Herkkutatti on arvostettu ruokasieni, jota tavataan lähes kaikkialla pohjoisen pallonpuoliskon havu- ja sekametsissä. Se on tanakka, kiinteä ja muodoltaan helposti tatiksi tunnistettava. Sen malto on kiinteää ja pähkinämäistä. Suurimmat herkkutatit painavat yli kilon.
Herkkutatti on lähisukulaistensa männyn- ja tammenherkkutatin tavoin maukas ja satoisa sieni, jota myydään Euroopassa vuosittain tuhansia tonneja. Suomessa herkkutatti on kauppasieni, jonka poimimiseen saa koulutusta ja jonka myyminen on joillekin kannattavaa liiketoimintaa.
Nuoren herkkutatin jalka on pullea ja sen puolipallomaisen, nuorena usein ryppyisen lakin helmat laskeutuvat pitkälle jalan päälle. Lakin pintakelmun ja jalan yläosan sävy vaihtelee suuresti vaaleanruskeasta punertavan kautta tummanruskeaan. Helposti irtoava pintakelmu on hieman tahmea, mutta se ei kuitenkaan tunnu limaiselta. Lakin alapinnan pillit ovat harmaanvalkeat, ja itiöpöly on väriltään oliivinruskeaa.
Jalan pinnalla on herkkutatin paras lajituntomerkki, valkoinen verkkokuvio, joka näkyy selvimmin jalan yläosassa. Malto on kiinteää, pähkinämäistä ja lohkeaa murtumalla, repeämättä säikeiksi. Toisin kuin Leccinum-suvun punikki- ja lehmäntattien, herkkutatin malto pysyy valkoisena myös kypsennettäessä ja ollessaan ilman kanssa tekemisissä. Tuoksu on aromaattinen ja muistuttaa leipätaikinan tuoksua.
Vanhemmiten herkkutatin lakki kasvaa halkaisijaltaan 10–30-senttiseksi. Lakki oikenee vähitellen, ja todella vanhassa yksilössä useimmiten jo etanoiden syömä pillistö tursuaa lakin reunojen alta esille. Pillistö myös muuttuu vanhetessaan kellertäväksi ja lopulta kellanvihreäksi. Vanhentuessaan sienen malto myös pehmenee. Suurin tunnettu herkkutatti painoi kuusi kiloa.
Herkkutattia tavataan lähes kaikkialla pohjoisen pallonpuoliskon havu- ja sekametsissä. Euroopassa levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Skandinaviasta aina Etelä-Italiaan ja Marokkoon asti. Tattia tavataan myös Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa jopa Meksikossa asti. Suomessa herkkutatti on hyvin yleinen koko maassa lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia, jonne lajin levinneisyysalue ei ulotu. Lajin yleisyydestä huolimatta Suomessa sato vaihtelee vuosittain runsaasti.
Herkkutatti kasvaa parhaiten sellaisessa metsänpohjassa, jossa ei ole aluskasvillisuutta vaan vain neulaskariketta tai ohut sammalpeite. Ensimmäisenä tatit nousevat tuoreisiin kangasmetsiin aukeille paikoille, tiheiden kuusikoiden laitamille, usein polkujen ja teiden varsille. Myöhemmin syksyn edetessä niitä löytyy muualtakin metsästä ja metsäaukeilta. Harventamattomat istutuskuusikot ovat hyviä tattipaikkoja. Harvennuksen jälkeen tattien määrä vähenee.
Suomessa ja muualla pohjoisella pallonpuoliskolla kasvuaika ulottuu yleensä heinäkuusta lokakuuhun, mutta ensimmäisiä tatteja voidaan sateisina kesinä tavata jo kesäkuussa. Herkkutatin itiöt leviävät itiöemistä tuulen mukana. Sieni voi levitä myös jakautumalla siten, että hyönteiset ja muut eläimet saattavat kuljettaa sienirihmaston osia uusille kasvupaikoille.
