Seitsemänkymmenluvun loppulla näin kaverini kotona keittiössä muovilaatikon jossa oli pahvisia reseptikortteja. Kortteja sai tilata lisää aina kuukausittain. Ne olivat tarkasti järjestyksessä aihepiireittäin laatikossa. Alkuruat, jälkiruoat, liharuoat jne.. Jokaisen reseptin voi erikseen ottaa esiin ja panna myöhemmin takaisin.
Muistin kortit muutama kuukausi sitten metsässä. Olin vesisateessa laittamassa ruokaa retkikeittimelläni. Yritin epätoivoisesti lukea märkää paperinpalasta joka tuulessa lepatti kädessäni. Välillä se tarrautui hihaani kiinni ja lopulta se repesi käyttökelvottomaksi.
Seuraavana päivänä kotona luonnostelin pieniä reseptikortteja, joissa oli kulmassa reikä, niistä koertteja voisi niputtaa jousihakaan kiinni ja vaikka tarpeen tullen irrottaa. Korttien pitäisi olla tietenkin muovia etteivät ne kärsisi kastuttuaankaan.
Ideani valmistui juuri. Ensimmäinen erä retkiruokia, kaksikymmentä reseptiä, 70x100 mm kokoiselle taipuisalle muoville.
Testasin korttinippua ja pudotin sen ojaan ojaan ja pyyhin kuivaksi. Hyvin toimii. Voin kauppaan lähtiessä ottaa mukaan vaikka vain yhden kortin ja lukea siitä raaka-aineet joita metsässä ruoan tekemiseen tarvitsen. Sitten pakkaan retkelle samaisen kortin ja luen siitä ohjeet, kelissä kuin kelissä. Koko nippua ei tarvitse mukana kantaa.
Helppoa kuin mikä. Puoliksi suunniteltu ruoka on melkein kuin jo tehty. Nam.
