Lokakuu on kohta ohi. Sateet ovat alkaneet. Pimeys tulee jo todella aikaisin. Sitä edesauttaa mustaksi käännetyt pellot ja lehdettömät puut, tai niin ainakin tuntuu siltä. Alkaa olla vuoden synkintä aikaa.
Soitin Ystävälleni, Nicklakselle. Halusin päästä kalaan, sillä kuvittelin että nyt olisi hyvä aika, vedetkin ovat jo viilenneet.
Nicklas asuu Nauvossa, lähes ulkosaaristossa. Hän tuntee ja tietää mistä kalaa voisi saada. Ajoin autolla Nauvoon. Lähdimme pienellä avoveneellä etsimään hyviä apajia.
Ensimmäisellä paikalla sain siiman katki kaksi kertaa, uistimen kuvan jäädessä kiinni rantakaislikkoon. Kalasta ei ollut tietoakaan.
Vaihdoimme paikkaa. Ilma oli kylmä, pilvinen ja tuulinen – syksyinen. Kalastelimme veneestä ja nuuhkin kosteaa, suolaista meri-ilmaa. Joka toisella kerralla nostin vedestä ylös ahvenruohoa ja joka toisella kerralla tyhjän vieheen ☺
Yhtäkkiä Nicklaksella tärppäsi. Olin innoissani. Olen kalastanut aika vähän viime vuosina eikä kalaa juurikaan ole tullut. Ei se mitään. Nyt adredaliini virtasi minussa, jännitin.
Melkein tunsin kalan omassa vavassani. Katselin kun Nicklaksen vapa heilui ja vaappui kalan vetäessä ja kiskoessa vastaan. halusin pyytää vapaa itselleni, ihan vain kokeeksi, mutta en kehdannut.
Nicklas kelasi kalan veneen sivulle. Hauki, noin 1,5 kiloa, joten päästimme sen takaisin. Ei sitä kannattanut ottaa. Liian pieni, totesi Nicklas. Vaihdoimme taas paikkaa.
Saaristo vaikutti täysin autiolta. Yksi ainoa vene ajoi kerran kauempaa ohitsemme. Me taas ohitimme muutaman merimetson, jotka tuijottivat meitä pienellä luodolla. Merikotka kävi kääntymässä yläpuolellamme.
Kalastaminen voi olla kivaa, vaikka kalaa ei saisikaan. Merituulen humina, altojen liplatus, harmaa ulappa – saaret, ovat asioita jotka tuntee vain merellä.
Syksyllä vesi kirkastuu veden kylmetessä. Ilma tuntuu raikkaalta, toisenlaiselta kuin ilma metsässä. Meri ilmassa on enemmän voimaa, se on melkein kovaa. Se ahavoittaa kasvot. Paksuntaa hiukset kovaksi suolaisella tuulellaan. Se on harvoin niin pehmeä ja lempeä kuin ilma metsässä. Merellä tuntee itsensä valtavan pieneksi. Luonto pääsee näyttämään voimansa joka suunnalta.
Nostimme vapamme ja pakkasimme ne pois. Ehkä oli vielä liian aikaista yrittää tai ehkä meillä oli vain huono tuuri kalastuksen suhteen. Kala ei ollut syöntituulella. Olimme ajelleet lähelle Pensarin saarta. Päätimme poiketa siellä, tutussa paikassa. Oikeastaan sitä vartenhan paikka on, vieraita varten. Vaikka sellaisia vieraita, jotka ovat lähistöllä vain kalassa.
