maanantai 27. huhtikuuta 2009

Kesä keikkuen tulevi


Johannes oli Jukan kanssa bongailemassa eläimiä, ja näkiväthän he niitä. Minä en osaa katsoa tai sitten olen sokea, sillä en koskaan näe mitään.

Pakkasin illalla kanootin auton katolle ja ajoin paimion joelle. Siitä sitten voimalaitoksen padon kohdalta kanootti veteen ja runsaan tunnin rauhallienen melonta yläjuoksua päin, jossa joelle rakennettu jokilaavu sijaitsee.

Joki oli aika leveä, mutta kaunis, perinne maisemineen. Lehmät laiduntavat rinteillä, katajapensaidenlomassa, kunhan ulos taas pääsevät. Paikkapaikoin tiheä kuusimetsä kasvoi heti joen rantaviivasta. Jotain vesilintuja siellä oli, telkkiä kai. Maisema oli niin koskemattoman näköinen ja luonnon tilassa, että olisi voinut kuvitella näkevänsä vaikka karhun, mutta ei.

Kun saavuin laavulle, en pitänyt siitä. Se oli vähän niin kuin ruokailulaavu, aika ahdas eikä kovin siisti.

Meloin toiselle puolelle jokea, lehmien laitumelle, jonne arinko vielä paistoi. Ja niin kuin totesin, lehmiäkään ei vielä näkynyt, joten etsin teltalleni mahdollisimman puhtaan ja tasasisen paikan ja asetuin taloksi. Kovin tasasista paikkaa en löytänyt, sillä joesta poispäin nouseva rinne oli pitkä, enkä halunut kaus joesta, ihan tasaiselle pellollekaan asettua. Jokinäkymä oli sitäpaisti kaunis, ja aurinkokin lämmitti.

Olin ottanut mukaan oikein gourmet eväät. Fetasalaatti ainekset. Mutta kun siinä kokkaillin, sain huomata, että muuten hyvä, mutta fetajuusto jäi kotiin. No siinä sitten laitumella söin pelkkää ”ruohoa” niin kuin lehmätkin aikanaan.
Soitin illalla vielä johannekselle joka sanoi lähtevänsä aamulla kuvauskeikalle heti kello 5.00, joten pyysin herättämään minutkin siihen aikaan.

Yöllä oli pakkasta. Pöllöt huhuilivat, ja minä valuin makuupuseineni teltan jalkopäähän.
Niin siinä sitten kävi että herättyäni ja aamuteet makuupusisissa juoden, pakkasin kimpsut ja kampsut ja meloin takaisin autolle

Ja uskomatonta, Olin kotona 8.30, joten ehtiihän sitä, vaikka mitä, nyt on taas normaali arkipäivä edessä, illalla voi lähteä vaikka minne ☺