koet. Miten sinuun hetki vaikuttaa. Sillä vain sinä itse tiedät miltä sinusta tuntuu.

Kävelin yksi päivä metsässä. Edestäni kuului rapinaa ja yhtäkkiä valkohäntäkauris loikkasi eteeni. Jouduin väistämään ettei se juossut ylitseni. Mietin, miten hienoa olisi ollut jakaa kokemus jonkun kanssa. Mutta tiedän, että se hetki meni. Tiedän että se oli totta ja tiedän että olin onnekas saadessani kokea sen. Se riittää minulle.

Sitten on myös hetkiä jolloin ei tapahdu mitään.

Kun vaikka pysähdyt päivän päätteeksi ilta aurinkoon kallliolle valmistamaan iltapalaa...

Ei kai siihen sen enempää selittelyä tarvita ☺

Hetkiä tulee ja hetkiä menee, Onneksi.

*Köyhiä ritareita ja kuusenkerkkäsiirappia

Tarvitset:
paistinpannun
veitsen

Lisäksi:
pullapitkon
oliiviöljyä
kuusenkerkkäsiirappia
kuohukermaa
sokeria
koristeluun kuusenkerkkiä

Kaada puoliruokalusikallista sokeria kermapurkkiin. Vatkaa vajaa kuohukermapurkki kädessä hölskyttämällä vaahdoksi. Leikkaa pitkosta siivuja. Paista pullasiivut pannulla oliiviöljyssä molemmin puolin ruskeaksi. asettele lautaselle ja kaada päälle kuusenkerkkäsiirappia sekä kermavaahtoa. koristele annos kuusenkerkillä.

*Paistettua lammasta, korvasieniä ja nuotioleipää

Tarvitset:
veitsen
paistinpannun

Lisäksi:
Lampaan filettä (pakastettu käy hyvin. Se säilyy ja sitä on helppo leikata)
Timjamia
Uusia sipuleita
Ryöpättyjä korvasieniä
suolaa
oliiviöljyä

Paista peineksi suikaleeksi pilkotto lampaanfile oliiviöljyssä. lisää joukkoon pilkottu korvasieni, timjamin oksia ja pilkottu sipuli. Anna paistua vielä hetki. tarjoa nuotioleivän kanssa. (leivän ohje ks nuotioleipä)

*Nuotio nieriää ja caponataa

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

*Nuotioleipää

Tervitset:
Valurautapadan

Lisäksi:
200 g vehnäjauhoja
200 g maitojauhetta
1 tölkki tummaa olutta
hyppysellinen merisuolaa

Sekoita jauhot ja suola keskenään. Kaada joukkoon tummaa olutta niin että seoksesta syntyy taikina.
Valele valurautapata kevyesti vehnäjauholla ja painele taikina sisään. Nosta pata hiillokselle ja käänä padan kansi väärinpäin padan päälle. asettele hiillosta kannen päälle. Anna paistua noin vartin, kunnes leipä on kauniin ruskea.

Kylmäsavulohta, tuorejuustoa ja tummaa leipää

Tarvitset:
veitsen
haarukan
trangian
leikkuualustan
vispilän

Lisäksi tarvitset:
tummaa leipää
purkin tuorejuustoa
purkin ranskankermaa
150 g kylmäsavulohta
1 lime
pippuria
tilliä

Vatkaa ranskankerma toisessa trangian kannessa. Sekoita toisessa kannessa puolet tuorejuustosta (noin 1 dl), puolikkaan limen mehu, siivutettu lohi ja rouhittu pippuri sekä tilli. Kaada seoksen joukkoon vatkattu tuorejuusto. sekoita varovasti ja tarjoa tumman leivän päällä.

Koskeljärvi

Nostin kanootin auton katolta ja kannoin sen veteen. Sitten loput kamat. Olin tullut Koskeljärvelle, Härkluoman rantaan. Ajattelin että käyn katsomassa pari laavupaikkaa täällä. Toinen olikin ihan tässä rannassa ja toinen kauempana saaressa. On laavuja useampikin, mutta nämä ehdin käydä katsomassa.

Tämä rannan laavu johon autollani tulin oli ainakin kiva ja siisti. Aika käytetyn oloinen, mutta todella siisti. Joku oli jopa haravoinut ympäristön ja polttopuita oli riittävästi. Ehkä talvella joskus pitää testata.

Lähdin melomaan kohti Isoluotoa, jossa toinen laavuista sijaitsi. Järvellä kasvoi siellä täällä ulpukkaa. Tiirat lentelivät veden päällä. Kuikka piti kovaa ääntä jossain kauempana. Aurinko paistoi ja oli todella kuuma, vaikka kello oli jo kahdeksan illalla.

Saavuin määränpäähäni, runsaan kolmen vartin melomisen jälkeen ja nousin rantaan. Nopea katsaus, ja totesin että samanlainen, yhtä siisi ja tilava kuin edellinenkin (myös wc on kummallakin laavulla)

Kuitenkaan en halunut jäädä tännekään, minulla oli kanootti ja tahdoin nähdä lisää. Olin ohittanut matkalla pari pientä saarta, jotka näyttivät lupaavilta yöpymispaikoilta. Meloin niistä toiseen ja totesin että paikka oli loistava minulle. Löysin paikan saaresta johon ilta- sekä aamuaurinko paistoivat ja pystytin teltan.

Paikka oli juuri niin koskematon kuin toivoinkin sen olevan. Otin evääni ja istahdin kalliolle. Tummaa leipää, lohta, tuorejuustoa... ja olut. Valmistin 5 minuutissa illallisen ja jäin nauttimaan sitä iltaurinkoa ihmetellen....

Kello 0400 heräsin jostain syystä. Ulkoa kuului vatava sirkutus. Ainaki laulurastas ja räkättirastas, jotain vesilintuja ja yölaulajia oliva täydessä konsertissa. Päivällä oli paljon hiljaisempaa. Nyt yöllä oli käynnissä täysi sirkus. Makasin teltassani ja kuuntelin. Konsertti oli niin äänekäs että hetken kuvittelin menettäneeni yöynet, mutta nukahdin kuitenkin, kunnes aamuauringon lämpö herätti minut lopullisesti kuuuden aikaan.

Järvi oli peilityyni. Linnut olivat hiljentyneet. kurkien ja kuikan ääni kantautui vielä jostain järven vastarannalta.

Pakkasin telttani ja lähdin kotiinpäin. Mietin matkalla että aika vähään sitä ihminen voi olla tyytyväinen. Ilo ja tyytyväinen olo voi tulla kovin yksinkertaisista asioista. Monesti kyse on viitseliäisyydestä.

Nyt ainakin on helppoa lähteä ulos luontoon sillä on kesä, eikä silloin tarvita minkäänlaisia ylimääräisiä varustuksia, kunhan pukee vain nyt vaatteet päälle ja astuu ovesta pihalle. Sitten vain päättää mihin suuntaan lähtee. Sen voi tehdä jokainen :)

Sosiaalinen ihminen

Jokainen meistä tarvitsee seuraa. Kukaan ei pitkään jaksa olla yksin. Ihminen on luotu olemaan kaltaistensa kanssa. Eihän lisääntymisestäkään muuten mitään tulisi. On tarve kuulua johonkin yhteisöön. Työyhteisö on yksi luonnollisimmista ja perhe tietenkin. Ei sitä usein ajattele, ennen kuin menettää osuutensa yhteisössä. Usein ajatellaan että miksi joku seurassa on hiljainen, eikö hän viihdy? En usko että kyse on läheskään aina siitä. Yhteenkuulumisen tarvetta kokee jokainen, hiljaisemmatkin. Toisille vain riittää se kun saa olla hiljaa mukana.

Olin juhannuspäivän iltana kahden kaverini, Hessun ja Saulin kanssa metsässä, laavulla. Teimme vähän ruokaa ja keskustelimme niitä näitä. Jokainen meistä omaa samantapaiset suhteet luontoon, joten tulemme hyvin toimeen keskenämme. Puhuimme yleisesti havainnoinneista, mitä olimme kokeneet ja tietenkin ”paransimme maailmaa” jep ☺

Mietin mitä minulle merkitsi kyseinen ilta. Uskon että paljon. Sain kertoa kokemuksistani, jakaa sen hetken ja tuntea yhteenkuuluvuudentunnetta. Sitä paitsi hyvä ruoka maistuu aina paremmalta seurassa.

Kotiin tultuani kaipasin kuitenkin luontoa. Tarkoitan että saisin olla yksin luonnossa. Niinpä illansuussa lähdinkin vielä toiseksi yöksi metsään, teltan kanssa.

Luulen että minussa on myös toisenlainen sosiaalinen puoli. Nimittäin alkukantainen sosiaalisuus luonnon kanssa. Viihdyn hyvin hiljaa ulkona. Vaikka vain katsellen ympärilleni.

Kävelin rinkkoineni syvälle metsään. Tuntui kuinka kaikki olisivat nukkuneet, tuulikin. Oli käsittämättömän hiljaista. Pystytin telttani ja istahdin aurinkoon. Kului varmasti kymmenen minuuttia ennen kuin ensimmäinen lintu alkoi laulamaan. Sitten siihen yhtyi toinen. Kohta konsertissa oli mukana jo pari hirveäkin, jotka mylisivät lehmän tavoin parinsadan metrin päässä. Pieni tuulenvirekin alkoi käydä.

Olin kuin vieras joka tuli kylään. Ensin kaikki vain salaa tarkkailivat minua, tekivät tuttavuutta ja odottivat. Sitten yhtäkkiä, huomatessaan että olen ihan vaaraton ja rauhaa tahtova kyläilijä, alkoivat paikalliset asukit esittäytyä. Kohta olin jo kuin samaa porukkaa, enkä saanut suunvuoroa. Jokainen kertoi asiaansa samaan aikaan.

Kiva sitä oli kuunnella. Luonto toivottaa jokaisen retkeilijän tervetulleeksi, kunhan vain maltat hetken olla rauhassa.

Luonnossa olet vain sinä, sellaisena kuin olet. Kaikki ympärilläsi hyväksyvät sinut. Luonto onkin paikka rentoutua. Voit vain olla ja nauttia. Pakkaa reppuun vettä, istuinalusta, hyvä kirja, kompassi ja hyttysmyrkkyä, koska on kesä, ja vietä hetki ajastasi rentoutuen. Ja muista että kaiken minkä viet ulos luontoon, tuo sieltä myös pois. Roskaamaton, puhdas luonto on kaiken lähtökohta.

Yritä olla sosiaalinen – luonnonkin kanssa ☺

Nokkos-cashewpähkinäpestoa ja penneä

Nokkos-cashewpähkinäpestoa ja penneä

Tarvitset :
trangian
huhmaren
veitsen
leikkulaudan

Lisäksi:
Iso kourallinen nuoria nokkosen lehtiä
1 valkosipulin kynsi
vajaa desi cashew pähkinöitä
parmesan raastetta
oliiviöljyä
pastaa, esim penneä

puhdista ja ryöppää nokkosenlehdet vedessä. Purista kuivaksi ja pilko veitsellä hienoksi. Muohenna pähkinät ja valkosipulinkynsi huhmaressa pieneksi. Lisää joukkoon pilkottu nokkonen ja möyhennä kaikki sekaisin. Kaada lopuksi päälle oliiviöljyä niin että seos on liisterimäinen. Raasta parmesaania sekaan ja sekoita. Nauti pastan kanssa.

Kuusenkerkkäsiirappia ja nuotiolettuja

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Esteettinen koe

Olen kertonut pitäväni nautinnoista. Yksi tapa ajatella kauneutta on estetiikka, kauneuden tutkiminen ja pohtiminen. Sanotaan että kauneus on katsojan silmissä. Niin se onkin. Mutta minusta kauneutta on joka paikassa. Liian harvoin sitä vain huomaa. (Sitä paitsi kauneus on paljon muutakin kuin se mitä näet)

Luonnossa kauneutta löytää mistä vain. Jos pysähdyt vaikka metsään ja katselet ympärillesi. Usein paikka on kaunis. Varsinkin jos se on luonnon muovaama. Luonto on kuin taideteos joka muuttuu kaiken aikaa. Keväästä kesään, syksystä talveen. Luonnon kauneuden voi tuntea kaikilla aisteilla,

Olen usein miettinyt miltä näyttäisi ravintola keskellä metsää. Keskellä kauneinta luontoa. Sellainen ravintola jossa ei ole seiniä. Sellainen johon ei vie tietä. Sellainen jossa ei ole edes keittiötä. On vain kauniisti katettu pöytä, niin kuin helikopterista laskettu. Esteettisen kaunis pöytä keskellä luontoa, kuin suuri taideteos. Ajankohdalla ei nyt niin väliä olisi.

Ruoka siinä ravintolassa voisi olla juuri menevän kauden mukaan. Keväällä korvasieniä, kesällä lehtometsästä nokkosta, syksyllä sieniä.... kala sopisi kaikkiin vuodenaikoihin.

Päätin kokeilla ajatusta. Pakkasin auton peräkärryyn pöydän ja pari penkkiä, pöytäliinan, astiat, aterimet.... Soitin Johanneksen avuksi kantamaan ja ajoime syvälle metsään. Pysäköin auton, kun tie oli muuttunut jo niin huonoksi, ettei sitä enempää uskaltanut ajaa. Otimme pöytälevyn ja kävelimme tieltä syvemmälle metsään, niin kauas kuin jaksoimme levyä kantaa. Löysimme kauniin kallion, jossa kasvoi jäkälää ja sammalta. Aurinko paistoi mäntyjen lomasta juuri sopivasti. Paikka oli täydellinen ajatukselleni. Jätimme levyn siihen ja haimme muut tavarat. Kolmen vartin kantamisen jälkeen aloin kattaa pöytää.

Kun pöytä lopulta oli valmis, olin haltioissani. Näky oli upea. Puhdasta luontoa ympärillä, lintujen laulua, hento tuuli, suopursujen tuoksua, perhosia....Täydellinen taideteos. Esteettisesti virheetön.

Niin se on että visuaalisuus vaikuttaa kaikkeen. Ruokakin maistuu paremmalta kun se näyttää hyvältä. Myös ympäristö vaikuttaa asiaan. On selvää että nakkikioskista ostettu höyrystetty nakki, syksyisenä ja sateisena iltana kioskin ulkopuolella, maistuu juuri niin hyvältä kuin sen kuuluukin. Sen nauttimisympäristö on silloin oikea. Mutta jos sama nakki paperissa tuotaisiin huippuravintolassa pöytääsi, tuskin kehuisit sitä.

Kokkaan usein metsässä vaatimattomasti. Syön trangiasta suoraan, ilman lautasta. Pelkkä luonto ympärilläni riittää minulle. Se on kaunista ja nautinnollista. Se on luonnollista.

Nyt tein kokeen. Rakensin metsään ravintolan jota ei ole. Ei ollut kyllä edes ruokaa. Kauneuden tunne täytti minut. Se teki minut kylläiseksi. Istuin pitkään paikallani ja tuijotin tyhjää pöytää. Olin saavuttanut jonkinasteisen kulinaristisen nautinnon ilman ruokaa. Päätin että tämä täytyy tehdä toisen kerran. Edes yhden kerran, ja silloin tarvitaan oikeata ruokaa, sillä ”nälkä kasvaa syödessä”.

Kun se näyttää hyvältä, sen pitää myös maistua hyvältä ☺

*Voiko hyvä olla vielä parempaa?

Kutsuin ystäväni Aki Wahlmanin metsään, kokkaamaan kanssani, tai oikeastaan ihan tarkoituksella, luimistelin sivussa, ja katsoin kuinka Aki valmisti kolmen ruoan juhlapäivällisen nuotiolla. Olin kehunut Akille omia kokkausjuttujani ja tahdoin nähdä miten oikea ammattilainen tekee vaatimattomissa olosuhteissa (ilman vettä, kaasua tai sähköä) hyvää ruokaa. Tahdoin oppia, ja opin.

Puhuimme ruoasta. Aki jos kuka arvostaa puhtaita, aidossa luonnossa kasvavia ruoan valmistus raaka-aineita. Olin samaa mieltä hänen kanssaan. Onnellisten kanojen munat, vapaasti vesissä polskivat kalat, luomu vihannekset... kyllä ne kaikki ovat paremman makuisia. Ja jos ei makua huomaa, niin ainakin mieli on parempi kun ajattelee vaikka että kana jonka munimaa munaa ruoassani käytän, on saanut juosta vapaana, eikä ole istunut koko ikäänsä pienessä häkissä.

Akilla oli mukanaan kotimaista nieriää, lammasta, tomaatteja, sipulia, jauhoja, rosmariinia... yksinkertaisia ainesosia. Minä olin tuonut mukanani poimimiani korvasieniä ja itse tekemääni kuusenkerkkäsiirappia. Ne kelpasivat Akille ja jäin jännittyneenä odottamaan mitä hän niistä loihtisi.

Nuotio sytytettiin ja Aki ryhtyi töihin. Seurasin sivusta hämmästellen kuinka taitavasti ja vaivatta hän loihti ruoan toisensa perään, mitään sen ihmeempiä miettimättä. Ainoat välineet joita hän käytti olivat 1 veitsi. Valurautapata ja paistinpannu. Voiko yksinkertaisemmin enää ruokaa tehdä? Ei kuppeja tai kippoja. Ei mitään hienouksia, Kaikkein suurin ihmettelyn aiheeni oli se ettei hän tarvinnut edes vettä! Ei pisaraakaan.

Ennen kuin ehdin kunnolla edes päästä mukaan, Aki oli ruoat tehnyt!

Istuimme nuotion viereen ja söimme. Jos olen joskus sanonut ruokaa hyväksi, niin tämä oli vielä parempaa! Taivaallista.

Muutama oikea aito ja puhdas raaka-aine. Niin valtavan yksinkertaista etten ollut uskoa todeksi.

Voisiko tästä kulinaristinen nautinto enää parantua? Tuskin. Olin astunut ”rajan yli” ammattilaisten puolelle. Sain nähdä vilauksen oikeasta kokkaamisesta.

Kaikissa ruoissa oli alkuperäisen raaka-aineen maku tallella. Raaka-aineet maustoivat toinen toistaan. Mikään ei ollut ristiriidassa. Mitään enempää ei tarvittu.

Opin taas paljon. En kovin monimutkaisista ruoista itsekään pidä, mutta tämän helpompaa tuskin voi enää ruoan valmistus olla.

Sitä paitsi tuli todistettua että jos joskus olet saanut joitain hyvää, on mahdollista että tulet saamaan jonain hetkenä vielä parempaa ja hyvempää. Sellaista elämä on ja sen pitääkin olla.

Nuotionieriää Akin tapaan:
1 perattu nieriä
Rosmariinin oksia
Suolaa

Viillä kalan molemmille puolille veitsellä viiltoja. Sivele kalan päälle ja sisään merisuolaa. Täytä viillot rosmariinin oksilla. Työnnä keppi kalan läpi ja asettele kala kypsymään hiilloksen päälle, niinkuin grillaisit makkaraa. Kääntele kalaa usein. Kun nahka alkaa kuplia, tarkista kypsyys. Kala ei saa paistua liian kuivaksi. Taivaallista ☺

Akin reseptit on merkitty tähdellä *

Nokkoskeitto

Tarvitset:
trangian
veitsen
leikkulaudan
jonkinlaisen mitan (5 litraa lehtiä on paljon)
lusikan

lisäksi:
5 litraa nokkosen lehtiä
1/2 sipulia
1 pieni purjo
pala juuriselleriä
1 tl jauhettua anista
1 tl jauhettua fenkolia
1 l kasvislientä
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoa
suolaa


Huuhtele nokkoset hyvin ja kiehauta ne miedosti suolatussa vedessä. Kaada vesi pois ja puserra lehdet palloiksi.
Pilko sipuli, purjo ja selleri pieneksi ja hauduta voissa miedolla lämmöllä pehmeiksi. Ripottele päälle vehnäjauhot ja kaadea kaiken päälle kuuma liemi.
Pilko nokkoset niin pieniksi kuin suinkin. Sekoita ne ja mausteet juuri ennen tarjoilua liemeen, joka vielä kiehautetaan. Tarkista suola,

Eksyksissä

Uskottava se on, pieneen metsäänkin voi eksyä. Tai mitä tarkoitetaan pienellä metsällä. Käväisin kurjenrahkalla. Ajattelin että käyn katsastamassa yhden kallion laen. Katsoin kotona kartasta paikan ja lähdin matkaan. 15 minuutin autolla ajo, auto parkkiin metsätien laitaan ja kävellen metsään. Ajattelin että vain käyn, noin tunnin reissu.

Suunnistin suoraa päätä kalliolle, jota kotona kartasta katselin. Se oli noin kilometrin päässä autopaikastani, itään päin. Kallio näytti juuri niin upealta kuin olin sen kuvitellutkin näyttävän. Riittävän tasaista teltan pystytykseen ja sanoin kuvaamattoman kaunista. Tänne pitää seuraavaksi tulla yöksi, päätin.

Lähdin kävelemään takaisin autolle. Alkoi sataa hiukan ja pysyttelin metsän puolella suojassa. Etten ihan avokalliolla kastuisi. No se tarkoitti sitä että piti vähän kiertää.

Metsässä oli huumaava tuoksu. Metsä kallion alapuolella oli korpisuota, jossa suopursut olivat täydessä kukassa. Sammaleet olivat kirkkaan vihreitä, toiset tummempia, toiset vaaleampia. Olin ihan haltioissa. Nuuhkin ilmaa ja silmät suurina kuljin eteenpäin. Tuli vastaan aina vain kauniimpia näkyjä, hiljaisuutta, koskematnta luontoa.

Yhtäkkiä edestäni nousi runsaan metrin korkuinen metsäkauris ja sen ainoastaan noin 30 cm korkea vasa. Vasa oli niin pieni että hädin tuskin pysyi pystyssä. Käännyin rauhallisesti takaisin ja jätin kauriit omaan rauhaansa.

Jatkoin matkaa. Ihmettelin kasveja, puita. Seurasin ojaa ja vesisade vain yltyi. Tiheämmässä kuusikossa ei satanut niin paljon mutta kiusaksi olivat tulleet hyttyset.

En tiedä miksi unohdin koko ajan tajun, sillä hetken kuluttua huomasin olevani eksyksissä. Aurinkoa ei näkynyt. Kompassi oli kotona, samoin kartta. Auto olisi lännen suunnassa jossain, mutta olin jo kulkenut varmasti ympyrää, enkä tiennyt ilmansuunnista mitään. Sitä paitsi tie jolla autoni oli, oli umpitie, joka päättyi, joten sen ohikin olisi mahdollista kävellä.

Nauroin itselleni ääneen. Olinpa tyhmä. Tiesin että mitään hätää ei ollut. Vesipullo oli rinkassa. Puhelin taskussa. Olin kuitenkin jo läpimärkä. Päätin etten takuulla soita kenellekään. Pitäähän minun yksin selviytyä.

Katselin puista ja muurahaiskeoista ilmansuuntia. Kävelin enkä enää välittänyt sateesta. Kolme tuntia harhailtuani, kuin taikaiskusta, suoraan edesäni, näin autoni.

Kellon mukaan olin kome tuntia matkassa. Harhailin siis 2,5 tuntia!

Oma tyhmyyttä kaikki, koko eksyminen. Tiedän ettei metsään pidä lähteä ilman karttaa tai kompassia. Luotin liikaa itseeni. Keli voi muuttua yllättäen. Eikä maamerkkejä ei korvessa ole helppo lukea.

Missään vaiheessa en pelästynyt. Oikeastaan nautin eksymisestäni. Tiedän ettei eteläsuomessa ole sellaista metsää mihin normaali suomalainen ihminen voisi eksyä niin että hengenvaara uhkaisi, paitsi jollei jotain satu.

Ei eksyminen kuitenkaan kivaa ole. Kaikki aikataulut menevät sekaisin. Vaatteet voivat kastua jos alkaa satamaan eikä ole varustautunut oikein. Pimeys voi tulla ongelmaksi.

Tästedes muistan ja muistutan kaikkia. Kompassi vähintään mukaan metsälle. Juomavettä ja sateenpitävä takki ja ensiapulaukku tietenkin, joka sisältää myös avaruuspeitteen. No mitäs sitä enempää miettimään. Se oli eilen ja nyt on nyt. Opettavainen retki kuitenkin. Sattuuhan sitä ☺

Kylmäsavusillitartar

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Pinaattipastaa ja uusia perunoita

Tässä pastassa on mukana pinaattia. Pasta on nimeltään fettuccine ja se on tälläkertaa tuorepastaa. Olen vannonut etten käytä eineksiä, mutta päätin kokeilla nyt kuitenkin valmista tuorepastaa, sillä metsäolosuhteissa pastan tekeminen on työlästä. Toki kuivapastanakin fettuccinea saa, mutta nyt näin.


Tarvitset:
trangian
veitsen
leikkuualustan

Ja lisäksi:
paketin tuoretta pinaattipastaa (fettuccine)
pieniä uusia perunoita
2 pientä saloottisipulia
1 valkosipulin kynsi
suolaa
oliiviöljyä
pieni nippu ruohosipulia

kuori, pilko perunat ja keitä kypsiksi. uudet perunat voit keittää kuorineen. Kaada vesi pois ja jätä odottamaan.
Freesaa pilkottu sipuli ja pieneksi pilkottu valkosipuli oliiviöljyssä. älä paista sipuleita pehmeäksi.
Keitä pasta lähes kypsäksi, suolatussa vedessä.
Kaada vesi pois. Lisää pastan joukkoon perunat ja sipulit. Ripottele päälle oliiviöljyä ja sekoita varovasti. Kkruunaa koko annos tuoreella ruohosipulilla.

Luonto

Tarina kirjassa Tuulenhuminaa

Kesä

Kesä tuli, niin ettei sitä huomannutkaan. Paitsi nyt sen huomaa kun se jo on. Kun menee metsään kävelemään, lintujen laulut ovat muuttuneet jo suureksi osaksi kimeiksi ja lyhyiksi varoitteluääniksi. Soidinlaulut on siis laulettu ja pesää ja jälkeläisiä suojellaan. Hyvä niin.

Koska on jo kesä, myös susilla on jo poikaset, toivon ainakin. Mitään kauhutarinoita puolesta tai vastaan ei ole lehdissä viimeaikoina kirjoitettu, joten sekin on hyvä.

Kun katselee kasveja, huomaa että kuusenkerkät ovat kohta jo yhtä samaa tummanvihreätä oksaa. Tammenlehdet ovat jo 10 senttisiä. Kun kävelee lehtomaisessa metsässä, huomaa ettei kenkiä enää näy aluskasvillisuuden seasta.

Hyttyset ovat palanneet ihmisten kiusaksi. Paarmoja tai hirvikärpäsiä ei onneksi vielä näy.

No ilmat ovat mitä ovat. Nukuin viimeviikonloppuna Teijolla, metsähallituksen luontoreitillä, makuupussissa, Puolakka-järven rannalla ja palelin. Vaikka minulla on ihan hyvä ”testivoittaja” kesämakuupussi, jolla pitäisi vielä pystyä nukkumaan muutaman asteen pakkasessa, niin minä palelin.

Minulla on tapana kuljettaa mukanani ylimääräistä huopaa, jota käytän tyynynä ja nyt se huopa oli tarpeen sillä tarvitsin tosiaan lisäpeiton ennen kuin pystyin nukkumaan.

Hetken aikaa vielä päivä pitenee ja sitten se alkaakin jo lyhentyä.

Niinhän se on ettei keskikesän ohitus ole oikeasti vielä ilmojen puolesta ohi, tai ainakin niin toivon. Usein kauneimmat ilmat ovat vasta heinäkuun lopulla. Maa on silloin jo lämmennyt tarpeeksi ja sekin auttaa pitämään ilmaa riittävän lämpimänä. Ainakaan yöpakkasia ei enää silloin ole.

Oikeastaan, kun ikävöin talvea, ikävöin jo kevättäkin. Miksei ihminen osaa koskaan olla ja nauttia siitä mitä nyt on. Liikaa ajatellaan mitä oli, ja liikaa murehditaan mitä tulee. Olisi hyvä oppia elämään ja ajattelemaan että mitä siitä miten meni tai mitä tuli, nyt on nyt ja vain se on tärkeää.

Tänäänkin on aika pilvinen päivä, mitä siitä ☺ taidan lähteä metsään. Haluaisin valmistaa vielä viimehetkellä isomman määrän kuusenkerkkä-siirappia kotona. Ja nauttia sitä sitten jossain retkelläni jonkun jälkiruoan kanssa tai miten vain. En mieti sitä nyt. Katsotaan sitten ☺

Lämmin pekoni-vuohenputkisalaatti

Vuohenputki on loistava keväinen salaatti aines. Sitä kasvaa lähes missä tahansa paitsi kuivalla kangasmetsällä. Puutarhassa se voi yltyä levimään myös varsin kiusalliseksi rikkaruohoksi. Vuohenputkea voi hyvin käyttää salaatteihin, kunhan on varma ettei sekoita sitä myrkkykatkoon, myrkkykeisoon tai hukanputkeen. Jos olet varma ja osaat tunnistaa vuohenputken, käytä sitä sellaisenaan tai muiden salaattien lisänä. Oheisessa salaatissa käytin pelkästään vuohenputkea salaattina ja mielestäni kokonaisuudesta tuli herkullinen.


Tarvitset:
trangian
veitsen
leikkuualustan

Lisäksi tarvitset:
120 g pekonia
pinjansiemeniä
2 pientä punasipulia
nippu tuoretta timjamia
oliiviöljyö
balsamiviinietikkaa


Leikkaa pekoni pieniksi paloiksi. Paista rapeaksi ja jätä odottamaan. Kuori sipulit ja leikkaa kumpikin kuuteen yhtä suureen lohkoon. Pane toiseen trangian kattilaan pari tilkkaa oliviiöljyä. Pane joukkoon sipuliohkot ja vajaa kourallinen pinjansiemeniä sekä pieneksi pilkottua timjamia kolme ruokalusikallista. Paista viisi minuuuttia koko ajan hämmentäen. Kaada lopuksi pekoni joukkoon. Sammuta keitin. Pese kourallinen vuohenputken lehtiä ja pane ne pekoni-sipuli sekoituksen joukkoon. Sekoita hyvin ja kaada tarjoilulautaselle. Ripottele päälle balsamiviinietikkaa ja nauti. Voit tietenkin syödä myös suoraan trangiasta.

Toscanalainen kasviskeitto

Alkuperäisessä reseptissä on lihalientä. minä käytin tässä kasvislientä, niinkuin nimikin sanoo, kasviskeitto :)

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Bucatini allàmatriciana

Ruoka on saanut nimensä Rooman lähellä sijaitsevan Amatricen kaupungin mukaan. Oikea pecorino parmesaanin sijaan kruunaa annoksen. Helppoa kuin mikä.

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Korvasienikeitto

Resepti kirjassa Tuulenhuminaa

Rautsuo

Tarina julkaistaan kirjassa Tuulenhuminaa

Lämmin pinaatti-pähkinä salaatti

Tässä helppo salaattiohje joka valmistuu 15 minuutissa. Raaka-aineiden vieminen metsäänkään ei vaadi työläitä ponnisteluja. Tällä salaatilla yllättää positiivisesti matkakaverin. Salaatin lisäksi voit paistaa vaikka ahvenfileitä, (niinkuin minä tässä olen tehnyt) eikä kala tarvitse mausteeksi muutakuin suolaa.

Tarvitset:
Trangian
Terävän veitsen
Jonkinlaisen leikkuualustan

Lisäksi tarvitset:
1 punasipulin
100 g tuoretta pinaattia
kourallinen cashew -pähkinöitä
2 tl tuoretta hienonnettua inkivääriä
Oliiviöljyä
Kuivaa valkoviiniä
Valkopippuria jauheena

Kuullota silputtu sipuli trangiassa oliiviöljyllä. Lisää inkivääri ja cashew- pähkinät. Kun pähkinät saavat kultaisen värin, lisää loraus valkoviiniä ja anna nesteen kiehua kasaan. Lopuksi lisää pinaatti, pyöräytä pannulla pari kertaa ja mausta suolalla ja valkopippurilla. Annos on valmis tarjoiltavaksi välittömästi, pinaatinlehdet saavat jäädä vihreiksi säilyttääkseen salaatin ominaisuudet.

Paista lopuksi kala.