Sairaan kaunis itämeri – en taida olla ensimmäinen joka näin toteaa, enkä viimeinen. Enkä myöskään ainoa joka sitä ihmettelee. Nimittäin kun kauniina elokuisena päivänä meloimme ulko-saaristossa, jossa saarten rannat ovat kallioisia, vesi kirkasta ja merikotkan näkeminenkään ei ole harvinaisuus, koko saastunut meri ajatus tuntuu kaukaiselta. Saaristoamme sanotaan maailman kauneimmaksi ja siltä se todella onkin. Saaret ovat luonnon taideteoksia ja syntyneet satoja tuhansia vuosia sitten.
Nyt ihminen on astunut mukaan. Ihminen on pilaamassa ainutlaatuista itämerta. Ihminen on toiminnallaan saastuttanut meren. Saaret ovat saaria, mutta merestä on tullut maailman saastunein meri.
Tämä saasteongelma on suurimaksi osaksi varsinaisen ulkomeren ongelma. Saastunut meri näkyy runsaina sinilevälauttoina. Sinilevää on vuosittain vaihteleva määrä rannikollakin, mutta itämeren keskellä sitä on runsain mitoin vuosittain. Syyksi saastumiseen pidetään maatalouden päästöjä sekä Pietarin alueen puutteellista jäteveden puhdistusta. Yksi syy pikaiseen saastumiseen on myös se ettei itämeren vesi vaihdu tarpeeksi. Itämeri on kuin suuri järvi joka on yhteydessä Tanskan salmien kautta Atlannin valtamereen ja salmet eivät pysty kierrättämään tarpeeksi vettä itämeressä. Mereen päästetyt myrkyt jäävät pelkästään itämereen, mikä maailmanlaajuisesti on tietenkin hyvä asia.
Saastumista on kuitenkin vaikea huomata jos satunnaisesti käy meren äärellä, mutta saaristolaiset ja veneilijät varmasti ovat sen huomanneet. Vuosi vuodelta tietyt satamapaikat ovat paksumman levän peitossa ja sinilevää tavataan uusilta alueilta.
Onkin käsittämätön yhtälö että maailman kaunein saaristo sijaitsee maailman saastuneimmassa meressä. Onneksi itämeren pelastamiseksi on alettu tehdä töitä. Lukuisat ympäristöjärjestöt ja itämeren alueen valtiot ovat tehneet sopimuksia meren pelastamiseksi.
Suomalaisille meri on entistäkin tärkeämpi saariston kannalta. Saaret ovat korvaamaton luonnonihme. Jokaisen meistä pitäisi ymmärtää niiden merkitys, sillä se on jotain mitä muilla ei ole. Saaret ovat osa sitä eksoottista pohjolaa, jota moni ulkomaalainen tulee katsomaan. Jokaisen suomalaisen tulisi olla saaristosta ylpeä. Ne ovat osa kansallismaisemaamme.
Mitä minä voin tehdä meren eteen? Istuin kuumalla kalliolla ja katselin ulapalle. Ainakin sen, etten jätä retkestäni jälkiä. Vien pois kaiken minkä olen mukanani tuonutkin, ja kerään sen yhdenkin, jonkun toisen jättämän roskan, jonka löysin. En pysty pysäyttämään jätevesivirtoja, mutta voin ainakin itse henkilökohtaisesti toimia luontoa säästäen ja olla mukana pienilläkin teoilla edesauttamassa puhdistumista.
Saaristomeren saaret ovat upeita, meri on kaunis, mutta se ei ole koskematon. Itämeren sairaus on kuin syöpä. Se on piilossa ja välillä se näyttää olemassaolonsa. Sitä ei pidä vaieta, eikä sille saa kääntää selkäänsä. Jokaisen meistä pitää kantaa siitä vastuu. Ja vastuullinen retkeily voi edesauttaa meren puhdistumista. Kuka haluaa uida rannalla joka on paksun levän peittämä, tai kuka haluaa levittää pyyhkeensä hiekalle, joka on täynnä roskia ja tupakantumppeja.
Roskaaminen ei ole varsinaisesti itämeren saasteongelma, silti siisteys ja vastuu teoistaan on osoitus välittämisestä – pisara meressä.
