Koiraihmiset ovat kovia ulkoilijoita. Heidän on pakko olla, sillä koiran on päästävä ulos tekemään tarpeensa. Minutkin koirat patistavat ulos päivittäin.
Ainakin yksi ulkoilulenkki päivässä on minulla ja koirilla vähän pidempi. Silloin menen metsään. Kuljemme usein samaa polkua pitkin jonka olemme vuosien kuluessa tehneet. Se on tuttu ja turvallinen, pimeässäkin.
Joskus poikkeamme polulta hieman syrjään. Ja aina silloin lenkillä kokee jotain ihan uutta. Kasvit muuttuvat kaiken aikaa vuodenaikojen vaihtuessa. Marjat kypsyvät ja jossain kohtaa aika on otollinen sienille.
Kiersimme juuri tutun lenkin. Poikkesimme tiheässä kuusikossa metsään. Kuivan kesän jälkeen sammaleen peitämä maa kuitenkin tuntui paikoitellen märältä. Kärpässieniä näkyi sielllä täällä. Sitten yhtäkkiä edessäni maassa näkyi tummanruskea pyöreä sienen lakki. Pomin sen ja hämmästyin ilokseni. Herkkutatti.
Kohta näin toisen ja hetken kuluttua minulla oli niitä syli täynnä.
Mietin asiaa jonka joku joskus on todennut - palkan eteen pitää tehdä töitä, muuten se on liian helppoa.
Olen kulkenut metsässä elämänäni aikana satoja kertoja. Viime kesänä aloitin tosissani etsimään sieniä, enkä löytänyt juuri mitään, vaikka ilma oli sienille viime syksynä otollinen. Olisiko silloin ollut liian helppoa löytää kaikki sienet.
Nyt kuivan kesän jälkeen, ei sieniä pitäisi edes olla. Mutta täällä niitä on.
Saanko minä nyt palkkani. Kuka tahansa voi mennä metsään ja tehdä samanlaisen löydön. Minulle ei vain niin ole koskaan käynyt.
Levitin löytämäni tatit puutarha pöydälle ja ihmettelin miten monta sieniretkeä olen tehnyt ja palannut tyhjin käsin.
Ihailen juuri saalisistani ja hyräilen lastenlaulua - jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt.
