Kajakin melaa rikkoo veden pinnan. Meri on täysin tyyni, kuin jäässä. Aurinko paistaa helteisesti pilvettömältä taivaalta ja lämmintä on lähes kolmekymmentä astetta. Olen merellä, saaristossa, väyläreittien ulkopuolella.
Tänne eivät monetkaan veneilijät tule, sillä matalikkoja ja kareja ei ole merkitty merimerkein. Siksi melominen tällaisissa paikoissa on mielekkäämpää, turvallisempaa.
Jokainen melan veto liuttaa minua vedenpintaa pitkin. Liun sulavasti, lähes äänettömästi, kuin hylje. Silmiä kirveltää. Olen tainut poltaa ne auringossa. Seuraava varjoisa paikka, saaressa, on parin tunnin päässä.
Haahkaparvi lentää suoraa minua kohti. Ne muuttavat suuntaa ja väistävät. Meriharakka lentää ohi.
Teen muutaman voimakkaan vedon melalla ja annan kajaakin liukua vedenpintaa pitkin. On käsittämättömän kuuma. Kastelen käsiäni vedessä ja yritän viilentää vedellä otsaani.
Kajakin keula kolahtaa hiljaa rantakallioon. Nousen ylös ja astun kuumalle kalliolle. Ilma on vieläkin helteinen. Merivesikin tuntuu lämpimältä. Riisuudun ja pulahdan pikaisesti uimaan. Vesi on kirkasta. Pohja erottuu vielä metrien päässä rannasta, vaikka tässä on jo syvää.
Nousen vedestä ja pukeudun. Kallioisia ja korkeita saaria näkyy jokapuolella ympärilläni. Tämä on välisaaristoa. Vähän kauempana alkaa ulkosaaristo, siellä saaret pienenevät ja muuttuvat puuttomiksi. Siellä voisi nähdä hylkeitäkin.
Istahdan taas kajakkiini ja jatkan matkaani. Näen joutsenia ja pari merimetsoa. Muutama tunti vielä melomista. Sitten olen perillä.
