Olen viimeaikoina vieraillut metsässä uusilla alueilla. Yöpynyt sellaisissa paikoissa joissa en aikaisemmin ole käynyt. Kaikki uusi on aina tervetullutta. Nyt kuitenkin päätin lähteä tutulle kalliolle jossa kevät talvella usein kävin. Ilma oli kaunis, Lämmintä 23 astetta, pieni tuuli ja aurinko paistoi.
Kävelin korpisuota pitkin eteenpäin. Yritin hidastella niin ettei hiki pääsisi tulemaan, sillä silloin hyttyset hyökkäävät ☺. Poimin kypsiä lakkoja syötäväkseni, katselin hämähäkin verkkoja ja haistelin ilmaa.
Olin lähtenyt matkaan ilman eväitä, tarkoituksella, sillä halusin tehdä ruokani metsän antimista. Sieniä, mustikoita, lakkoja. No lakkoja loppujenlopuksi söin paljon, sieniä en kerännyt, ei ollut edes nälkä. Mustikoita popsin jonkin verran.
Kun pääsin määränpäähäni huomasin että tutulla telttapaikallani oli ollut vieraita. Susi oli tehnyt tarpeensa juuri siihen paikkaan ☺. Pystytin teltan toiseen paikkaan ja paistattelin iltaa ilta auringossa. Tuuli tyyntyi ihan kokonaan ja kömmin nukkumaan auringon laskiessa. Nukahdin melkein saman tien. Heräsi jossain vaiheessa yöllä. Katsoin kelloa. 01.17. Täysi kuu molloti taivaalla ja teltan sisäpuolella kun selälläni makasin, näin katossa jänniä puiden varjoja. Hetken päästä kuulin jonkun yölinnun laulavan ja lentävän ylitseni, sitten kohta, aloin kuulla kaukaa vasemmalta puolelta kuuluvaa ulvontaa. Kuulin sen juuri ja juuri.
Tuli hetkeksi ihan hiljaista, kunnes nyt oikealta puoleltani aloin kuulla selvää ”ulinaa”. Kuin koira ulisisi hiljaa. Sitten aivan yllättäen ulina muuttui mahtavaksi ulvomiseksi jota kesti muutamia sekunteja. Lievästi sanottuna pelästyin. Hetken kuluttua vaimea ulvonta jatkui kaukana vasemmalla puolellani, sitten taas oikealta. Tosi kovin muutamia sekunteja. Susi oli alle kilometrin päässä minusta.
Olin susien viestinnän välissä! Hetken ajattelin, että pitääkö minun metelöidä että huomaavat minut, mutta tajusin olla kuitenkin hiljaa. En halunnut pelotella sitä yhtä joka oli lähelläni. Ei minulla ollut siihen oikeutta. Olin taas kerran tunkeutunut susien valtakuntaan ja halusin antaa niiden olla rauhassa.
Makailin liikkumattomana tunnin kunnes nukahdin. En muista aamulla kuulleni enempää ääntä. Aurinko lämmitti luonto näytti, ihan niin kuin sen pitääkin, kauniilta.
Kamera kaulassa lähdin kotiinpäin. Söin taas lakkoja, nyt aamiaiseksi matkallani. Putosin polviani myöten märkään ojaan ja nauroin, sillä tajusin vasta silloin kunnolla heränneeni. Uneni oli koiran unta ja kai siksi en ollut kovin virkeä lähtiessäni, vaan alku oli kai kompurointia rinkka selässä.
Kauhujen yö –ehkä elokuvissa, mutta täällä luonnossa, ei nyt ihan kuitenkaan. Ihan tavallinen kuutamo yö metsässä. Luonnollinen, sellainen kuin sen pitääkin olla ☺
