Olen ollut ihan sanaton jo kuukauden. Kirjani saattaminen painoon on vienyt kaiken voimani. En ole jaksanut ajatella mitään.
Kouluistakin alkoivat lomat jo kauan sitten. Lapset ovat pyörineet pihalla ja ihmetelleet tekemisen puutetta.
Heinäkuun alussa alkoi tapahtumaan. Kotipihallemme tuli ensin yksi kaveri teltan kanssa. Sitten kohta toinen ja hetken kuluttua lapsia oli jo kaksitoista. Kävi ilmi että omat lapseni olivat kutsuneet luokkakavereitaan kotiimme kolmen päivän leirille. Hiljainen ja vähän tylsäkin arki muuttui hetkessä täydeksi vilinäksi. Ei sillä, ettei täällä ihmisiä muutenkin asustaisi. Nyt niitä oli hetken aikaa yhteensä kuusitoista, joista kaksitoista 10-11 vuotiaita.
Lapset pelasivat jalkapalloa, pesäpalloa ja saunoivat. Käytiin uimassa hiekkakuopilla polkupyörillä. Pelattiin korttipelejä ja juostiin nurmikolla sadettajan alla. IItaisin pihallamme olevassa ladossa oli disco ja yöt nukuttiin tietenkin teltoissa. Minun tehtäväkseni jäi lopulta vain ruoan laitto.
Olenhan minä ruokaa tehnyt, mutta kuudentoista ihmisen ruokailut olivat minullekin ihan jotain käsittämätöntä. Sillä aikaa kun valmistelin ruokaa, lapset joivat odottaessa kolme litraa mehua. Ruoan ja juoman kulutus oli jotain käsittämätöntä. Silti kaikki meni hyvin, jopa viimeisenä aamuna jolloin paistettin lättyjä aamiaiseksi.
Lapset ovat ihmeellisiä. juuri kun kuvittelet ettei niiden elämään mahdu muuta kuin videopelejä ja puhelimella viestittelyä, ne tulevat ja järjestävät itse ohjelmineen kavereilleen leirin.
Tosissani väitän että jos leiri-idea olisi ollut minun. Olisin tuskaillut ja suunnitellut. Miettinyt ja laskenut. Säätänyt ja organisoinut itseni uuvuksiin. Nyt minä vain olin ja ihailin kaiken sujumista. Ei mitään ennakko odotuksia. Ei väkinäisiä aikatauluja. Koko leiri lasten itse suunnittelemana.
Minulla ei juuri aikaa jäänyt osallistua peleihin, mutta silti tunsin kuuluvani mukaan. Oli ihailtavaa seurata sitä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja yhteishenkeä joka lasten keskuudessa vallitsi.
Mietin leirin loppuvaiheessa sitä, olivatko lapset viihtyneet. Tokaisin vitsinä että, "en jaksa enää" johon yksi leiriläisistä minulle iloisesti sanoi "me voitaisiin olla kaikki sinun lapsiasi". Nauroin ja lisäsin että, "ei ikinä!"
Kyllä se taisi olla kiva leiri.
