tiistai 12. tammikuuta 2010

Onko susi vaarallinen?




Luonto on minulle tärkeä. Niinkuin peurat ja hirvet, kuuluvat sudetkin yhtälailla Suomen luontoon. Tämänhetkinen viha susia vastaan sai minut kirjoittamaan seuraavan vastineen Suurkeuruun Sanomiin, jossa pääkirjoituksessa kannustettiin vähentämään aluen susikantaa:

Onko susi vaarallinen?

Susista ja suurpedoista on tullut aikamme pelote. Yhteiskunta kehittyy voimakkaasti sillä seurauksella että ihmiset vieraantuvat luonnosta. Pahimmillaan luonnosta tehdään jo paha ja tarpeeton ihmiselle.

Susiviha ja pelko elää vahvana. Siitä on esimerkkinä ruotsin susijahti joka keräsi vuorokudessa 12000 metsästäjää 27 sutta tappamaan. Minusta se on jo hävettävää. Se kertoo ennemminkin tappamisen halusta kuin riistan hoidosta.

Euroopassa ja maailmalla luonnonsuojelu on voimakkaassa nousussa, mutta meillä pohjoismaissa tullaan selvästi jälkijunassa. Kouluissa esitettään vieläkin punahilkkaa joulujuhlissa.

Samalla kun pelätään suden mahdollisuutta käydä ihmisen kimppuun. Yksi ihminen tappaa jo kahdessa minuutissa keskellä ostoskeksusta 4 ihmistä. Laiton asekauppa rehottaa ja lisääntyy.

Ihminen pitää petoeläimiä julmina teurastajina. Totuus kuitenkin on se että pedot metsästävät syödäkseen. Yksikään eläin ei etukäteen suunnittele lähtevänsä tekemään joukkomurhaa. Sen tekee vain ihminen.

Olen itse Lounais-Suomessa asustava mies. Rakastan luontoa ja ulkoilemista. Minulla on neljä lasta ja kaksi koiraa. Nukuin Laitila-Vahto- Yläne kolmion sisällä viime vuoden aikana yhteensä yli 100 yötä, teltalla ja välillä pelkällä makuupusiilla.

Olin aina yksin. Aluella on susia ja niistä raportoidaan lähes päivittäin. Kuulin useasti susien ulvontaa öisin. Joka kerta olin haltioissani näistä metsien kuninkaista.

Jälkiä ja jätöksiä olen nähnyt, mutta vilaustakaan oikeasta elävästä sudesta en ole nähnyt. Sudet ovat arkoja ja ne karttavat viimeiseen asti ihmistä. Se on niiden ainoa hengissä pysymisen ehto.

Metsissämme on riittävästi peuroja ja hirviä, luontaista ruokaa susille. Ihminen ei tarvitse riistaa ruoakseen vaan tosiassa jokainen suomalainen hakee ruokansa kaupasta.

Toivoisin suurpedoille oikeutta elää rauhassa. Tässä kehitteyneessä globalisaatiossa maailman nurkassa olevalla maassa, saisimme olla ylpeitä siitä, että luontomme on vielä niin puhdas, että näin arvokkaita ja hienoja eläimiä luontoomme vielä mahtuu. Itämerenhän me kaikki olemme jo pilanneet.

Petri Hautala
Vahto