Kävelen kotini takana avautuvassa metsässä. Olen löytänyt sieltä pienen palan koskematonta metsää. Ehkä sellaista ei enää täältä pitäisi voida edes löytää. Metsät ovat tehokkaan metsänhoidon jäljiltä väljiä, harvaan kasvavia mäntyjä tai muita viljeltyjä puita täynnä. Ei koskemattomia metsiä enää ole.
Nyt olen kuitenkin pienessä metsikössä, jonka maaperä on kauttaaltaan pehmeää sammalta. Kuusten latvat nousevat kahteenkymmeneen metriin. Paikoin puita kasvaa niin tiheään, että niitä pitää väistää eteenpäin kulkiessa.
Ilma on kosteaa. Puista tippuu päälleni vesipisaroita ja koko metsä on täynnä lintujen laulua ja naurua. Kuulen veden solinaa. Aurinko paistaa puiden lomasta. Ilma on raikasta, täynnä happea. Puiden oksilla roikkuu naavaa. Tämä paikka tuntuu epätodelliselta.
Olen kuullut iäkkäämpien ihmisten kertomuksia luonnosta. Kuinka vesi merissä oli ennen kirkasta. Kuinka ahvenruoho ja rakkolevä oli yleinen vesikasvi. Kaislikoitakin oli vähemmän. Tarinat kuulostavat lähes epätodellisilta tähän päivään verrattuna. Vai kultaako aika vain muistot.
Metsistä tällaisia tarinoita harvemmin kuulee. Silti on helppoa kuvitella että joskus metsätkin näyttivät erilaisilta, juuri tällaisilta jossa nyt olen. Ei ollut suuria metsäkoneita jättämässä jälkiä. Puista kaadettiin vain se mitä omiksi tarpeiksi tarvittiin. Nykyään metsätkin näyttävät ihmisten muokkaamilta, niinkuin merikin.
Mietin, tuleeko minulla koskaan olemaan jotain kerrottavaa tuleville sukupolville. Oikeastaan toivon että ei. Sillä jos aikaa kuultaa muistot ja minä kehun metsien kauneutta vuosien kulutua, silloin meillä ei ole enää metsiä.
Toivon että metsänomistajat ja päättäjät ymmärtävät luonnon arvon muutenkin kuin rahassa mitattuna. Koskemattomat metsät, pienetkin, ovat enemmän kuin rahalla voi saada.
Olisi hienoa, jos tämä löytämäni koskematon metsäpalsta, kuin pelastuslautta metsien alkuperäislajeille, joskus kymmenien tai satojen vuosien kuluttua yhtyisi suurempaan luonnontilaan jätettyyn metsään, oikeaan aarnimetsään.
Jatkan matkaani eteenpäin. Metsä muuttuu kuivaksi kangasmetsäksi. Kuulen vaimeaa kähinää ja kohta edessäni kalliolla seisoo metso soitemella. Se puolustaa reviiriään kuin maanomistaja. Pitää minua uhkaajana puolisoilleen. Väistän.
On huhtikuun loppu. Kohta on kesä.
