Jos on hieman rohkeutta, päivä aikaa, eikä pelkää vettä, voi koettaa miltä tuntuu melominen oikealla retkikajakilla ja oikeassa ympäristössä, eli lähes ulkosaaristossa, Nauvon eteläpuolella.
Tutustuin keveriin nimeltä Nicklas Perander muutama vuosi sitten. Nicklas sukeltaa, rakentaa kajakkeja ja vetää opastettuja retkiä maailman kauniimpaan saaristoon nauvosta käsin.
Olimme sopineet päiväretkestä, jollon Nicklas veisi minut melomaan ja näyttäisi minulle kauniita luotoja ja rannatonta merta.
Lähdimme Gyttja nimisestä paikasta melomaan merelle. Kajakki tuntui aluksi kiikkerältä, mutta siihen tottui nopeasti ja melonta pääsi todenteolla käyntiin. Kajakkeja on monenlaisia, moneen käyttötarkoitukseen. Minun allani oleva kajakki oli retkimelontaan tarkoitettu. Noin viisi metriä pitkä ja 70 cm leveä. Kajakkiin voi pakata mukaan retkitarvikkeita ja ne peitetään ilmatiiviiden luukkujen alle etteivät kastuisi kajakin kaatuessakaan. Myös meloja saa vyötärölleen ”aukkopeitteen” jolloin istujan ja kajaakin saumakohdasta tulee tiivis eikä vettä tule sisään kovemmassakaan kelissä.
Meloimme auringon paisteessa ulkomerelle päin. Tuuli oli heikkoa ja se oli vielä myötätuulta. Ensimmäinen havaintoni saariston eläimistöstä oli merikotka joka liiteli hetken yllämme.
Etenimme maisemia ihaillen, ensin Pensariin josta suuntasimme vielä Duvholmeniin, luonnon satamaan, joka mainitaan partiolaisten satamakirjassakin. Saari oli asumaton ja suojaisa ainakin pohjoistuulilla. Rantauduimme eteläpuolelle pienelle hiekkarannalle. Olimme määränpäässämme. Leiriydyimme rannalle pitämään taukoa, hetken kuluttua pieni minkki tuli tekemään tuttavuuta kanssamme, mutta hävisi saman tien matkoihinsa.
Paistattelimme päivää hiekalla valmistaen ruokaa.
Ilma pysyi kirkkaana mutta tuuli oli noussut melko kovaksi. Olimme ylittäneet ison selän myötätuulessa ja nyt meri oli vaahtopäitä täynnä ja takaisin olisi vastatuuli. Lähdimme merelle katsomaan miten kajakkimme kulkisivat aaltoja päin. Välillä oma kajakkini nousi aallon päälle ja liukui sen yli sukeltaen seuraavan aallon sisään. Nyt viimein tajusi miksi kaikki kajakin aukot pitää sulkea vesitiiviksi. Vesi virtasi välillä kanootin yli. Olo oli jännittävä. Istuin vedenpinnan tasolla ja aallot keikuttelivat minua miten sattuivat, vaatii hieman tasapainoa ottaa vastaan isoja aaltoja ja samalla meloa eteenpäin kovassa tuulessa. Tunnin verran teimme töitä tosissamme ylittäessä meren selkää. Kaikki sujui hienosti. Kokemus oli mahtava. Luonto näytti voimansa. Ei mikään myrsky ollut, lähelläkään, mutta minulle keli oli kova, arkipäiväistä varmasti saaristolaiselle, Nicklakselle ☺
Melominen vastatuuleen isossa aallokossa on aika märkää puuhaa ja lämmintä, sillä melominen on aika raskasta. Vaatii hyvän peruskunnon jos haluaa nähdä millaista melonta on kovassa tuulessa. Muuten melonta sopii kaikille. Retkiä tehdään suojassa saarien lomassa tai se voidaan räätälöidä melojien toiveiden mukaisesti. Nicklas on täysi ammattilainen ja turvallisuus on hänelle kaiken lähtökohta. Merelle ei lähdetä ellei riittävä taito ja kyky selviytyä mahdollisesta kelin muutoksesta ole hallittavissa. Nicklaksen melonta ryhmäkoot ovat suhteellisen pieniä, mikä lisää turvallisuutta. Lisäksi hän asuu saaristossa ja lähdöt merelle tapahtuvat hänen ”pihaltaan”, joten saaret ja vedet ovat hänelle tuttuja.
Melonta on rauhallista ja äänetöntä liikkumista veden äärellä. Kaikki meren ja luonnon äänet ovat helposti kuultavissa. Tunnet olevasi yhtä meren kanssa ja koska kajaakki ui matalasakin vedessä, rantautiminen lähes minne tahansa on mahdollista.
Minä innostuin kajakki melomisesta, ainakin sain huomata että se on ihan toisenlaista kun melominen intiaanikanootilla ja ympäristökin on täysin toisenlainen.
Luonto on ihmeellinen ja saaristo on lumoava.
