Valmistun kohta erä- ja luonto-oppaaksi. Takana on kaksi vuotta iltaopiskeluja luokkahuoneessa, sekä viikonlopun retkiä luontoon. Opiskelu on ollut mielenkiintoista. Aluksi 500 eliölajin opetteleminen tuntui mahdottomalta ajatukselta, mutta innostus kasvoi koko opiskelun ajan ja oppimisprosessi oli loppujenlopuksi helppoa. Se tuli kuin itsestään.
Voisin ajatella että samat opit olen saanut peruskoulussa biologian tunneilla. Ei ne silloin mieleen jäänyt. Aikaisemmin metsässä kulkiessani ja yöpyessäni olen lähinnä vain nauttinut olostani.
Nyt pystyn tunnistamaan kasveja, sieniä, lintuja ja minulla on keinot opiskella niitä lisää, sillä luonnontuntemus on muutakin kuin pelkkää eliölajien nimeämistä.
Metsässä oppii toki itsekin, ilman virallista opetusta, kun vain innostuu.
Tunsin arvostusta kun jokin aika sitten minulta kysyttiin sienistä. Kerroin ylpeänä tietäväni että kanttarelliaika on ohi ja nyt on syyslajien vuoro. Perustin tietämykseni omaan kokemukseeni. En ole nähnyt kanttarelleja kuin alkukesällä. Viimeaikoina olen löytänyt lähinnä tatteja, haperoita ja rouskuja.
Tänä aamuna kiertäessäni tuttua reittiä koirien kanssa hämmästyin. Polkumme varressa kasvoi kanttarelleja ja paljon.
Juuri kun luulin olevani viisas, luonto yllättää minut täysin. Se ei koskaan toimi niinkuin oletan. Se muuttuu koko ajan.
Huomasin myös että metsä aamuisin, hiljaisen kesän jälkeen, ei enää olekaan äänetön. Pikkulinnut ovat joukoittain palanneet visertelemään puihin. Kai se kuitenkin on merkki todellisesta syksystä. Muuttolinnut laulavat hyvästiksi pois lähtiessään.
