Kello herätti minut 05.00. Pitihän minunkin päästä metsään jo aamulla, kun Johanneskin sanoi taas lähtevänsä ”kytikselle”. Minä en malta niin odotella paikallaan vaan kuljen mielummin, ja siksi kai näen vähemmin.
Taivas oli pilvessä. Ajoin lähelle Rehtsuota ja lähdin kävelemään sitä ympäri. Sumuisesta ilmasta huolimatta suolla kähisi teeri, kapustarinta piipitteli ja jotain pikkulintuja lauloi En millään niitä tunnistanut.
Siinä rauhallisesti kävellessäni, luontoa tarkkaillen, eteeni tuli puu, jossa oli valtava linnunpesä. Olisikohan kotkan. Ainakin metrin se oli halkaisijaltaan. Lintua en nähnyt, vaan jatkoin samaa rataa pois etten häiritsisi, jos paikalle ilmestyisi.
Tunnin käveltyäni totesin taas etten minä koskaan mitään näe, jätöksiä vain. Näin nimittäin yhden hirven kalutut luut, peuran kokonaisen selkärangan ja tietenkin niitä eläinten jätöksiä – hirven kakkaa, peuran kakkaa, teerin kakkaa, ketun kakkaa.....
Istahdin kivelle aamukahville, jonka olin edellisenä iltana keittänyt valmiiksi. Kahvi maistui haalealta ja pahalta. Kupillisen sitä sain juotua.
Liekö sitten vaikutus lukuisten jätösten näkemisessä vai kahvissa, mutta alkoi kohta tuntua siltä että vatsassanikin muhii jätös, joka haluaa kohta tulla ulos.
Onneksi autolle ei ollut enää pitkä matka. Kaahasin kahvin tuoman ”adredaliinin” voimasta suoraa päätä kotiin ja jätin tämän aamuisen retken yllättävän nopeasti.
Joskus luonnonrauha voi yhtäkkiä jäädä hätäilyn vuoksi kokematta ☺
